Joulumyyjäiset 15.12.2019

Pikkujoulujen rääppiäiset päättyivät joulumyyjäisvalmisteluihin.  Ilmapiiri oli mollivoittoinen, koska ”turnausväsymys” ilmeni mm. keskittymiskyvyn puutteena.   Viian Eeva sai kuin saikin valmiiksi pitkän ostoslistan myyjäisiä varten.

Ennakkoon oli kysytty kautta rantain ja suorilla yhteydenotoilla sekä ilmoittelulla useammallakin taholla myyjiä myyjäisiin.  Kaikki järjestäjät haluavat lähes samaan aikaan myyjäisensä, joten myyjillä on varaa valita minne he tuotteittensa kanssa menevät. Odotimme viimeiseen asti, että olisimme saaneet esim. joululaatikoita myyvän myyjän paikalle.  Kun odotustamme ei palkittu, päätimme valmistaa itse laatikot, jotta meillä olisi tarjottavaa ostajille.

Eeva Viia oli aamutuimaan valmistanut osan lanttusoseesta laatikoita varten, joten uunit saatiin käyttöön heti aamusta.  Meitä oli neljä (Liisa Kronholm, Virpi Kousa ja Arjat) ”pikkuapulaista” ja pääemäntä Auli Kallio valmistamassa Aulin ohjeilla peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikoita.  Oma osallistumiseni oli niin pienimuotoista avustamista, että mitään laatikkotaituria minusta ei vieläkään tullut. Kaiken kuorimisen, kypsentämisen, soseuttamisen, paistamisen, jäähdyttämisen ja punnitsemisen jälkeen olimme 8 tunnin talkoopäivän päätteeksi enemmän kuin valmiit poistumaan koteihimme seuratalolta.

Ilmoittelussa oli käytössä tällä kertaa myös some – Jaalan koulun 3. lk myi lasten ja vanhempiensa valmistamia tuotteita – Mari Järvinen loi facebookiin tapahtuman myyjäisistä, joten tietoa piti kyllä myyjäisistä olla riittävästi.

Yhtään ei harmittanut myyjäispäivänä ”laatikkorumba” niin mielissään ihmiset olivat, kun jouluisia laatikoita oli saatavana.  Kyläyhdistyksen arpajaispöytä tyhjeni huimaa vauhtia, joten kyllä arpaonneakin tavoitteli moni kävijä.

Myyjäisissä oli tarjolla hunajaa, saaristolaisleipää, kransseja, koruja, villasukkia ja monenlaisia käsitöitä.  Matti Koljonen myi Laulu-Miesten uutta cd:tä ’Taas kaikki kauniit muistot’.  Arvilan leivät olivat monen ostajan kainalossa, samoin pikkuruiset piparkakkutalot saivat uuden kodin.

Ovikranssikilpailuun osallistui kaksi työtä.  Äänien laskenta oli jännittävä, koska äänet olivat tasan ennen viimeisen äänestyslipun avaamista.  Lipusta paljastui nro 3 ja kolmosen takaa löytyi Liisa Kronholm, joka sai 20 euron lahjakortin.

Puffetin puolella kävijät nauttivat torttukahvit tai pikkunälkään riisipuuron.  Niin Itä-Suomen retkelle kuin pikkujouluhinkin osallistuneilta tuli kiitosta, joten kaikki tämä talkoilu on tuottanut myös hyvää mieltä yhteisölle.

Omasta puolestani kiitän kaikkia kotisivujen lukijoita, jotka olette jaksaneet näitä höpinöitä seurata ns. uutisina. Toivotan teille kaikille miellyttävää joulun aikaa ja mielekästä vuotta 2020. 

 Päätän raportointini tältä vuodelta kyläyhdistyksen nimissä tähän. 

Arja Sorvali   (teksti ja kuvat)

Vastaa