Torin/Levonrannan syystalkoot 17.9.2022

Kello 12  ”naisjaosto” ahkeroi torikahvilan autiotuvaksi. Torikomeron tavarat löysivät uudet paikat joko kirppikseltä tai seuratalolta.

Hetki hengähdettiin ja siirryttiin “sitistä” Levonrantaan. Ensi lauantain Elliween –kisan punnitusta ja päättäjäisiä varten meitä oli talkoilemassa 15 ahertajaa.  Pudonneista lehdistä ja pitkähköstä heinästä olivat ainoastaan muistot jäljellä työskentelyn jälkeen.

Yhdessäolo sisälsi rakennussuunnittelua, puutarhatöitä, grillaamista ja lettukestejä ihan vaan kuulumisien vaihtoa unohtamatta.  Tehtäväjakoa ensi lauantaita varten oli myös tarpeen suunnitella.

Piti oleman pilvipoutaa, mutta kahvitteluvaiheessa tuli kunnon kuuro taivaalta.  Toivotaan, että ensi lauantaiksi luvattu pilvipouta pysyy pilvipoutana loppuun asti.

Kiitos talkoolaisille työpanoksestanne ja tervetuloa päättämään kesäkausi joko kurpitsan kanssa tai ilman.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Kesäretki Turkuun 23.-24.8.2022

Aamulla varhain bussin keula Verlasta kohti Porvoota ja aamupalapaikkaa – Tee- ja kahvihuone Helmeä. Kahvila oli tosi pikkuruinen museomainen tila.  Pihalta löytyy lisätilaa villiviinikabinetin muodossa.

Porvoosta suuntasimme Fiskarsiin. Opas kertoi Fiskarsin menneisyydestä ja tästä päivästä, kun kiersimme bussilla (tihkusadetta) alueen pariin otteeseen. Minulle ainakin oli yllätys, että Fiskarsissa on 60 oppilaan koulu ja päiväkoti on lapsia täynnä. Alueella asuvat käsityöläiset ovat ahkeria kaikin puolin. Söimme lounaan Kuparipaja –nimisessä ravintolassa, kokemus oli plusmerkkinen. Oma tutustuminen alueeseen aiheutti ainakin minulle rahanmenoa, koska mukaan tarttui Aino Aallon alennuksessa olleet juomalasit.

Määränpäähän saavuimme aikataulun mukaan ja huoneisiin sijoittuminen kävi nopeasti.  Olimme kaikki melko pitkälti toistemme naapureita. Seuraavaksi kiirehdimme Caribian vesille. Kylpylä ei herättänyt suuria tunteita, mutta kaikki ei miellytä kaikkia. Lotrailun jälkeen iltapalaa ja yöpuulle.

Matkapäivä numero kaksi oli historian täyteinen. Jos jotain muistin/tiesin menneisyydestä niin kahden asiansa osaavan oppaan kerronnan jälkeen, olin ns. ihan pihalla. Vaikuttavia ja kunnioitusta herättäviä rakennuksia ovat niin Turun tuomiokirkko kuin Turun linnakin. En kuitenkaan tekisi oikeutta historialle, joten kuvat puhukoot puolestaan.

Ennen kotiinlähtöä nautimme lounaan Turussa. Paluumatkan aikataulu oli suuntaa antava, joten meillä oli aikaa poiketa Halikossa Design Hill Shopissa täydentämässä kuka mitäkin varastoa (suklaa, Marimekko, Fiskars, Finlayson, Aarikka, hiustuotteet jne. jne.).

Mäntsälässä vielä pikaiset kahvit ja kotia kohti.

Kiitos Jukka Häkämiehelle/Puolakan Valmismatkat tasaisesta ja turvallisesta kuljetuksesta ja Jaalan Kotiseutusäätiölle tuesta matkan toteutuksessa. Kiitos tietysti myös matkaseurasta kaikille mukana olleille.

Arja Sorvali, tämän “kuvakirjan” laatija

Levonrannan hartaushetki 14.8.2022

Sunnuntaina Levonrannassa kokoontui parikymmentä henkilöä iltapäivän hartaushetkeen.  Jaalan kappeliseurakunnasta paikalla olivat kappalainen Minna Tanska,  kanttori Risto Eskola ja suntio Juha Tanska piti huolen, että tekniikka toimi. Lauloimme muutaman laulun virsikirjan lisäosasta. Minna Tanska kehotti Luukkaan Evankeliumin tekstiin viitaten kuulijoita keskustelemaan oliko heidän mielestään oikein käyttää ns. valkoisia valheita pahaa mieltä tuottavan totuuden sijaan.

Olosuhteet luonnon helmassa hiljentymiseen olivat suurenmoiset.  Ilma oli kaunis ja järveltä kävi leppeä tuuli.  Kahvit ja mustikkapiirakka johdattivat vapaaseen seurusteluun ennen kotiinlähtöä.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Sanankuulijat saapumassa

Kanttori Risto Eskola ja kappalainen Minna Tanska

Kirkkokahvit valmiina

Kirkkosalin puitteet

Kesäteatterimatka Mäntyharjuun 10.7.2022

Mitähän sitä kertoisi, kysyjille vastaisi?

Meitä oli loppujen lopuksi 32 maksanutta katsojaa valmiina Mäntyharjun ’Turpeita ja timantteja’ varten.  Moni oli nähnyt Tv-version, joka ei varmaankaan ollut tässä tapauksessa etu. Urmas huusi sanottavansa suoraa huutoa, vaikka vähempikin olisi riittänyt.  Kanttori Piiparinen ei pettänyt osasuorituksellaan katsojaa tälläkään estradilla. Valma, rovasti Poutiaisen leski, oli yhtä arvonsa tunteva kuin aiemminkin. Muut osasuoritukset jäivät mielestäni jotenkin latteiksi (kirjoittajan mielipide enkä ole teatterikriitikko).

Väliajalla juodut pullakahvit piristivät kummasti istunnon jälkeen.  Jäätelökään ei ollut hullumpi nautittava lähes helteisenä kesäpäivänä. Kaksi viiva kuusi tippaa sadettakin eturivissä istujat saivat syliinsä, mutta riputteluksi sade jäi.

Väliajan jälkeen esitys sai uutta potkua.  Monen mielestä näytelmästä olisi voinut toteuttaa lyhyemmänkin version eikä tapahtumien kulku olisi siitä kärsinyt.

Paluumatkalla katsojat olivat ikään kuin kyllästyneet näkemäänsä. Koskaan et tiedä lähtiessä nautitko esityksestä paljon vai vähän tai jotain siltä väliltä. Esityksen jälkeen olet asian suhteen asiantuntija.

Tulihan käytyä.

Kiitos mukana olleille matkaseurasta

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Verla lauloi ja soi 2.7. Patruunan puistossa.

Heinäkuun ensimmäisen lauantain yhteislaulutilaisuus sujui leppoisasti helteen helliessä. Tapahtumien suhteen oli jonkinlainen superviikonloppu ja se näkyi Verlassakin. Väkeä oli paljon liikkeellä. Meitä laulatettavia olikin n. 40. Toiset puun varjosta, toiset auringosta nauttien. Ohikulkijoitakin sävelet kiinnostivat, moni pysähtyi hetkeksi kiireettä kuuntelemaan ja istuskelemaan nurmikolle.

Mikko Järvisen ollessa laulattajana ja hanuristi Seppo Grönvallin säestäjänä, me osallistujat lauloimme ja tunnelmoimme tuttujen ikivihreiden tunnelmissa.

Teksti ja kuvat Mari Järvinen

 

Kuntolaatikko Pyörylän/Verlan tienhaara 1.6.2022 lähtien

Verlan Kirin lopetettua toimintansa Verlan Seudun Kyläyhdistys on päättänyt jatkaa kuntolaatikon käyttöä omana toimintanaan.  Jukakoskella ollut Verlan Kirin kuntolaatikko poistetaan käytöstä.

1.6. lähtien voit kirjata käyntisi kuntolaatikossa olevaan kyläyhdistyksen vihkoon.  Kävijöiden kesken arvotaan pieni ‘palkinto’ kuten latulaatikkokirjauksien kesken.  

Parhaan palkinnonhan saa jokainen hoitamalla kuntoaan

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Villiyrttikurssi 28.5.2022 Verlan Seuratalolla

Parina vuonna toimintasuunnitelmassa on ollut villiyrttikurssin järjestäminen, mutta esteitä on ollut riittämiin, joten kurssi on siirtynyt vuodesta toiseen.

Nyt Liisa Kronholm, vuosien omakohtaisella kokemuksella, toisten kurssittamana ja aiheen kirjallisuuteen perehtyneenä opasti meitä villiyrttien maailmaan. Ensinnäkin villiyrttien käyttäjän on syytä olla keväällä valppaana, kun luonto herää, jolloin yrtit ovat parhaimmillaan.

Liisa ei ajatellut loppuun asti lupautuessaan kursittajaksi, kun ei vaatinut ilmoitukseen laitettavaksi ilmoittautumista etukäteen.  Menin kaverin kanssa jännittämään tulisiko ketään tai sopisivatko tulijat kurssitiloihin.  Loppujen lopuksi kurssipäivään osallistui järjestäjän lisäksi yhdeksän asiasta kiinnostunutta eli ihan ideaalimäärä tilat huomioiden.

Liisa oli koonnut vihkosen mistä selvisi miten, mistä ja milloin yrtit tulisi kerätä. Villiyrttien keräämisen jälkeen on tietysti hyvä olla perillä yrttien käsittelystä ja säilönnästä. Vihkonen kertoi myös mitä ei saa ilman lupaa kerätä.

Yleisimmät villiyrtit käsiteltiin a:sta ö:hön eli kasvupaikat, kerääminen, käsittely ja säilöntä. Muistin virkistykseksi vihkosesta voi lukea mitä ko. kasvit sisältävät ja miksi niitä kannattaa nauttia ruokavaliossaan.

Tietoiskun jälkeen kilistelimme laseja yrttiteellä.  Maku toi muillekin kuin minulle mieleen laskiaispullan mantelimassan – ei paha. Snapsien jälkeen seurasi kahvit villin yrttijuustopiiraan kera. Tuhdin piiraan oli Liisa valmistanut etukäteen.

Seuraavaksi tutustuimme Liisan kotipihan yrttikasvustoon.  Hetken ulkoilun jälkeen jatkoimme sisätiloissa tekemällä ohjaajan reseptillä villiyrttipestoa. Liisa oli huolehtinut pestolle käyttöä valmistamalla näkkileivän ennakkoon.

Meitä oli joukossa paljon yrteistä ennakkoon tietäviä ja ehkä muitakin kuin minä, joka oli linjalla ahaa vai niin.  Kokemuksia vaihdettiin puolin ja toisin. Todettiin, että villiyrtit ovat monen kiinnostuksen kohteina kaiken lisäaineravinnon nauttimisen jälkeen.

Yhteenvetona sanoisin, että yrttipäivänä oli osallistujien keskuudessa välillä jopa riehakas tunnelma. Tätä täytyy saada lisää…

Kiitos erityisesti Liisalle, mutta myös kaikille muille mukana olleille.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Joulu ja uusi vuosi 2022

Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen.

Pieni liekki valon antaa,
toivon tuikkeen sydämeen.

Pieni liekki pimeydessä
nyt voi olla jokainen,

Pieni liekki, joka kantaa
valon luokse kaikkien.

– Anna-Mari Kaskinen –

 

Tunnelmallista joulunaikaa
ja
Turvallista vuotta 2022

Verlan seudun kyläyhdistys ry

Olavi Virta, suuri nimi Suomen iskelmätaivaalla

Kyllikki ja Raine Narva kertoivat Verlan seuratalolla 17.11. Olavi Virran värikkäästä elämästä. 

Olavi syntyi suutariperheeseen.  Hänen vanhempansa kannustivat musikaalista poikaansa musiikin pariin. Kyllä sitä tulostakin tuli.  Oli ’Täysikuuta’ ja ’Hopeista kuuta’ ja paljon, paljon muita suuria hittejä.

Kun kuulen ’Itämaista rakkautta’ –iskelmän, joudun aina voimakkaan tunnekuohun valtaan.  Muistan niin elävästi nuoruuden ja Verlan lavan, missä pyörähtelijöitä lattialla riitti, kun kyseinen levy lähti soimaan.

Olavi Virta eli vaiherikkaan elämän huolineen ja murheineen suuria onnistumisia unohtamatta.  Olavin elämä päättyi aivan liian varhain sydänystävänsä, Huldan, luona Tampereella.

Ennen esitystä nautimme kahvit marjapiirakan kanssa.  Osa kuulijoista jäi vielä tilaisuuden jälkeen keskustelemaan kahvikupin ääreen Olavi Virrasta.  Noin 20 kuulijalle ilta toi vaihtelua marraskuun pimeyteen.

Teksti Arja Torikka