Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen.
Pieni liekki valon antaa,
toivon tuikkeen sydämeen.
Pieni liekki pimeydessä
nyt voi olla jokainen,
Pieni liekki, joka kantaa
valon luokse kaikkien.
– Anna-Mari Kaskinen –
Verlan seudun kyläyhdistys ry
Kyllikki ja Raine Narva kertoivat Verlan seuratalolla 17.11. Olavi Virran värikkäästä elämästä.
Olavi syntyi suutariperheeseen. Hänen vanhempansa kannustivat musikaalista poikaansa musiikin pariin. Kyllä sitä tulostakin tuli. Oli ’Täysikuuta’ ja ’Hopeista kuuta’ ja paljon, paljon muita suuria hittejä.
Kun kuulen ’Itämaista rakkautta’ –iskelmän, joudun aina voimakkaan tunnekuohun valtaan. Muistan niin elävästi nuoruuden ja Verlan lavan, missä pyörähtelijöitä lattialla riitti, kun kyseinen levy lähti soimaan.
Olavi Virta eli vaiherikkaan elämän huolineen ja murheineen suuria onnistumisia unohtamatta. Olavin elämä päättyi aivan liian varhain sydänystävänsä, Huldan, luona Tampereella.
Ennen esitystä nautimme kahvit marjapiirakan kanssa. Osa kuulijoista jäi vielä tilaisuuden jälkeen keskustelemaan kahvikupin ääreen Olavi Virrasta. Noin 20 kuulijalle ilta toi vaihtelua marraskuun pimeyteen.
Teksti Arja Torikka
Tuuli tuiversi niin kuin sillä tapana syksyllä on, mutta muuten sää oli ihanteellinen ulkoilutapahtumalle. Pikku hiljaa ulkoilijoita saapui Levonrantaan ja kahdeltatoista parikymmentä patikoitsijaa lähti tutustumaan Kokkokallion luontopolkua ympäröivään maastoon. Grillihenkilökunta jäi valmistamaan tarjoilua tutustuen samalla uuden grillin ”mukavuuksiin”.
Olin kiertänyt ennakkoon pari lenkkivaihtoehtoa, jotta ulkoilijoilla olisi vara valita päivän kunnon mukainen matka. Lyhyemmälle (n. 1,5 km) matkalle ei loppujen lopuksi löytynyt käyttöä. Kaikki pidemmän matkan (n. 3 km) valinneet jaksoivat kiivetä mäkiä reippaalla vauhdilla. Omalla kohdalla PPP (pitää pystyä puhumaan) ei olisi joka kohdassa onnistunut, joten ymmärsin olla yrittämättä.
Tunnin reippailun jälkeen meillä oli grillimakkarat valmiina nautittavaksi eikä kahviakaan tarvinnut odotella. Eihän edellä mainittu tullut yllätyksenä, koska lähtiessä tiesimme keitä grillille jäi.
Palattuamme Levonrantaan mukana olleet kaksi naishenkilöä kiittelivät patikointimatkasta. Kysyin olivatko he mökkiläisiä. He kertoivat olevansa majoittuneena Ketomökillä ja lukeneensa ulkoilupäivästä niin päättivät lähteä mukaan. Ihailtavaa oma-aloitteisuutta!
Juttelimme niitä näitä grillikatoksessa ennen kuin hajaannuimme kukin taholleen sunnuntaipäivän viettoon.
Tallataan näitä polkuja jatkossakin. Kiitos matkaseurasta
Teksti Arja Sorvali; kuvat Mari Järvinen ja Arja Sorvali
Vuonna 2002 kunniaverlalainen Elli Vesa ehdotti kyläyhdistykselle kurpitsankasvatuskilpailua ja yhdistys innostui asiasta saman tien. Elli Vesan maanpäällinen matka loppui 1.9. (3 vk vaille 100 vuotiaana), mutta kurpitsat kasvavat ensi kesänäkin jos niille annetaan mahdollisuus.
Poikkeuksellisen(?) kuuma kesä teki kurpitsojen kasvatuksesta melko konstikasta touhua ainakin näin ”sunnuntaiviljelijälle”. Kasvuun lähtö kangerteli, yksi tai kaksi kurpitsaa ilmaantui kasvimaalle, kunnes ne mätänivät. Loppukesästä tuli taas muutama, mutta kasvukausi jäi niille perin lyhyeksi. Meille ilmaantui yksi talvikurpitsa, joka lopetti kasvun puolitoista kuukautta ennen punnitusta.
Edellä mainittuja ongelmia lienee ilmennyt muillakin kasvattajilla, kun punnitukseen selvisi ainoastaan 4 tavallista kurpitsaa ja 7 kesäkurpitsaa. Puutarhalehdet menevät samaan talouteen eli Tauno Sorvali voitti toisen sarjan ja Marja Huimala toisen. Kukkasipulien uudet kodit löytyvät tulosluettelosta. Elliween kurpitsakilpailujen tulokset 2021-converted
Lähes kaikki paikalla olleet halusivat kokeilla arpaonneaan, joten sini- ja punaraitaisia arpoja tarkastettiin innokkaasti arvonnan aikaan. Lyhty, valopuu ja ”kestokurpitsa” kukkakimpun kera ilahduttivat voittajia. Lohdutuspalkintoina arvottiin kukkakimppuja ja Kabanossia oman valinnan mukaan.
Kun kilpailutulokset ja arvonnan voittajat olivat selvillä, siirryimme nauttimaan Ismon grillaamia makkaroita ja Arvilan valmistamaa perunasalaattia. Täytekakkukahvituksen uhkasi sade pilata, mutta onneksi jäi vain uhkailuksi.
Tänä vuonna kesän päätöstilaisuuteen osallistui ainoastaan puolet tavanomaisesta henkilömäärästä, mutta saimme pienemmälläkin porukalla aikaan suuren urheilujuhlan tunnun. Kokko paloi kauniisti suurella liekillä ja saimme apuja kesän lopettajaisiin yllättävältä taholta. Uimalaiturin alla majaileva matelija päätti suorittaa ohiuinnin juhlan kunniaksi. En ole pahoillani, vaikka näin suorituksesta vaan veden pintaan muodostuneet pienet aallot .
Kiitos ja hyvää syksyä kaikille
Verlan seudun kyläyhdistys ry
Teksti Arja Sorvali; kuvat Tytti Vesa (tv), Mari Järvinen (mj), Liisa Kronholm (lk) ja Arja Sorvali (as)
Talkookutsu oli kuultu ja saanut liikkeelle 19 innokasta ja ahkeraa ”talkoilijaa” syksyisenä lauantaipäivänä. Sääkin oli syksyisen vaihteleva; tuulenpuuskien ja pienten sadepisaroiden lisäksi aurinko näyttäytyi ajoittain.
Monenlaisia tehtäviä oli kertynyt talkoolaisten hoidettavaksi. Oli vanhan purkua, uuden rakentamista, alueen siistimistä ja talvea varten varustautumista. Osa talkoolaisista aloitti viimeistelemällä kesätorin ja kirppiksen talviteloilleen. Toisaalla Levonrannassa oli jo aloitettu hieman aikaisemmin, koska uusi grilli tuotiin silloin ja se oli kannettava katokseen. Lisäksi vanha tulipaikka purettiin ja tilalle valettiin uuden grillin ”peti”. Oli ruukkipyttyä ja vispilää ja tietysti valumuotti, jonka Ismo oli etukäteen askarrellut.
Hommat sujuivat vikkelästi ja kaikkialla oli tekemisen meininki. Haravat heiluivat ja iloinen rupattelu kuului eri suunnista työn lomassa. Yleistä hilpeyttä herätti, kun Ismo muun miesväen avustamana kaappasi jo ammoin tehtävänsä tehneen puu-ceen traktorin etuhaarukoihin ja kuljetti sen köyrikokon pohjaksi kokkopaikalle. Siinä se vielä viimeisen kerran ilahduttaa juhlaväkeä kesäkauden päättäjäisissä, kun kokko sytytetään pimenevässä syysillassa.
Touhua riitti ja päätteeksi emännät hihkaisivat kahville kutsun jota mielihyvin noudatettiin. Vilkas ja iloinen jutustelu jatkui kahvimukien ääressä. Vähitellen maltettiin jättää Levonrannan kaunis syksyinen maisema odottamaan seuraavaa viikonloppua, jolloin kesäkausi virallisesti päätetään.
Teksti Helena Rantanen; kuvat Mari Järvinen (mj), Liisa Kronholm (lk) ja Arja Sorvali (as)
Pilvipoutaisessa säässä paikalle oli saapunut 18 henkilöä hiljentymään loppukesän, jo
perinteeksi tulleeseen Jaalan kappeliseurakunnan ja Verlan seudun kyläyhdistyksen
järjestämään tilaisuuteen. Koska sää suosi, meidän ei tarvinnut ”ahtautua” monitoimi
katokseen, vaan voimme terveysturvallisesti istua katoksen lisäksi kahdella pitkällä
penkillä avoneliössä ja kuunnella Minna Tanskan puhetta.
Kanttori Hannu Muukka asettui varmuuden vuoksi katon alle, mistä sähköurkujen ääni
kuului meille hyvin, naapurin Ristolta lainatun sähkön voimalla. Saimme käteemme
virsikirjojen sijaan lauluvihkot, joissa näytti olevan aivan outoja lauluja, kunnes tarkemmin
katsottaessa selvisi sävelten olevan tuttuja kansanlaulujen sävelmiä ja niinpä aloitimme
tilaisuuden laulaen.
Minna Tanska puhui päivälle annetun raamatun tekstin pohjalta itsetutkistelusta, joka
meillä suomalaiskansallisen luonteenlaadun johdosta useasti muuttuu itsehutkisteluksi.
Nykyään varsinkin koulumaailmassa puhutaan itsearvioinnista. Hyvä neuvo tästä
selviytymiseen on realismi ja armollisuus itseä kohtaan. Keskustelu aiheesta virisi vasta,
kun aloimme muistella kokemuksia kuhunkin itseen kohdistuneesta arvioinnista. Siitä hyvin
monella oli muistoja kouluaikaisesta laulukokeesta. Mieliin oli jäänyt miten yksinlaulu koko
luokan kuullen, joko omalta paikalta tai peräti luokan edessä katederilta oli ”sielua”
rassaava kokemus, varsinkin jos ei sattunut olemaan varsinainen laululintusen alku.
Kaikista omista rajoitteistamme huolimatta lauloimme loppulaulut kanttorin johdolla sujuvsti
kansanlaulujen sävelin.
Jo Minnan puheen aikana oli ukkonen kolistellut Nisuksen suunnassa ja nyt Levonkallion
takaa kohosi synkkiä pilviä, joten kyläyhdistyksen puheenjohtaja kutsui ja kehoitti väkeä
reippaasti ja kursailematta siirtymään kirkkokahville. Siinä kahvitellessa jutustelu jatkui
vilkkaasti ja olisi varmaan jatkunut pidenpäänkin, mutta ukkonen jyrähti jo lähellä. Onneksi
väki oli jo osittain poistumassa, kun taivaan vesihanat aukenivat ja vettä alkoi tulla
kaatamalla. Siinä sateessa kyläyhdistyksen väki kokosi penkit ja kahvitarvikkeet suojaan.
Sään puoleen tilaisuus oli ajoitettu melkein minuutilleen ja väki Levonrannasta pääsi pois
kuivana, lukuunottamatta polkupyörällä liikkeellä olleita.
Hiljentymishetki luonnon keskellä, luonnon ehdoilla on aina arvaamaton, mutta antoisa.
Kiitos osallistujille ja yhteistyökumppanillemme Jaalan kappeliseurakunnalle.
Teksti Helena Rantanen; kuvat Kimmo Arkko
Puolakan bussi lähti klo 12.30 Verlasta kohti Heinolaa mukanaan 29 kyläyhdistyksen jäsentä. Autossa oli odottava tunnelma, olimmehan matkalla Suomen parhaaseen kesäteatteriin. Perillä olimme niin hyvissä ajoin, että ehdimme tutustua satamaan ja sen tarjontaan ennen teatteriesitystä.
Teatterin katettu katsomo suojasi auringolta ja sivuilta tuulen vire vilvoitti sopivasti katsojia. Näytelmä, ”Riemurahat”, oli Kari Heiskasen ohjaama farssi. Näyttelijäkaartiin kuului mm. Katariina Kaitue, Carl-Kristian Rundman, Ulla Tapaninen jne. Lyhykäisyydessään juoni oli kertomus rahasalkun joutumisesta väärälle omistajalle, josta seurasi lukematon määrä valheita ja hauskojakin väärinkäsityksiä (mielestäni jopa liiallisuuksiin asti). Päällimmäisenä mieleeni jäi Katariina Kaitueen liikkuminen näyttämöllä. Ukonilman tehosteääni oli niin voimakas ja luonnollinen, että olin pudota penkiltä.
Teatteriesityksessä ei ollut väliaikaa, joten Heinolan Heilassa nautitut kahvit karjalanpiirakan kera esityksen jälkeen maistuivat kaikille. Matkalaiset hyödynsivät parinkymmenen minuutin pysähdyksen ostamalla Heilasta tuliaisia kotijoukoille.
Tervetulleen vaihtelun jälkeen oli mukava saapua kotiin oman ”käsiveskansa” kanssa viettämään rauhallista iltaa.
PS. Monen katsojan mielestä farssi oli juuri sitä mitä kesäteatterinäytelmän kuuluukin olla, joten kirjoittajalla ei ilmeisesti ollut paras kesäpäivä.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Tytti Vesa ja Arja Sorvali
Kohti Heinolaa (as)
Tuttuja ja tuntemattomia (tv)
Näyttämö (tv)
En tiedä kuinka paljon painoarvoa on tällaisilla tapahtumien kertaamisilla, mutta itse ajattelen, että kun tapahtuma on ilmoitettu, olisi mukava tietää miten se toteutui. Tietenkin hyvä tapa edellyttää, että järjestäjä ilmoittaa peruuntumisesta, jos siihen olisi aihetta. Edellä mainittu mielessä ajattelin kirjoittaa toteutuneista (sen vähän minkä tiedän).
Verla laulaa ja soi 3.7.
Meillä ei ollut toimittaja paikalla, mutta onneksi valokuvaaja oli, joten saldona on muutama kuva. Laulattajina tässä yhteislaulutilaisuudessa olivat Hannu ja Leena Roitto. Patruunan puiston hellesäässä oli paikalla yli kolmekymmentä laulajaa ja enempäänkin oli varauduttu.
kuvat Matti Hälikkä ja Matti Koljonen
Tanssit seuratalolla 3.7.
Niin teksti- kuin kuva-antikin oli vielä heikompi tansseista kuin mitä yhteislaulutilaisuudesta. Kaikki allaoleva on kuulopuheeseen perustuvaa kommentointia. Hannu ja Leena Roiton yhtye takasi niin tangoihin kuin muihinkin tanssikappaleisiin tahdin viime vuotiseen tapaan. Puffetissa oli tarjolla tanssijoille niin suolaista kuin makeaa ja ennen kaikkea juomia, koska ilta oli suorastaan kuuma ilman liikuntaakin. Tansseihin oli saapunut suurin piirtein sama määrä ihmisiä kuin päivän lauleloissa, joten olivatko musiikin parissa viihtyneet siirtyneet uudelle estradille.
Kävelykierros – Verlan talot 27.7.
Kouvolan kaupunkioppaat ry järjesti ”Valkealan tai Venähmaan puolen” taloista ja asukkaista kertovan kävelykierroksen oppaana Hannu Pukkila. Lähtöaikana sillankorvassa odotti kierroksen alkamista kolmisenkymmentä opastettavaa. Helle jatkui myös tiistai-iltana, joten keskittyminen ja käveleminen olivat haastavia meille kaikille. Hannu Pukkilalla on tietoa Verlan tehtaan perustamisesta sekä taloista ja asukkaista paljon enemmän kuin mitä 1,5 tunnin opastettuun aikaan saa mahtumaan. Itse Valkealan puolen keltaisessa kasarmissa (purettu 80-luvulla) syntyneenä olin ”järkyttynyt” kuullessani syntyneeni Hölmölässä (olisihan Törmälästä varmaan saanut paremman lähdön maailmalle?). Jos en ihan väärin muista, samassa talossa oli myös neuvola/terveydenhoitajan vastaanotto. Talossa asui myös Savolaisen Emmu, joka oli tehtaalla konttoristina. En ollut kovinkaan vanha, kun muutimme Jaalan puolelle, joten muistanko nuo asiat itse vai onko vaan kuulopuhetta? Venähmaan puolen kävelyopasta voi ostaa museon myymälästä, jos et päässyt kävelykierrokselle ja entinen Werla kiinnostaa.
Kuvat ja tekstit Arja Sorvali
Kyläyhdistyksen hallitus on kokouksessaan 16.6. päättänyt, ettei juhannuskokkoa polteta tänä(kään) vuonna Levonrannassa. Sääennusteiden mukaan on epätodennäköistä avotulen teko aattona, joten nyt kaikki juhannuksen viettäjät ehtivät vielä muuttaa suunnitelmiaan, jos olivat aikoneet tulla Levonrantaan. Kävin kotisivujen artikkeliarkistoa läpi. Kirjoitettujen artikkeleiden mukaan ulkoilupäivän kohteena oli neljättä kertaa Simon laavu. Kolme kertaa olemme tämän laavuvierailun tehneet keväällä ja kerran lokakuussa syksyn sävyjä ihastellen. Matka laavulle on kohtuullinen pituudeltaan, vaikka polku kiemurteleekin jyrkkää mäkeä ylös.
Ennen ulkoilupäivää vettä satoi lähes päivittäin, mutta juuri oikeana päivänä sää poutaantui. Metsätraktorin jäljet olivat monin paikoin isojen lätäköiden peitossa, mutta pieni improvisointi reitillä ei haitannut etenemistä. Syömiset ja juomiset jaettiin kannettavaksi osallistujien kesken, joten taakka ei muodostunut kohtuuttomaksi kenellekään.
Tälläkin kertaa patikoimassa oli myös ensikertalaisia, jotka ihastelivat laavun sopivaa sijaintia. Rohkeimmat kiipesivät näkötorniin tarkastelemaan ympäröivää maisemaa. Toisille riitti laavulle kiipeäminen ja keskinäinen jutustelu hengitystä tasoitellen.
Grillimakkara oli taas kerran niiin hyvää ja sitä oli riittävästi. Joka kerta on yhtä suuri arvoitus ulkoilutapahtuman osallistujamäärä. Hyvin tarjottavat riittivät, vaikka meitä oli kaksikymmentä ulkoilijaa. Puheenjohtaja oli aamutuimaan paistanut letut kahvin kanssa nautittavaksi ja kyllä maistuivat.
Paluureitti oli kaikille tuttu, joten porukka hajosi pikku hiljaa omille teilleen. Kantamukset keventyneinä (vatsaa lukuunottamatta) jarruttelimme mäkeä alas takaisin lähtöpisteeseen.
Kiitos mukavasta yhdessäolosta
Teksti Arja Sorvali; kuvat Mari Järvinen ja Arja Sorvali
