Vuosi sitten mietimme Jaalan Kotiseutusäätiön avustuskohdetta, josta jäsenemme olisivat kiinnostuneita. Arvelimme, että Kimolan kanavalla olisi ainakin uutuuden viehätystä ellei muuta. Emme olleet väärässä.
Suunnittelimme matkan 40 henkilölle jättäen 10 paikkaa tyhjäksi koronaa varten. Hallitushan (kyläyhdistyksen) ei voinut tietää uskaltaisivatko ihmiset osallistua korona-aikana tämän tyyppiselle matkalle. Muutamassa tunnissa 40 henkilöä oli ilmoittautunut, joten saman tien nostimme 50:teen lähtijämäärän. Ehdoton maksimi niin bussissa kuin laivalla oli 50 matkustajaa.
Huolestuttavia tietoja kuulimme uutisista – Kimolan kanavan suluissa ongelmia, joten sulku oli poissa toiminnasta – M/S Pyhäjärvi oli telakalla rikkoutumisen vuoksi. Kanavan avaaminen liikenteellehän oli siirtynyt jo useaan otteeseen.
Syyskuun 6. päivänä kaikki kuitenkin toimi ilman ongelmia. Matkalaiset olivat pysäkeillä ajallaan ja viimeistä sijaa myöten täynnä oleva Puolakan bussi lähti Verlasta klo 10 kohti Heinolaa. Laiva oli laiturissa valmiina meitä varten. Kun laiva lipui ulos satamasta, puolet porukasta siirtyivät lohikeittojonoon. Sulassa sovussa vaihdoimme osia ensimmäisen ryhmän ruokailtua. Itse en ole ns. kalakeittoihmisiä, mutta nyt on sanottava, että ruoka oli oikeasti hyvää. Jälkiruokana joimme kahvit jäätelöannoksen kera.
Ilma suosi risteilyä, sillä syksyisen ajankohdan huomioon ottaen saimme vettä niskaan vain muutamia pisaroita. Tuuli piti huolen, ettei ”aurinkokannella” hiki tullut. Ihmettelimme jyrkkien rinteiden huvilapaikkoja ja ihastelimme kauniita rantatontteja.
Tulihan Kimolan sulkukin aikanaan. Meillä oli yleisöä paikalla runsaasti, kun kelluimme sulussa. Neljän tunnin risteilymatkalle yksi sulku on juuri riittävä määrä. Tuntui juhlalliselta, kun sulkuportit hitaasti aukenivat. Luolamainen katto tunnelissa loi mystisen tunnelman, mutta auringonvalo tunnelin suulla tuntui ”helpottavalta”.
Tiesin ennalta kuinka leveä kanava on, mutta silti… Mummolan ohi lipuessamme, minusta tuntui kuin laiturilta olisi voinut hypätä laivan kannelle. En ollut ymmärtänyt, että M/S Pyhäjärven kokoinen laiva tuntuisi täyttävän koko kanavan. Seuraava hämmästyksen aihe oli kansityttö/baarimikon rientäminen yläkannelle kaatamaan laivan masto. Kapteeni antoi ohjeita, ettei yläkannella saa olla ketään ja että matkustajien täytyy sijoittua laivalla niin, että laiva kulkee tasapainossa Kimolan sillan ali. Me teimme sen mallikkaasti.
Pyhäjärvi tuntui suurelta lätäköltä kaikkien kapeikkojen jälkeen. Vesi ja taivas olivat harmaita, mutta metsät ja nurmikot vihreitä. Sama hämmästys kuin kanavalla yllätti myös Pilkanmaassa eli vesireitin kapeus. Tuntuu ymmärrettävältä, etteivät asukkaat halua olla aamusta iltaan vilkuttelemassa ohimeneville paateille, kun olisi mukava käydä kaikessa rauhassa uimassa.
Virtakiven saunalle saavuimme aikataulun mukaan eli klo 15. Kansityttö oli pyytänyt meitä pitämään käytävät tyhjinä, jotta he (hän ja kapteeni) voivat tehdä sisäratojen ennätyksiä yrittäessään saada aluksen kiinnitetyksi laituriin. Virtakivessä vesi todella virtaa.
Jännittävin vaihe oli kuitenkin ehkä laivasta poistuminen ”laskusillan” jyrkänteen kautta. Kukaan ei kuitenkaan kaatunut, kun laivan henkilökunta avusti matkustajat satamaan.
Puolakan bussi ja Häkämiehen Jukka olivat jo satamassa valmiina kuljettamaan meidät takaisin lähtöpysäkeille.
Kiitos kaikille mukavasta risteilystä tutustuessamme Kimolan kanavaan!
Päätän höpötykseni tähän ja alla asiallista tietoa Kimolan kanavasta Matti Hälikän uutisoimana.
Arja Sorvali
Tietoja:
– sulutuskorkeus 12 m
– kalliotunneli 70 m
– hinta 20,8 milj. 2/3 valtio
– pituus 5,5, km
– koko vesireitti 400 km, Voikkaa – Pielavesi
– kanava kaivettu 1962 – 1966
– uitto lopetettu 2002
Paatti: Heinolan Laivaosakeyhtiön M/S Pyhäjärvi
Laituri Voikkaalla: Virtakiven sauna
Kuvat galleriassa Matti Hälikkä (mh) ja Arja Sorvali (as)
