Levonrannassa, kyläyhdistyksen kesäpaikassa, on pidemmän aikaa ollut perämoottori säilytyksessä. Perämoottori on varastoitu uimareiden pukukoppiin, joka ei siis ole välinevarasto. Omistajan on syytä noutaa moottorinsa ennen 30.9., jolloin varasto tyhjennetään ja lukitaan talveksi. Käy siis hakemassa moottori ensi tilassa, mikäli et halua sen joutuvan taivasalle.
Verlan seudun kyläyhdistys
Puheenjohtaja Arja Torikka kertoi käyneensä edellisenä päivänä siivoamassa ”kirkkosalin” ja ympäristön, joten meidän oli helppo mennä paikalle tietäen kaiken olevan kunnossa.
Kappalainen Mirva Lehtinen saapui paikalle luottaen navigointilaitteeseensa, joten hän kiersi Levonrantaan Kantokoskentien kautta pitemmän kaavan mukaan. Meitä oli paikalla pieni joukko hartaita. Osa lauloi virsiä neljä kappaletta ja osa kuunteli sujuvasti. Hartaushetken aiheena oli kultaisen keskitien kulkemisen vaikeus, kun houkutuksia tulee joka puolelta. Meillä oli mahdollisuus kysyä puhujan mielipidettä kirkon suhtautumisesta asiaan jos toiseenkin.
Lopuksi joimme ”kirkkokahvit seurakuntasalin” puolella.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Sanoin kyllä, etten kommentoi teatterimatkaa. Mutta…
Menomatka meni odottavalla kannalla mitä tuleman pitää ja keskustelun aiheena minkälainen lierihattu kullakin on varattuna auringonpaahteen torjuntaan. Usea oli nähnyt ”Siunatun hulluuden” televisiosta, mutta ehkä oli muitakin kuin minä, jotka eivät osanneet odottaa oikein mitään.
Se mitä näin oli kyllä täysin odottamatonta – en ymmärtänyt oikeastaan yhtään mitään koko näytelmästä. Onneksi väliaikakahvilla selvisi, että oli muitakin, jotka eivät olleet ”kärryillä” tapahtumien kulusta. Pullakahvit ymmärsin kyllä tosi maukkaiksi.
Paluumatkalla meitä oli 33 henkilöä huuli pyöreänä tästä taidepläjäyksestä. Yksi oli ymmärtänyt yhden kohtauksen merkityksen ja toinen toisen, mutta en siltikään saanut kokonaiskuvaa tapahtumien kulusta.
Lohdullista, että koko bussilastillinen niin fiksua väkeä, että höperyydestä, emme ymmärrä mitään. Tulipahan käytyä.
Teksti Arja Sorvali
Verlan seudun kyläyhdistyksen hallituksen kokouksessa 16.7. on arvottu Verla t-paita latulaatikolla kävijöiden kesken. Onnettarena toimi Eeva Viia ja onni suosi Helena Keskitaloa. Helena voi noutaa voittonsa kylän kirppikseltä. Latulaatikolla oli 84 kirjattua käyntiä.
Kiitos latujen tekijöille ja niitä ahkerasti käyttäneille hiihtäjille.
Verlan seudun kyläyhdistys ry
Tänä iltana meitä tanssitti naapurikylän yhtye Hannu ja Leena Roitto. Orkesteri aloitti kello 20 ja lattia täyttyi nopeasti tanssipareista. Meitä oli illan aikana kaikkiaan 80 eikä orkesterin jäseniä ole laskuissa mukana.
Keinuimme valssin tahtiin ja polkkakin sai pareja lattialle. Tunnelmalliset tangot ja reippaat humpat eivät jättäneet ketään ”kylmäksi”. Mietin puolessa välissä iltaa miesten paitojen selkämyksen kostumista, että onko meistä naisista tullut jotenkin vaikeammin käsiteltäviä?
Tanssijoiden keskuudessa oltiin tyytyväisiä musiikkiin, mistä löytyi jokaiselle sopiva poljento. Itse jäin tietysti kaipaamaan sitä yhtä rockia, mutta kestän sen puutteen.
Puffetti palveli ansiokkaasti tanssikansaa. Valikoimista löytyi niin makeaa kahvileipää kuin cocktailpiirakat munavoilla ja ”mukinakit” suolaista kaipaaville.
Viimeisen valssin jälkeen meitä jäi joukko lattialle taputtamaan sitä yhtä ylimääräistä, mutta joudumme odottamaan sitä ensi kesään.
Kiitos teille kaikille – yhdessähän me teimme sen tunnelman.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Liisa Kronholm
Tänä kesänä elimme jännittäviä aikoja 6.7. sään suhteen. Missä lauletaan, jos sataa? Laulattajille oli varattu telttakatos, jotta musisointi ei häiriintyisi sateellakaan. Loppujen lopuksi tummat pilvet ainoastaan uhkailivat eivätkä kastelleet.
Duo Jorce ja Cece laulatti 40 laulajaa kitaroiden säestyksellä. Oman lisänsä esiintymiseen toi hattujen vaihto aina laulun mukaan.
Patruunan puistossa tunti vierähti nopeasti tuttujen laulujen parissa.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Odotettu päivä koitti ja matkalaiset valmiina pysäkeillään, joten matka kohti uusia maisemia alkoi ennakkoon sovitun aikataulun mukaan. Suuntasimme kohti Valamon luostaria, missä nautimme lounaan ja kuulimme luostarin historiasta sekä nykytilanteesta.
Seuraavaksi ihastelimme Kolin mahtavia maisemia. Ajelimme ensimmäiseen yöpymiskohteeseen – Bomban kylpylähotelliin. Osa meistä ehti nauttimaan kylpylän kuumista saunoista sekä virkistävistä kylvyistä. Ilman ystävällisen henkilökunnan apua konstikas sisäänpääsy olisi ehkä vienyt suurimman innon kylpylän käytöstä. Iltapalaa nauttiessamme silmänruokaa tarjosi Pielinen.
Aamiaisen jälkeen tutustuimme hetken Vanhaan Bombantaloon. Tämän jälkeen suunnistimme kohti Eeva Ryynäsen ateljeeta. Näimme aivan uskomatonta käsityötaitoa. Koko Paaterin kirkko oli upea. Mainitakseni yhden esimerkin – vihkipallit. Eräs morsian oli maininnut Eevalle vihkipallin epämukavuudesta, johon tekijä oli todennut: ”Ei se avioliittokaan aina niin mukava ole.”
Eeva Viia kertoi Sonkajan kylästä, olihan kyseessä hänen lapsuuden maisemansa. Paikallisen kyläyhdistyksen rakentamaan tsasounaan tutustuimme ikkunan takaa. Ilomantsin Parppein pirtillä söimme karjalaisen pitopöytälounaan piirakoineen. Piirakoita leivottiin lisää koko ajan, joten meillä oli tilaisuus ostaa niitä myös matkaevääksi.
Lounaan jälkeen vierailimme Möhkön Ruukissa. Opas kertoi meille ruukkikylästä, missä oli valmistettu rautamalmista erilaisia tuotteita. Pääsimme tutustumaan työväen asuintiloihin sekä kämppäemännän työtiloihin.
Ilomantsissa yövyimme Pogostan Hovissa, joka oli pieni perhehotelli nimestään huolimatta. Iltapala Hovissa piti huolen, ettei kenenkään tarvinnut nälkäisenä nukahtaa. Kuulimme viinin valmistuksen saloja ja halukkailla oli mahdollisuus ostaa tuliaisia kotiväelle. Ennen nukkumaanmenoa ”kiipesimme” vielä vesitornin mäelle. Huipulla meitä odotti ravintola, missä maistelimme viinejä ja ihastelimme maisemia, jotka ulottuivat aina Venäjän puolelle asti.
Aamulla jätimme Ilomantsin taaksemme ja suunnistimme Joensuuhun. Poikkesimme Maukkulaan Pogostan Hovin emännän suosituksesta. Paikallisella yrittäjällä, Näppärä Vera, on pieni myymälä pihapiirissä. Isäntäväki ilahtui vierailustamme ja paikalliset itikat suorastaan riemuitsivat. Kuljettajamme Jukka pyöritteli isoa ajokkiaan tottuneesti kyläpoluilla.
Ennakkoon ajattelimme tutustua Joensuussa perhospuistoon, mutta uuden omistajan toimesta lippu olisi tehnyt niin suuren loven matkabudjettiin, että jätimme menemättä. Tori toimi jaloittelupaikkana oikein hyvin.
Pajarin hovissa söimme lounaan. Viimeisenä kohteena oli Suomen suurin puukirkko Kerimäellä. Kirkkoon mahtuu 5000 henkilöä, joten tilaa löytyy varmuudella kaikille halukkaille.
Paljon nähtiin ja koettiin tämänkin vaiherikkaan matkan aikana. Toivottavasti matkalaisille jäi mielenkiintoista muisteltavaa.
Arja Torikan matkakertomuksen pohjalta uutisen välitti Arja Sorvali
Gallerian kuvat Liisa Kronholm, Eeva ja Helge Viia
21.5. Eeva, Liisa ja minä menimme kirppikselle jo ennen pääjoukkojen saapumista, koska tekemistähän riitti useammaksi tunniksi. Todellisuudessa emme ole lähelläkään maalia edes 24.5. talkoiden jälkeen. Kaikkiaan meitä oli 14 talkoolaista, jotka olivat luopuneet vapaa-ajastaan kyläyhdistyksen hyväksi.
Reipasta vauhtia torikahvion pöydät ja tuolit ym. talven kirppiksellä säilytetty tavara siirtyi toria kohti. Pöydät eivät olisi ehkä halunneet vaihtaa paikkaa, koska viimeisenä toivona päättivät pudottautua kyydistä matkalla.
Talkoiden päätteeksi joimme kahviossa kahvit ja testasimme sähkögrillillä grillaamista. Juttua riitti talven jäljiltä ja kesää suunnitellessa.
24.5. Pari talkoolaista ei päässyt Levonrantaan varsinaisena talkoopäivänä, joten päättivät käydä haravoimassa paikat kuntoon edellisenä päivänä. Wau! Kutsuisin moista toimintaa esimerkilliseksi auttamisen haluksi.
”Tyttötrio” kunnostautui edelleen kirppiksen merkeissä ja 7 talkoolaista huolehti Levonrannan loppusilauksesta. Laituri ja haravointijätteet pääsivät omille paikoilleen. Puheenjohtaja huolehti emännän tehtävistä grillikatoksessa.
Talkoiden jälkeen Kirppis ja ilmoitustaulujen siistiminen on vielä vaiheessa, mutta Levonranta on valmis ottamaan kesän vastaan.
Kiitos kaikille työpanoksestanne.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Ennen varsinaista ruokakurssia kotitalousneuvoja Ulla Rantanen kertoi ’Tavaran vaihtopäivistä’ 16.- 18.5. ent. Citymarketin tiloissa Tommolankadulla. Viime vuonna kävijöitä oli 4500, joten hyvin on tieto mennyt perille tavaroiden viemisestä, hakemisesta tai vaihtamisesta.
Yleistietoutta kaloista saimme seuraavaksi. Kuulimme tuoreen kalan tuntomerkit ja oikean säilytyksen. Kalan käsittelytavat kerrattiin asiantuntijan opastuksella – suomustaminen, nylkeminen, suolistaminen, huuhtelu ja fileointi. Kalaa pitäisi syödä vähintään kaksi kertaa viikossa, koska se on mm. hyvä D-vitamiinin lähde. Kalan hyvät rasvahapot ja pehmeä rasva auttavat kolesteroli sekä sydän- ja verisuonivaivoissa (ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan).
Kurssilaiset jaettiin kahden hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä sai pari ruokalajia valmistettavakseen. Esikäsitellyt kalat olivat valmiina ruoanlaittoon. Selkeät ohjeet ja avulias neuvoja helpottivat asioiden ripeää etenemistä.
Kaksi ja puoli tuntia – simsalabim – ruokapöytää jo katettiin kovalla vauhdilla. En tainnut olla ainoa, joka oli ollut huonolla ruokinnalla päivän, kun tiesi pääsevänsä nautiskelemaan illansuussa.
Luulen, että jatkossakaan meillä ei valmisteta silakkapihvejä eikä muikkurullia, mutta tiedä vaikka joku päivä hellalla porisisi ’Ranskalainen kalakeitto’. Talkkunainen marjaherkku kuuluu taatusti jälkiruokaherkkuihin.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Arja Sorvali ja Ritva Musto
Kyllikki ja Raine Narva olivat rakentaneet jälleen mainion kuva- ja musiikkiesityksen tällä kertaa Tapio Rautavaarasta, joka esitettiin Seuratalossa keskiviikko iltana.
”Reissumies” Rautavaara oli syntynyt 8.3.1915 Nokialla, mutta muutti kolmiviikkoisena Hilda-äitinsä kanssa Oulunkylään. Tapion lapsuutta varjosti pula ruoasta ja vaatteista, isäkin häipyi omille teilleen Tapion ollessa viisivuotias. Vietettyään vuoden Tampereella lastenkodissa Tapio palasi äitinsä kanssa jälleen Oulunkylään, jossa 11-vuotias hento Tapsa sai Oulunkylän kunnanlääkäriltä ukaasin vahvistua, muuten hänet hakee ”Noutaja”, tästä alkoi kipinä urheilla. Monien pätkätöiden lomassa oli palo musiikkiin ja hän opiskeli viulun- ja mandoliininsoittoa kansankonservatoriossa. Kitaran Tapsa hankki 1923.
Oulunkylän Tähteä edustanut Rautavaara suoritti asepalveluksensa laivastossa. Jatkosodan alkaessa hän joutui kuitenkin maavoimiin ja taistelemaan sodan eturintamassa. 1942 hän pääsi Maaselän radioon viihdytysjoukkoihin kuuluttajaksi. Sodan aikana tuleva filmitähti kävi lyhyitä kursseja SF:n filmikoulussa ja Suomen Teatterikoulussa.
1942 Tapio meni naimisiin Liisansa kanssa ja he saivat kolme tytärtä. 1945 ystävystyttyään Reino Helismaan kanssa syntyi 20 vuoden aikana useammat tunnetut Suomen historiaan jääneet musiikkikappaleet. Eräällä kiertueellaan poikkesi Tapsa Verlan Seuratalolla esiintymässä 40 – 50-luvun vaihteessa, tapahtuman muistavat eräät verlalaiset vieläkin.
Urheilun saralla Rautavaara voitti 1948 Lontoon olympialaisissa keihäänheiton kultamitalin tuloksella 69,77. Epävirallinen ennätyksensä oli 80,97 ja virallinen 75,47. Jousiammuntajoukkueessa hän voitti maailmanmestaruuden v. 1958.
Monet Rautavaaran kappaleista peilasivat peitellysti myös hänen omaa elämäänsä, isoisän olkihattu olikin polkupyöränpumppu. Tapsan ongelmana oli alkoholinkäyttö, joten tuoppinsa jäljet hän tunsi valitettavankin hyvin, aina oli menestyneelle tähdelle juomia tarjolla.
Tapio Rautavaara näytteli 22:ssa elokuvassa ja levytti 328 laulua. Menestyneimpiä olivat sanoittamansa Isoisän Olkihatun lisäksi P. Mustapään runoon säveltämänsä Sininen uni.
Tapio Rautavaara kuoli 25.9.1979 uimahallissa kaatumisen jälkeiseen aivoverenvuotoon.
Teksti ja kuvat Matti Hälikkä
Puffetin antimia
Yleisöä takaa
Yleisöä edestä
