Levonrannan syystalkoot 26.9.2020

Perhesyihin vedoten viivästyin talkoiden alusta puolisen tuntia.  Osoittautui, että kyseinen puolituntinen oli ratkaiseva töiden kannalta.  Lehdet olivat siistissä kasoissa ympäri tonttia ja kaikki muukin toiminta oli loppusuoralla töiden osalta.  Meidän talouden työosuuden pelastaa mieheni edellisen päivän trimmerin käyttö Levonrannassa.

Kirjasin talkoolistaan talkoilijat, joita oli seitsemäntoista eli aika lailla vakiomäärä.  Mukana oli ensikertalaisiakin, jotka sulautuivat saumattomasti konkareiden joukkoon. 

Viian Eeva ja Rantasen Helena hääräsivät grillaus- ja kahvitustehtävissä.  Grillattu Kabanossi maistui juuri niin hyvälle kuin se aina maistuu eikä Vaasan wieneritkään olleet yhtään hullumpia kahvileipiä.

Kokkovalmistelut jäivät vielä vaiheeseen, mutta Puolakan Ismo lupautui hoitamaan viimeistelyn ennen päättäjäislauantaita 3.10.

Kiitos kaikille mukana olleille työpanoksestanne, jolloin tehtävät per talkoilija jäivät varsin kohtuullisiksi.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Laiturilta mantereelle

Helge valmistelee laiturin talveen

Naisten kesken

KPL:n tilanne huolestuttava

Eeva ja Helena grillaamossa

 

Vastaa