Ruokakurssi ’Kalaa ja kasviksia’ 7.5.2019

Ennen varsinaista ruokakurssia kotitalousneuvoja Ulla Rantanen kertoi ’Tavaran vaihtopäivistä’ 16.- 18.5. ent. Citymarketin tiloissa Tommolankadulla.  Viime vuonna kävijöitä oli 4500, joten hyvin on tieto mennyt perille tavaroiden viemisestä, hakemisesta tai vaihtamisesta.

Yleistietoutta kaloista saimme seuraavaksi.  Kuulimme tuoreen kalan tuntomerkit ja oikean säilytyksen.  Kalan käsittelytavat kerrattiin asiantuntijan opastuksella –  suomustaminen, nylkeminen, suolistaminen, huuhtelu ja fileointi.  Kalaa pitäisi syödä vähintään kaksi kertaa viikossa, koska se on mm. hyvä D-vitamiinin lähde.  Kalan hyvät rasvahapot ja pehmeä rasva auttavat kolesteroli sekä sydän- ja verisuonivaivoissa  (ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan).

Kurssilaiset jaettiin kahden hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä sai pari ruokalajia valmistettavakseen. Esikäsitellyt kalat olivat valmiina ruoanlaittoon.  Selkeät ohjeet ja avulias neuvoja helpottivat asioiden ripeää etenemistä.

Kaksi ja puoli tuntia – simsalabim – ruokapöytää jo katettiin kovalla vauhdilla.  En tainnut olla ainoa, joka oli ollut huonolla ruokinnalla päivän, kun tiesi pääsevänsä nautiskelemaan illansuussa. 

Luulen, että jatkossakaan meillä ei valmisteta silakkapihvejä eikä muikkurullia, mutta tiedä vaikka joku päivä hellalla porisisi ’Ranskalainen kalakeitto’. Talkkunainen marjaherkku kuuluu taatusti jälkiruokaherkkuihin.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Arja Sorvali ja Ritva Musto

Tapio Rautavaara -ilta 27.3.19

Kyllikki ja Raine Narva olivat rakentaneet jälleen mainion kuva- ja musiikkiesityksen tällä kertaa Tapio Rautavaarasta, joka esitettiin Seuratalossa keskiviikko iltana.

”Reissumies” Rautavaara oli syntynyt 8.3.1915 Nokialla, mutta muutti kolmiviikkoisena Hilda-äitinsä kanssa Oulunkylään. Tapion lapsuutta varjosti pula ruoasta ja vaatteista, isäkin häipyi omille teilleen Tapion ollessa viisivuotias. Vietettyään vuoden Tampereella lastenkodissa Tapio palasi äitinsä kanssa jälleen Oulunkylään, jossa 11-vuotias hento Tapsa sai Oulunkylän kunnanlääkäriltä ukaasin vahvistua, muuten hänet hakee ”Noutaja”, tästä alkoi kipinä urheilla. Monien pätkätöiden lomassa oli palo musiikkiin ja hän opiskeli viulun- ja mandoliininsoittoa kansankonservatoriossa. Kitaran Tapsa hankki 1923.

Oulunkylän Tähteä edustanut Rautavaara suoritti asepalveluksensa laivastossa. Jatkosodan alkaessa hän joutui kuitenkin maavoimiin ja taistelemaan sodan eturintamassa. 1942 hän pääsi Maaselän radioon viihdytysjoukkoihin  kuuluttajaksi. Sodan aikana tuleva filmitähti kävi lyhyitä kursseja SF:n filmikoulussa ja Suomen Teatterikoulussa.

1942 Tapio meni naimisiin Liisansa kanssa ja he saivat kolme tytärtä. 1945 ystävystyttyään Reino Helismaan kanssa syntyi 20 vuoden aikana useammat tunnetut Suomen historiaan jääneet musiikkikappaleet. Eräällä kiertueellaan poikkesi Tapsa Verlan Seuratalolla esiintymässä 40 – 50-luvun vaihteessa, tapahtuman muistavat eräät verlalaiset vieläkin.

Urheilun saralla Rautavaara voitti 1948 Lontoon olympialaisissa keihäänheiton kultamitalin tuloksella 69,77. Epävirallinen ennätyksensä oli 80,97 ja virallinen 75,47. Jousiammuntajoukkueessa  hän voitti maailmanmestaruuden v. 1958.

Monet Rautavaaran kappaleista peilasivat peitellysti myös hänen omaa elämäänsä, isoisän olkihattu olikin polkupyöränpumppu. Tapsan ongelmana oli alkoholinkäyttö, joten tuoppinsa jäljet hän tunsi valitettavankin hyvin, aina oli menestyneelle tähdelle juomia tarjolla.

Tapio Rautavaara näytteli 22:ssa elokuvassa ja levytti 328 laulua. Menestyneimpiä olivat sanoittamansa Isoisän Olkihatun lisäksi P. Mustapään runoon säveltämänsä Sininen uni.

Tapio Rautavaara kuoli 25.9.1979 uimahallissa kaatumisen jälkeiseen aivoverenvuotoon.

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

Puffetin antimia

Yleisöä takaa

Yleisöä edestä

 

 

 

Laskiaistapahtuma 3.3.2019

Kirkkaassa pakkaspäivän säässä puuhasimme paikkoja ja tarjoilua valmiiksi mäenlaskijoille ja perheenjäsenilleen.  Eihän kaikki mäkeä laskenut millään viritelmällä, vaan osa yleisöstä oli  ”fiilistelemässä” tapahtumaa ja osa museokierrosta odottelemassa.

Kylmä tuuli ja kahdeksan asteen pakkanen aiheutti verenkierto-ongelmia vanhoille ihmisille (lue Arja Sorvali).  Minulla oli lainassa yhdet jos toisetkin sormikkaat, lapaset, rukkaset jne. eikä mikään asuste saanut sormiani lämpenemään.  Grillimakkaroiden rahastus ei käy lämmittelystä, Ismo oli paistopuolella eikä tarvinnut käsineitä ollenkaan.  Niin kylmää oli, että kaasupullosta kaasukin tuli aika ajoin hyvin vitkastellen. 

Mäenlaskijoita ei näyttänyt kylmyys haittaavan.  Ehkä mäelle kapuaminen laskun jälkeen toimi hyvänä lämmikkeenä seuraavaa laskua varten.  Edellisenä päivänä jään päälle satanut lumi teki liikkumisesta hyvin haastavaa, mutta tietääkseni kukaan ei kaatunut.

Laskiaispullat hillolla ja kermavaahdolla höystettyinä tekivät kahvi/mehuhetkestä nautinnollisen.  Tarjoilun jälkeen osa porukasta lähti Jussi Lemminkäisen opastamalle museokierrokselle.

Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen niin vieraat kuin järjestäjätkin lähtivät mielellään sisätiloihin lämmittelemään.  Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Matti Hälikkä (mh), Liisa Kronholm (lk), Arja Sorvali (as) ja Helge Viia (hv)

Kinkerit 15.2.2019

Verla-Pyörylän kinkerit Verlan seuratalolla olivat lämminhenkinen tilaisuus.  Alkukahvien jälkeen kanttori Hannu Muukka kysyi meiltä osaammeko läksyksi saamamme kinkerivirren.  Kysymys aiheutti hämmentyneitä katseita ympärille aivan kuin hän olisi puhunut jotain vierasta kieltä.  Lohdutukseksi kuulimme, ettei läksyvirttä ole osattu muissakaan kinkeritilaisuuksissa.  Helpotus.

Kappalainen Minna Tanska kertoi erilaisista tavoista rukoilla ja eri tarpeista rukoilemiseen.  Kaikilla tavoilla tulet kuulluksi, vaikkei se aina ehkä siltä tuntuisikaan. Minna Tanska kertoi piispa Martin Lönnebon kehittämistä rukoushelmistä, jotka johdattavat mietiskelyyn ja hiljaiseen rukoukseen, uskon ytimeen ja oman elämän äärelle. Helmien avulla on hyvä pohtia uskon keskeisiä teemoja.

Aino Lemminkäinen kertoi tämän vuotisesta yhteisvastuukeräyksestä lasten ja nuorten koulutukseen.  Keskusteltiin aiheesta onko Suomessakaan mahdollisuus kaikilla käydä koulua muuta kuin peruskoulutus. Osa keräysvaroista menee oman seurakunnan ja kotimaan tarpeisiin ja iso osa Kirkon Ulkomaan avun kautta sinne missä tarve on suurin lasten ja nuorten keskuudessa.

Opimme yhden virren viittomat ja lisäksi saimme tietysti seuraavia kinkereitä varten läksyvirren (Virsi 372, Isän käsi, sydämeeni) edellyttäen, että olin tarkkaavainen kuuntelija –  laulajaksihan minusta ei ole.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

 

Kukat ja kynttilät

Kinkeritarjoilu

Kahvihetki ennen alkuvirttä

Rukoushelmet

Pyörylä/Palojärvi hiihtouutiset 15.1.2019

Pyörylän ”hiihtostadion” on saanut ajetut ladut. Perinteisen murtomaahiihdon -tyylin latuset kiertävät jo totuttua uraa. Seppo Pukkila ajaa latuset kotoaan Junttin sillan kautta Pyörylän maitokoppia kohti ja sieltä Selänpääntien varteen mistä latu jatkuu tien yli Tolskan Juhan pellolle. Nyt ei muuta kuin ”hiihtimet” jalkaan ja latusille. Toivotaan, että ei tule liian lämmintä tai kylmää eikä kovasta tuulestakaan ole väliä, koska irto lumi yleensä tekee selvää jälkeä latusista.

Uutta!

Pyörylän maitokopille on viety ns. LATULAATIKKO.  Voit merkitä sinne nimesi hiihtoretkelläsi ja hiihtokauden päätteeksi kyläyhdistys arpoo pienen palkinnon hiihtäjien kesken. Lisäys 2.2.19 Jos Pyörylän latusille sattuu yhtä mielikuvitukseton hiihtäjä kuin minä (Arja Sorvali), latulaatikkoa ei löydy, vaikka maitokoppia kiertää kuinka monta kertaa.  Onneksi vastaantullut hiihtäjä kertoi, että laatikko on sähkötolpassa muutaman metrin maitokopilta koskelle päin.

Simo Hyökkäri on lingonnut hiihtäjille parkkipaikan Verlantien varteen (ns. Stenbergin suoran päähän), joten Verlasta tulevat pääsevät latusille mahdollisimman vähäisen autoilun jälkeen.

Eikä tässä vielä kaikki….

Latukartta Palojärvi-Palomäki

Pekka Valkeapää ilmoitti ajaneensa ladut Palojärvi-Palomäki suuntaan.  Sinulla on nyt mahdollisuus uusiin peltomaisemiin.  Yhdyslatu lähtee Pukkilan Tainan ja Sepon ulkorakennuksen takana olevalta pellolta ja jatkuu Hautalan kellarin ohi risteyksen yli Palomäen suuntaan peltoja ja vanhaa Jaalantietä pitkin.  Ohessa kartta mistä ilmenee ladun sijainti ja välimatkoja.  Molemmat latumiehet ovat luvanneet tehdä parhaansa, jotta latuset olisivat hiihdettävässä kunnossa.  Minä puolestani olen luvannut päivittää kotisivuille milloin latuset ajetaan.  Jatkossa löydät latujen ajot Muistathan! -osiosta.

teksti Arja Sorvali; kartan toimitti Pekka Valkeapää

Hiihtämisen iloa toivoo Verlan seudun kyläyhdistys

Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2019

Tonttu
(runo Viktor Rydberg)

Pakkasyö on, ja leiskuen                        Vaiti metsä on, alla jään
pohja loimuja viskoo.                             kaikki elämä makaa,   
Kansa kartanon hiljaisen                      koski kuohuvi yksinään,
yösydänuntaan kiskoo.                          humuten metsän takaa.
Ääneti kuu käy kulkuaan,                     Tonttu puoleksi unissaan
puissa lunta on valkeanaan,                 ajan virtaa on kuulevinaan,                  
kattojen päällä on lunta.                       tuumii, minne se vienee,
Tonttu ei vaan saa unta.                        missä sen lähde lienee.                  

 

Verlan seudun kyläyhdistys kiittää kaikkia teitä, jotka olette vuoden mittaan osallistuneet tapahtumiin ja ennen kaikkea ahkeria talkoolaisia, joita ilman näiden tapahtumien järjestäminen ei olisi onnistunut.

Toivomme kaikille rauhallista ja mukavaa joulun aikaa ja ensi vuodelle toivomme yhtä runsasta osanottaoa kuin kuluneena vuonnakin.

Verlan seudun kyläyhdistys ry

Pikkujoulu 5.12.2018

Taas on vuoden odotetuin (jos kesän päättäjäisiä ei lasketa?) tapahtuma, pikkujoulu, vietetty. 

Tiistaipäivän koristelu oli saatu päätökseen kohtuu ajassa pienen ydinjoukon turvin.  Puolakan Ismo toi joulukuusen, jonka ympärille oli hyvä suunnitella muut totutut kuviot.  Pöytiä katettiin 80 vieraalle, mikä määrä osoittautuikin sopivaksi ennakoinniksi.  Ainoastaan muutama paikka jäi vapaaksi viime hetken ”Matti Myöhäisiä” varten.

Hellstenin Taunon ja Kronholmin Liisan edellisvuotinen työ puuromestareina oli niin ylivertainen, että homma lankesi heille tänä vuonna ihan luonnostaan.  Molemmat olivat tietysti todella innoissaan saamastaan tehtävästä, kun vettä tihutti hiljalleen taivaalta jne.

Ohjelma oli tänä vuonna ekstempore tyyliin.  Ilpo Hellsten, joka toimi juhlan juontajana, poimi yleisön seasta joukon henkilöitä esiintymään ”näytelmässä”.  Osia oli jaossa Korvatunturiksi, joulupukiksi ja –muoriksi, Petteri Punakuonoksi jne.  Ilpo luki kertomuksen ja näyttelijäkaarti esiintyi kertomuksen sanoman mukaisesti. Tähdetkin tuikkivat oikein ansiokkaasti Korvatunturin taivaalla.

Matti Koljonen lauloi juhlavan joululaulun.  Pikkujouluväki lauloi yhdessä Hellstenin Ilpon säestyksellä.

Rainer Richter oli viettänyt kuluvana vuonna ns. pyöreitä vuosia, joten häntä muisti niin Verlan Kiri kuin kyläyhdistyskin.  Kyläyhdistys muisti kylään, Jukajärventielle ja Verlantielle, muuttaneita uusia asukkaita.  Vauvauutisia ei kyselyistä huolimatta ollut kerrottavana.

Valokuvauskilpailuun oli tänä vuonna osallistunut neljä henkilöä yhteensä kolmellakymmenellä valokuvalla. Kaikkia kuvaajia – Teuvo Haara, Helena Keskitalo, Saija Mouhu ja Minna Seesvaara – muistettiin ja erityistä voittajaa ei valittu. https://verlanseutu.fi/valokuvakilpailun-2018-palkitut-kuvat/

Verlan Kiri palkitsi kuntoilijoita.  Pyörylän tienhaaran kuntolaatikolla oli eniten käyntejä Tauno ja Markku Sorvalilla sekä Taina Pukkilalla.  ”Kuntolahjakortin” sai arvonnassa Markku Sorvali.  Jukakosken kuntolaatikolla käynneistä palkittiin Päivi Ojanen.

Arpajaisten päävoiton, herkkukorin, voitti Helge Viia.  Puolakan Valmismatkojen lahjoittaman lahjakortin voitti Arja Torikka.  Lukuisista muista voitoista onnekkaimmat saivat useamman.

Riisipuuron ja torttukahvin rytmittämänä juhla eteni joulupukkivaiheeseen.  Tänä vuonna joulupukki ei kiireiltään ehtinyt Verlaan, mutta joulumuori hoiti ansiokkaasti hänen tehtävänsä.  Muori olisi halunnut kuulla vastalahjana laulua tai tanssia lahjoja jakaessaan, mutta ujot lahjotut olivat lähinnä hämillään ehdotuksesta.  Kaikki saivat kuitenkin lahjansa joko laulun kanssa tai ilman.

Muutamat pikkujouluvieraat jäivät auttamaan ”pikkujoulujen paketoinnissa”, joten seuraavan päivän uurastus järjestäjien osalta jäi lähinnä miellyttäväksi puuhasteluksi.

Teksti Arja Sorvali;  kuvat Arja Sorvali ja Ritva Musto
ps. Liekö minua (Arja) jännittänyt joulupukin tulo, kun kaikki pikkujoulukuvat ovat jotenkin tärinätuotoksia?

Erilaisia jouluruokia 17.11.2018

Menu (satunnaisessa järjestyksessä)

Glögillä marinoitu juusto
Kylmäsavulohi piparkakkumuruilla maustetun inkiväärijogurtin kera
Ranskalainen laxröra
Munakoisokaviaari
Kahden lohen mousse
Muna-cocotte pekonilla ja homejuustolla
Mausteiset päärynät
Lanttusosekeitto
Manteliporkkanalaatikko
Fiinimpi lehtikaaligratiini
Kookos-porkkanahöystö
Lehtikaali-granaattiomena  -salaatti
Juuresgratiini anjovispiilolla
Mausteliemessä haudutettu possu

Jos menulla on pituutta jo puoli sivua, ymmärrätte, että kurssilaiset olivat ahkeria, jotta kaikki tämä oli valmiina nautittavaksi kohtuullisen aherrusajan jälkeen.  Ilmoittautuneita oli 12, joten opettaja oli katsonut osallistujamäärää vähän suurpiirteisesti.  Ainoa ilmoittautunut mieshenkilö oli nukkunut pommiin ja saapui vasta ruokailuun.

Edellä mainitut herkut jaettiin valmistettavaksi pääosin pareittain.  Omalle kohdalle sattuneet ”kotkottavat munat” (katso ohje linkistä Muna-cocotte pekonilla ja homejuustolla) osoittautui varsinaiseksi hitiksi.  Useampi henkilö tuumaili valmistavansa ko. makuelämystä myös kotioloissa. Marjalla riitti kärsivällisyyttä vastata mitä kummallisimpiin kysymyksiin ruokalajien valmistuksesta. 

Huimalan Marjan kotoaan tuomat alkupalatarjoiluastiat olivat jo omiaan nostamaan tarjoilutason potenssiin 10.  Kenenkään ei tarvinnut hävetä aikaansaannoksiaan.  Moni sai uusia ideoita joulunajan herkutteluun. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Kiitos Marjalle taas kerran menun laatimisesta, valmistusaineiden hankinnasta ja pääkokkina hääräämisestä.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Lautamatti-Musto ja Arja Sorvali

 

Unto Mononen – sanoin ja sävelin 17.10.2018

Unto Mononen eli 1930-1968, hän oli siis kuollessaan vain 37 vuotias. Kyllikki Narvan kertomana selvisi, että  hän oli karjalainen evakko. Unto osasi lukea jo ennen kouluun menoa, joten äidin toiveena oli, että hän olisi lukenut itselleen hyvän ammatin. Untoa ei koulunkäynti kiinnostanut, vaan ainoastaan musiikki. 

Unto Mononen oli ollut hyvä laulaja, kunnes epäonnistunut kitarisaleikkaus oli vienyt hänen äänensä.  Suurin intohimo Untolla oli kuitenkin tulla varteenotettavaksi säveltäjäksi.  Unto opetteli soittamaan kitaraa ja perusti oman orkesterin.  Orkesterin laulusolistista tuli myöhemmin Unton vaimo ja heille syntyi tytär.  Avioliitto ei kestänyt, koska Unton niin kuin monen muunkin taiteilijan elämää hallitsi aika ajoin kuningasalkoholi.  Eräänä aamuna vaimo ja tytär olivat lähteneet ja Unto jäi yksin.  Pari viimeistä vuotta Unto asui siellä täällä säveltäen ja tehden muita töitä. Unto Mononen kuoli itse aiheutettuun pistoolinlaukaukseen, joka ehkä oli vahinko tai sitten ei.

Kuulimme Unto Monosen sävellyksiä, joista monista on tullut ikivihreitä kappaleita, jotka saavat meidät ”vaeltamaan” omiin muistoihin.  Kuulimme mm. Satumaan (tietysti), Sateen tangon, Erottamattomat, Illan varjoon himmeään, Syvä kuin meri, Kohtalon tango jne.

Kolmekymmentä tangojen ystävää kuunteli Unto Monosen elämänvaiheita ja musiikkia. Monimutkaiset ”näyttöaparaatit” olivat pilata koko tilaisuuden, mutta loppujen lopuksi ainoastaan mikrofoni jäi mykäksi ja Kyllikki Narva joutui käyttämään ääntään täydellä teholla.  Raine Narvan osuvat kuvat kertoivat omaa tarinaansa laulujen aikana.  Marja Huimala hääräsi puffetissa tarjoillen kahvia ja pullaa.

On ne tangot vaan niin ihania………

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Yleisö tunnelmoimassa Unto Monosen tahtiin

Keskittynyttä kuulijakuntaa esityksen päätyttyä

Arja Torikka kiittämässä Kyllikki Narvaa esityksestä

Ulkoilupäivä Pukkilan Tainan ja Sepon laavulle 14.10.18

On keskipäivä Pyörylän maitokopilla. Sää retkelle on mitä parhain, ennustetaan lämpötilan kohoavan vuodenajan ennätyslukemiin 20 asteen tienoille. Reippailunhaluista kyläyhdistyksen väkeä ilmaantuu kyläteiden risteykseen kolmelta suunnalta kävellen, jotkut pyörällä ja muutamat autolla. Aikaisemmin maitolaiturille saapuneet ovat ehtineet jo perehtyä maitokopin kirjatarjontaan ja kesänäyttelyyn.

Matti korottaa ääntään kopin portailla ja kertoo ympäröivän peltoaukean historian suurista hetkistä: ”Keskiviikkona 28.4.1790 tämän peltoaukean ylitti n. 3500 Kustaansodan sotilasta mukanaan tykkejä, kuormastoa ja myös itse kuningas Kustaa III. Kohteena oli muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan Pyörylän virran ylitys kosken matalimmassa kohdassa. Kustaan suututtaessa venäläiset joen takaisissa taisteluissa oli seurauksena 23.5.  majuri Ershovin johtamana 200 kasakan kostohyökkäys kylään. Provokaation seurauksena Pyörylä ja naapurikylät poltettiin, kyläläisten omistama Verlan mylly hävitettiin ja eräs Pyörylän  talon isäntä ja poikansa tapettiin heidän tullessa piilopirtistä hävityksen tilannetta pälyilemään.  Tapahtumien seurauksena joen rantatöyräällä sijainneet talot rakennettiin nykyisille paikoille Pyörylän mäen pohjoisrinteelle.”

Historia-annoksen jälkeen patikoitiin kahden kilometrin matka laavulle. Jalka kapsasi vielä kevyesti olihan mielessä perillä odottavat virvokkeet. Perttolan navetan nurkalla näimme Urpasen kantatilan viidestä talosta Perttolan, Anttilan ja Perätalon päärakennukset. Nurkalta lähtevän kujan vieriviereen rakennetut talousrakennukset on valitettavasti melkein kaikki purettu, ainoastaan Perttolan sauna v:lta 1810 yhä sinnittelee sijoillaan. Mikkolan talon ohitettuamme aukeaa näkymä Koppelinkulmalle ja oikealla siintää uusittuine kansineen ja kaiteineen Haapavalkamanjoen silta (nimi kartasta v:lta 1779). Uusissa kartoissa joki on nimetty Sonnanjoeksi, mutta vanhemmat kyläläiset käyttävät nimeä Junttinjoki. Oikealla kukkulalla näkyy Markonmäellä keltainen talo ja kuljemme Lehtisen pihapiirin läpi. Ylitämme, vasemmalta Pyörylän suolta, lähtevän puron. Vasemmalle jää myös Heikkilän pihapiiri ja tien vastakkaisella puolella sijaitsee toinen Lehtisen talo. Edelleen kulkiessamme sivuutamme Suorttasen talon, jonka takana pellon laidassa virtaa Lintukymeen laskeva Junttinjoki. Saavumme viimein pitkälle koivukujalle, jonka päässä välkehtii Lintukymi.

Nyt aistimme jo paistuvan makkaran ja pannukahvin tuoksun. Olemme perillä. Tarjoilu on ylenpalttinen: juomien lisänä grillimakkaraa, pitkopullaa, kuivakakkua, pipareita ja täytekakkua! Marja kertoo Taina-emännän viettäneen merkkipäiviä, josta mekin saamme osamme. Kajautamme onnittelulaulun melkein 40 hengen voimalla Tainalle.

Antimet nautittuamme ja kuulumiset kuultuamme paluumatka sujui omaan tahtiin melkein tulomatkan jälkiä seuraillen.

On hienoa, että kylässämme on tälläisiä vieraanvaraisia patikkaretkikohteiden rakentajia ja oheisohjelman järjestäjiä,  josta suurkiitos heille!

Teksti Matti Hälikkä; kuvat Matti Hälikkä (mh), Helena Keskitalo (hk) ja Arja Sorvali (as)  – lisää kuvia heti kun niitä saapuu ”toimitukseen”