Tänä iltana meitä tanssitti naapurikylän yhtye Hannu ja Leena Roitto.  Orkesteri aloitti kello 20 ja lattia täyttyi nopeasti tanssipareista.  Meitä oli illan aikana kaikkiaan 80 eikä orkesterin jäseniä ole laskuissa mukana.

Keinuimme valssin tahtiin ja polkkakin sai pareja lattialle. Tunnelmalliset tangot ja reippaat humpat eivät jättäneet ketään ”kylmäksi”.  Mietin puolessa välissä iltaa miesten paitojen selkämyksen kostumista, että onko meistä naisista tullut jotenkin vaikeammin käsiteltäviä?

Tanssijoiden keskuudessa oltiin tyytyväisiä musiikkiin, mistä löytyi jokaiselle sopiva poljento.  Itse jäin tietysti kaipaamaan sitä yhtä rockia, mutta kestän sen puutteen.

Puffetti palveli ansiokkaasti tanssikansaa.  Valikoimista löytyi niin makeaa kahvileipää kuin cocktailpiirakat munavoilla ja ”mukinakit” suolaista kaipaaville.

Viimeisen valssin jälkeen meitä jäi joukko lattialle taputtamaan sitä yhtä ylimääräistä, mutta joudumme odottamaan sitä ensi kesään.

Kiitos teille kaikille – yhdessähän me teimme sen tunnelman.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Liisa Kronholm

Kirkkaassa pakkaspäivän säässä puuhasimme paikkoja ja tarjoilua valmiiksi mäenlaskijoille ja perheenjäsenilleen.  Eihän kaikki mäkeä laskenut millään viritelmällä, vaan osa yleisöstä oli  ”fiilistelemässä” tapahtumaa ja osa museokierrosta odottelemassa.

Kylmä tuuli ja kahdeksan asteen pakkanen aiheutti verenkierto-ongelmia vanhoille ihmisille (lue Arja Sorvali).  Minulla oli lainassa yhdet jos toisetkin sormikkaat, lapaset, rukkaset jne. eikä mikään asuste saanut sormiani lämpenemään.  Grillimakkaroiden rahastus ei käy lämmittelystä, Ismo oli paistopuolella eikä tarvinnut käsineitä ollenkaan.  Niin kylmää oli, että kaasupullosta kaasukin tuli aika ajoin hyvin vitkastellen. 

Mäenlaskijoita ei näyttänyt kylmyys haittaavan.  Ehkä mäelle kapuaminen laskun jälkeen toimi hyvänä lämmikkeenä seuraavaa laskua varten.  Edellisenä päivänä jään päälle satanut lumi teki liikkumisesta hyvin haastavaa, mutta tietääkseni kukaan ei kaatunut.

Laskiaispullat hillolla ja kermavaahdolla höystettyinä tekivät kahvi/mehuhetkestä nautinnollisen.  Tarjoilun jälkeen osa porukasta lähti Jussi Lemminkäisen opastamalle museokierrokselle.

Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen niin vieraat kuin järjestäjätkin lähtivät mielellään sisätiloihin lämmittelemään.  Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Matti Hälikkä (mh), Liisa Kronholm (lk), Arja Sorvali (as) ja Helge Viia (hv)

[Show as slideshow]

Menu (satunnaisessa järjestyksessä)

Glögillä marinoitu juusto
Kylmäsavulohi piparkakkumuruilla maustetun inkiväärijogurtin kera
Ranskalainen laxröra
Munakoisokaviaari
Kahden lohen mousse
Muna-cocotte pekonilla ja homejuustolla
Mausteiset päärynät
Lanttusosekeitto
Manteliporkkanalaatikko
Fiinimpi lehtikaaligratiini
Kookos-porkkanahöystö
Lehtikaali-granaattiomena  -salaatti
Juuresgratiini anjovispiilolla
Mausteliemessä haudutettu possu

Jos menulla on pituutta jo puoli sivua, ymmärrätte, että kurssilaiset olivat ahkeria, jotta kaikki tämä oli valmiina nautittavaksi kohtuullisen aherrusajan jälkeen.  Ilmoittautuneita oli 12, joten opettaja oli katsonut osallistujamäärää vähän suurpiirteisesti.  Ainoa ilmoittautunut mieshenkilö oli nukkunut pommiin ja saapui vasta ruokailuun.

Edellä mainitut herkut jaettiin valmistettavaksi pääosin pareittain.  Omalle kohdalle sattuneet ”kotkottavat munat” (katso ohje linkistä Muna-cocotte pekonilla ja homejuustolla) osoittautui varsinaiseksi hitiksi.  Useampi henkilö tuumaili valmistavansa ko. makuelämystä myös kotioloissa. Marjalla riitti kärsivällisyyttä vastata mitä kummallisimpiin kysymyksiin ruokalajien valmistuksesta. 

Huimalan Marjan kotoaan tuomat alkupalatarjoiluastiat olivat jo omiaan nostamaan tarjoilutason potenssiin 10.  Kenenkään ei tarvinnut hävetä aikaansaannoksiaan.  Moni sai uusia ideoita joulunajan herkutteluun. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Kiitos Marjalle taas kerran menun laatimisesta, valmistusaineiden hankinnasta ja pääkokkina hääräämisestä.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Lautamatti-Musto ja Arja Sorvali

[Show as slideshow]

Unto Mononen eli 1930-1968, hän oli siis kuollessaan vain 37 vuotias. Kyllikki Narvan kertomana selvisi, että  hän oli karjalainen evakko. Unto osasi lukea jo ennen kouluun menoa, joten äidin toiveena oli, että hän olisi lukenut itselleen hyvän ammatin. Untoa ei koulunkäynti kiinnostanut, vaan ainoastaan musiikki. 

Unto Mononen oli ollut hyvä laulaja, kunnes epäonnistunut kitarisaleikkaus oli vienyt hänen äänensä.  Suurin intohimo Untolla oli kuitenkin tulla varteenotettavaksi säveltäjäksi.  Unto opetteli soittamaan kitaraa ja perusti oman orkesterin.  Orkesterin laulusolistista tuli myöhemmin Unton vaimo ja heille syntyi tytär.  Avioliitto ei kestänyt, koska Unton niin kuin monen muunkin taiteilijan elämää hallitsi aika ajoin kuningasalkoholi.  Eräänä aamuna vaimo ja tytär olivat lähteneet ja Unto jäi yksin.  Pari viimeistä vuotta Unto asui siellä täällä säveltäen ja tehden muita töitä. Unto Mononen kuoli itse aiheutettuun pistoolinlaukaukseen, joka ehkä oli vahinko tai sitten ei.

Kuulimme Unto Monosen sävellyksiä, joista monista on tullut ikivihreitä kappaleita, jotka saavat meidät ”vaeltamaan” omiin muistoihin.  Kuulimme mm. Satumaan (tietysti), Sateen tangon, Erottamattomat, Illan varjoon himmeään, Syvä kuin meri, Kohtalon tango jne.

Kolmekymmentä tangojen ystävää kuunteli Unto Monosen elämänvaiheita ja musiikkia. Monimutkaiset ”näyttöaparaatit” olivat pilata koko tilaisuuden, mutta loppujen lopuksi ainoastaan mikrofoni jäi mykäksi ja Kyllikki Narva joutui käyttämään ääntään täydellä teholla.  Raine Narvan osuvat kuvat kertoivat omaa tarinaansa laulujen aikana.  Marja Huimala hääräsi puffetissa tarjoillen kahvia ja pullaa.

On ne tangot vaan niin ihania………

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Yleisö tunnelmoimassa Unto Monosen tahtiin

Keskittynyttä kuulijakuntaa esityksen päätyttyä

Arja Torikka kiittämässä Kyllikki Narvaa esityksestä