Suomenlinna on Verlan kummikylä ja Unescon maailmanperintökohde kuten Verlakin.  Syyskuun 20. päivä lähti Verlasta linja-autolastillinen verlalaisia, ja muutama Verlan ystäväkin oli mukana, kohti Suomenlinnaa. Lauttamatkan jälkeen olimme perillä juuri ennen puoltapäivää.

Viikonloppu oli joka syksyinen Väkevä Viapori –tapahtuma, jossa riitti kaikille mielenkiintoisia tapahtumia, oli näyttelyitä ja musiikki- sekä käsityötapahtumia. Suomenlinnakeskus tarjosi tietoa saaresta ja sukellusvene Vesikkoon pääsi tutustumaan myös sisälle. Sotamuseo oli myös mielenkiintoinen kohde. Sää ei oikein meitä suosinut, sillä kun pääsimme perille Suomenlinnaan alkoi sataa ja jokainen juoksi sateelta turvaan vaikka puiden alle, jos ei muualle ehtinyt. Pieniä poutajaksojakin oli päivän mittaan jolloin pääsi tutustumaan saareen kauniiseen maisemaan ja vanhoihin taloihin. Moneen niistä pääsi sisälle tutustumaan esim. taidetta romusta –näyttelyyn ja lelumuseoon, missä olisi vierähtänyt pitempikin aika. Sieltä jokainen löysi monta tuttua nukkea tai autoa ym. lelua lapsuudestaan.

Saareen tutustumisen jälkeen meille oli varattu ruokailu Suomenlinnan upseerikerholta, joka normaalisti ei ole avoinna yleisölle kuin tilauksesta. Hyvän ruoan lomassa voi tutustua kerhoon ja kuvitella kuinka siellä upseerit viettivät iltaa. Ruokailun jälkeen olimme jo sen verran väsyneitä päivän kävelystä ja hyvästä ruoasta, että lähdimme kohti lauttarantaa ja kaupunkia, jossa bussi odotti meitä kotimatkaa varten.

Uutisen välitti Arja Sorvali, teksti Marja Huimala ja kuvat Kari Mäkinen

Viidestätoista talkoolaisesta muodostunut porukka siirsi vanhan grillikatoksen uuteen paikkaan.

Puolakan Ismo oli traktorilla ja miehet työnsivät katoksen alle pulikoita (lue pylväitä), joitten avulla grillikatos vieritettiin laiturin lähelle, toiselle laidalle kyläyhdistyksen tiluksia.

Katos saatiin melkein ehjänä perille. Millintarkasti laskettu kulkureitti petti ainoastaan yhden huomaamattoman oksan verran. Oksa repi hieman kattoa, mutta  pieni kauneusvirhe on helposti korjattavissa.

Näyttää aivan kuin tontti olisi suurentunut puolella ja katos sopii uuteen paikkaan kuin se olisi aina ollut siinä.

Teksti ja kuvat Marja Huimala, uutisen välitti Arja Sorvali

Laulattaja Nessu Marttila laulajien lomassa

Yhteislaulutilaisuuden aikaa oli tunnilla siirretty myöhäisemmäksi (alkuilmoitteluun nähden), jotta toriasiakkaat ja–myyjätkin ehtisivät laulamaan. Torivierailun jälkeen minäkin suuntasin yhteislaulutilaisuuteen, vaikken laulaa osaakaan.

Iho meni kananlihalle, kun kuuntelin laulajia ympärilläni.
Nessu Marttilan soittotaito ja laulattaminen kuului saavan kehuja.

Laulumiljöö

Auringonvalo siivilöityi puiden oksien lomasta ja hienoinen tuulen vire soitteli omia laulujaan ja vilvoitti ilmanalaa. Tunnelma oli kesäisen välitön ja ympäristö ei esittelyä kaipaa.

Yleisön pyynnöstä Nessu taipui laulattamaan vielä Albatrossin, vaikka oli jo ehtinyt toivotella hyvät kesän jatkot. Minäkin  rohkaistuin jo aukomaan suutani, jos ensi kesänä vaikka ……

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Meitä oli kokoontunut kymmenkunta kurssitettavaa Vannelahteen Huimalan Marjan organisoimalle betonikurssille. Sää oli taattua suomalaista vesisadetta, mutta muovikatosterassi/traktoritalli toimi työtilana mainiosti.

Mukana oli ensikertalaisiakin, mutta hyvin näytti betonihommat heiltä sujuvan. Muotteina käytettiin Pekon pieneksi jääneitä saappaita, kirjainmuotteja, coca colalaseja, ämpäreitä, hiekkaleluja jne. Kaikki ”halukkaat” saivat betonia hienompana tai karkeampana päälle tai sisuksiinsa.
Kotiinlähtiessä ulompi vaatekerros piti riisua, ettei itsekin päätynyt betonikoristeeksi.

Betonikurssin purkupalaveri oli 17.6. Muottien poisto herätti kenessä ihastusta, kenessä hämmästystä tai ihmetystä. Myöntäiskö, että minussa jopa kateutta?!

Teksti Arja Sorvali; kuvat Arja Sorvali, Helge Viia ja Marja Huimala

[Näytä kuvaesitys]