Nisuksen kyläkävely 13.9. (lisätty taustatietoa 25.10.)

Ilmoja on pidelly suotuisasti kyläyhdistyksen ulkoilmatapahtumille. Olemme välttyneet sademyräköiltä, vaikka pilvet ovat uhkaavina taivaanrantaa piirittäneet. Sunnuntain puoleltapäivin kokoontui Nisuksen kylän keskustaan parinkymmentä kyläkävelijää odotuksia täynnä kuulemaan Nisuksen vaiheista. Patikointimatkan pituus Kattilakosken tienhaarasta Kantokosken sillalle oli vain 600 m, mutta asuttuja tai asumattomia taloja matkan varrella nähtiin kymmeniä. Sillan Verlan puoli kuuluukin jo Verlan kuningaskuntaan, nythän olimme Nisuksen tasavallassa.

Nisu tarkoittaa Wikisanakirjassa vehnää tai pullaa, mutta myös saamenkielessä naista tai vaimoa. Voisiko Nisuksen nimen alkuperä ollakin seutua muinoin asuttaneilta saamelaisilta? Kyläkävelyn ohessa tätä nimiasiaakin pohdiskeltiin kuten kuulimme myös kylän vaiheilla tapahtuneita sattumuksia. Kylän ja talojen historiaa meille kertoilivat perusnisukselaiset Pertti Malin, Jorma Pessa ja Raimo Rajajärvi.

Nisuksen kylän muodostaa lukuisa määrä taloja, joista enin osa on vapaa-ajan asuntoja, mutta onpa muutama mökki saanut jälleen ympärivuotiset asukkaat. Pienien kaupunkimaisten tonttien määrään on osaltaan vaikuttanut aikoinaan Rossin isäntä, joka on mieluusti lohkaissut maitaan mökinpaikkaa hamuavalle. Läheisen Verlan pahvitehtaan vaikutuskin on ollut merkittävä kylän asukasmäärään. Heräsi ajatus, että Nisuksen kylästä olisi paikallaan kartta, johon vanhat perustalot nimettäisiin sijainteineen.

Paluumatkaa jatkoimme Kattilakosken partaalle, jossa meitä odotti Liisan kumppanineen loihtima kahvipöytä omenapiirakoineen. Haastettakin löytyi, sillä kovan tuulen takia sähköt olivat poikki juuri silloin, kun oli kahvinkeiton aika.

Kiitokset osallistujille, opas Pertille ja virvoituksesta Liisalle.

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

Pertti opastaa, keskellä Jorma ja oikealla Raimo

Tasavallan pääkonttori, Willigsmanin talo

Pertti muistaa perinteitä

Kahvi ja piirakka maistui Kattilakoskella

 

 

 

 

 

 

Alla lupaamaani tarinaa ”Nisuksen tasavallasta” Jorma Pessan kertomana. Arja Sorvali

Nisuksen Tasavalta

Kilometrin päässä meiltä Jaalan kirkonkylään päin sijaitsi Nisuksen kylä: Siinä asui alun kolmatta kymmentä savunpitäjää, joista vain 4 oli maatalouden harjoittajaa. Muut ansaitsivat leipänsä etupäässä Verlan tehtaan työläisinä. Sodan aikana ja vielä vuosia sen jälkeenkin kylän posti haettiin vuoroviikoin Verlasta ja tuotiin kylän keskellä olevaan Villigsmanin torppaan. Sinne kokoonnuttiin postia odottamaan ja parantamaan maailmaa. Melkein kuin sattuman oikkuna syntyi Nisuksen Tasavalta, jonka pääministeriksi tuli Taavi Villigsman. Muiksi ministereiksi ilman omaa salkkua tulivat Hannes Kallio, Akseli Kukkola ja Nestor Lindroos. Yhtään naisministeriä ei ollut vaikka sopiva ehdokas oli olemassa, nimittäin Taavin vaimo Iita joka ansiokkaasti hoiti kylän tiedotusasiat. Puheenaiheita olivat tietenkin sotauutiset, sitten perunan vaiheet.”Joko teidän potkot on idätetty?” Naapurien kylvöaikaa seurattin tarkasti, vihreän ilmestymistä pintaan, kukkimista ja tietenkin sadonkorjuuta. Vuoden lopulla tärkeä puheenaihe oli joulukuusi. Juu juu, katsottu on, oli melkein kaikkien vastaus. Joulun alla lähdettiin kuusen noutoon. Kas kummaa, kanto löytyi mutta kuusi puuttui. Kerrottiin, että kylän yhteinen kuusi loisti Ojasen pirtissä.

Vilis-Taavi alias Vilis-Tassu

Presidentti Taavi Villigsman l. Vilis-Taavi oli hauska ja monitaitoinen mies. Taavin mielestä arjenkin pitää olla huumorin sävyttämä. Kotitaloni oli hirsistä rakennettu ja Taavi pyydettiin tilkitsemään eli tihtaamaan hirsien raot. Taavin motto oli ain laulain työtäs tee, niin että laulut joissa ei ollut montaa julkaisukelpoista sanaa, raikuivat kaiken päivää. Isot mäet hän laski polkupyörän tangolla maaten hatun lierien lepattaessa tuulessa. Taavilla ei ollut omaa hevosta, mutta hän osasi hyvin matkia autoon tottumatonta teutaroivaa hevosta. Meitä nauratti kun hän kuritti pyöräänsä, joka kieltäytyi väistämästä autoa. Keväisin kuulosteltiin käen ensi kukuntaa. Yllättävän moni oli kuullut käen samaan aikaan. Joku ihmetteli miksi kukunta kuului niin alhaalta. Tarkastus tuotti tulosta, Presidentti oli muuttunut käeksi. Kepposten mestarin temppujen sarja oli loputon. Niihin kuului mm. kukon juottaminen humalaan. Taavin erikoisuuksista on mainittava erityisen pitkät sukset. Niissä oli taivutetut kärjet molemmissa päissä eikä niitä siksi tarvinnut kääntää paluumatkaa varten. Oli upeaa hiihtää Taavin tekemällä ladulla. Mutkaa ladusta oli turhaa etsiä.

Jorma Pessa

Kanavaristeily 6.9.2020

Vuosi sitten mietimme Jaalan Kotiseutusäätiön avustuskohdetta, josta jäsenemme olisivat kiinnostuneita.  Arvelimme, että Kimolan kanavalla olisi ainakin uutuuden viehätystä ellei muuta.  Emme olleet väärässä.

Suunnittelimme matkan 40 henkilölle jättäen 10 paikkaa tyhjäksi koronaa varten.  Hallitushan (kyläyhdistyksen) ei voinut tietää uskaltaisivatko ihmiset osallistua korona-aikana tämän tyyppiselle matkalle.  Muutamassa tunnissa 40 henkilöä oli ilmoittautunut, joten saman tien nostimme 50:teen lähtijämäärän.  Ehdoton maksimi niin bussissa kuin laivalla oli 50 matkustajaa. 

Huolestuttavia tietoja kuulimme uutisista – Kimolan kanavan suluissa ongelmia, joten sulku oli poissa toiminnasta – M/S Pyhäjärvi oli telakalla rikkoutumisen vuoksi.  Kanavan avaaminen liikenteellehän oli siirtynyt jo useaan otteeseen.

Syyskuun 6. päivänä kaikki kuitenkin toimi ilman ongelmia.  Matkalaiset olivat pysäkeillä ajallaan ja viimeistä sijaa myöten täynnä oleva Puolakan bussi lähti Verlasta klo 10 kohti Heinolaa.  Laiva oli laiturissa valmiina meitä varten. Kun laiva lipui ulos satamasta, puolet porukasta siirtyivät lohikeittojonoon.  Sulassa sovussa vaihdoimme osia ensimmäisen ryhmän ruokailtua.  Itse en ole ns. kalakeittoihmisiä, mutta nyt on sanottava, että ruoka oli oikeasti hyvää.  Jälkiruokana joimme kahvit jäätelöannoksen kera.

Ilma suosi risteilyä, sillä syksyisen ajankohdan huomioon ottaen saimme vettä niskaan vain muutamia pisaroita.  Tuuli piti huolen, ettei ”aurinkokannella” hiki tullut.  Ihmettelimme jyrkkien rinteiden huvilapaikkoja ja ihastelimme kauniita rantatontteja. 

Tulihan Kimolan sulkukin aikanaan.  Meillä oli yleisöä paikalla runsaasti, kun kelluimme sulussa.  Neljän tunnin risteilymatkalle yksi sulku on juuri riittävä määrä.  Tuntui juhlalliselta, kun sulkuportit hitaasti aukenivat.  Luolamainen katto tunnelissa loi mystisen tunnelman, mutta auringonvalo tunnelin suulla tuntui ”helpottavalta”.

Tiesin ennalta kuinka leveä kanava on, mutta silti…  Mummolan ohi lipuessamme, minusta tuntui kuin laiturilta olisi voinut hypätä laivan kannelle. En ollut ymmärtänyt, että M/S Pyhäjärven kokoinen laiva tuntuisi täyttävän koko kanavan.  Seuraava hämmästyksen aihe oli kansityttö/baarimikon rientäminen yläkannelle kaatamaan laivan masto.  Kapteeni antoi ohjeita, ettei yläkannella saa olla ketään ja että matkustajien täytyy sijoittua laivalla niin, että laiva kulkee tasapainossa Kimolan sillan ali.  Me teimme sen mallikkaasti.

Pyhäjärvi tuntui suurelta lätäköltä kaikkien kapeikkojen jälkeen.  Vesi ja taivas olivat harmaita, mutta metsät ja nurmikot vihreitä.  Sama hämmästys kuin kanavalla yllätti myös Pilkanmaassa eli vesireitin kapeus.  Tuntuu ymmärrettävältä, etteivät asukkaat halua olla aamusta iltaan vilkuttelemassa ohimeneville paateille, kun olisi mukava käydä kaikessa rauhassa uimassa.

Virtakiven saunalle saavuimme aikataulun mukaan eli klo 15.  Kansityttö oli pyytänyt meitä pitämään käytävät tyhjinä, jotta he (hän ja kapteeni) voivat tehdä sisäratojen ennätyksiä yrittäessään saada aluksen kiinnitetyksi laituriin.  Virtakivessä vesi todella virtaa.

Jännittävin vaihe oli kuitenkin ehkä laivasta poistuminen ”laskusillan” jyrkänteen kautta.  Kukaan ei kuitenkaan kaatunut, kun laivan henkilökunta avusti matkustajat satamaan.

Puolakan bussi ja Häkämiehen Jukka olivat jo satamassa valmiina kuljettamaan meidät takaisin lähtöpysäkeille.

Kiitos kaikille mukavasta risteilystä tutustuessamme Kimolan kanavaan!

Päätän höpötykseni tähän ja alla asiallista tietoa Kimolan kanavasta Matti Hälikän uutisoimana.

Arja Sorvali

Tietoja:
– sulutuskorkeus 12 m
– kalliotunneli 70 m
– hinta 20,8 milj. 2/3 valtio
– pituus 5,5, km
– koko vesireitti 400 km, Voikkaa – Pielavesi
– kanava kaivettu 1962 – 1966
– uitto lopetettu 2002

Paatti: Heinolan Laivaosakeyhtiön M/S Pyhäjärvi

Laituri Voikkaalla:  Virtakiven sauna

Kuvat galleriassa Matti Hälikkä (mh) ja Arja Sorvali (as)

Tanssit 15.8.2020

Kyläyhdistys järjesti tanssit jäsenilleen Seuratalossa lauantaina 15.8. Hieman jännittyneinä odotettiin tuleeko iltamiin ainuttakaan osallistujaa näinä pokkeuksellisina aikoina. Epäilys oli turhaa, parketti täyttyi vähitellen kiitettävästi tanssipareista. Haitaristi Hannu ja laulaja Leena plus basisti ja rumpali virittivät tunnelman huippuunsa ja ilta vaikutti järjestämisen arvoiselta.

Teksti Matti Hälikkä; kuvat Matti Hälikkä (soittajat)  ja Mari Järvinen

Laulaja Leena Roitto ja soittajat

Alkulämmittelyä tanssilattialla

Yhtye kulisseista kuvattuna

Illan hämyyn himmeään…..

 

 

 

 

 

 

Kansanlaulukirkko 5.7.2020

Sunnuntaina 5.7. kokoonnuttiin Levonrantaan viettämään Kansanlaulukirkkoa. Puhujana toimi Jaalan Kappeliseurakunnan kappalainen Minna Tanska, Jaalan pelimanneja ja kuoroa johti kanttori Risto Eskola. Tilaisuus taltioitiin nettiyhteyksin katsottavaksi.

Aamun sade ei lupaillut poutaa, mutta 15 mennessä sää oli kirkastunut ja aurinko suosi n. 40 osallistujaa. Kansanmusiikkipitoisen hartauden päätteeksi pelimannit kajauttivat, eteen aukeavan maiseman innoittamana, valssin ”Rantakoivun alla”. Kaikinpuolin onnistuneen iltapäivän päätteeksi nautittiin kakkukahvit kyläyhdistyksen tarjoamana.

Kuvat ja teksti Matti Hälikkä

 

Talkoot koronan varjossa

Puolakankoskella rakennettiin kevään kuluessa talkoilla kävelysilta. Silta mahdollistaa totutun ulkoilupolun käytön loukkaamatta häiritsevästi rinnetontin uusien omistajien yksityisyyttä. Silta onkin muodostanut koskelle uuden nähtävyyden kevätkuohujen ohella. Talkoiltua polkua voi jatkaa vaikka maitokoppikirjastoon tai Puolakan sillalle osana vanhan Pyörylän sisääntulotien kävelyreittiä .

 

 

 

 

 

Reijon romani-ilta 17.1.2020

Hasarin Reijo oli vuosaarelaisille eläkeläisille järjestänyt romanien kulttuuria käsittelevän hankkeen, jonka pohjalta saimme Verlassakin kuulla asiantuntevan ja mielenkintoisen esitelmän. Osallistujia oli esitelmää saapunut kuuntelemaan parisenkymmentä kuulijaa.

Romaneja asuu Suomessa n. 10000. Romanit muodostavat tunnetusti kulttuuriltaan selvästi valtaväestöstä erottuvan ryhmän niin tavoiltaan, pukeutumiseltaan ja myöskin musiikiltaan. Monet ”julkkisromanitkin” ovat joutuneet kokemaan rotunsa vuoksi syrjintää ja väkivaltaa, ovat monet olleet koulukiusattujakin. Näistä kokemuksista lienee kumpuaa voimakas tarve purkaa tunteitaan esiintyvinä taiteilijoina.

Hankeen yhteydessä Reijo oli saanut henkilökohtaisesti tutustua Marco Lundbergiin ja Anneli Sariin, joista hänellä oli muistona pelkästään myönteistä sanottavaa. Reijo oli koostanut näytteiksi videoita seuraavista romanilaulajista: Taisto Tammi, Anneli Sari, Taisto Ahlgren, Freidiba Boodos, Amadeus Lundberg, Mercedes Bentso, Leif Lindeman, Feija Åkerlund/Hortto Kaalo ja otoksia Manne-tv:stä.

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

Kyläkävely 8.9.2019 Pahasaari

Aikoinaan kyläyhdistys muodostettiin viiden kylän yhteenliittymänä. Näinollen väkisinkin jää toisen kylän tienoot hieman taka-alalle, joten aloimme järjestää tilanteen parantamiseksi kyläkävelyitä. Tällaisellä kävelyllä saa raittiin ilman lisäksi tutustuttua muihin kyläläisiin sekä reitin varrella oleviin taloihin sekä maisemiin.

Tälläkertaa talsimme yhdeksän kyläyhdistykseläistä Pahansaaren maisemissa. Aloitimme vajaan kahden kilometrin matkan Kouvola-Heinola tien varresta päätyen Pyhäjärven rantakallioille. Avarampaa ahvenanmaalaismaista maisemaa ei mielestäni muualta alueeltamme löydy. Tässäpä verraton kesän pyöräretkikohde eväiden kanssa istuksia sileällä auringon lämmittämällä rantakalliolla ja ihailla aukeavaa Pyhäjärven selkää. Tällä kertaa menomatkan aurinko ehti juuri pilveen ja navakka tuuli puhalteli järveltä.

Nautittuamme ja vaihdettuamme mukana tuomiamme eväsaarteita paluumatka tehtiin samoja jälkiä takaisin pikatien varteen kylän ilmoitustaulun luo. Muutamalle meistä reitti oli aivan uusi, meille kaikille kuitenkin kokemisen arvoinen.

Olin hyvä opas retkelle kun ei kukaan eksynyt, mutta paikallistiedoilta aika vaatimaton tolvana, kaipasimme oikeaa pahasaarelaista mukaan. Kuitenkin , olipa hyvä että lähettiin!

Teksti Matti Hälikkä; kuvat Matti Hälikkä ja Arja Sorvali

Kevätreippailu Simon laavulle 19.5.2019

Tapanamme on ollut useampana vuotena tehdä ulkoiluretki sekä syksyllä, että keväällä. Tällä kertaa kohteemme oli Simon laavu Nuottakalliolla. Osalle porukasta kohde oli tuttu, mutta opastusta kaipaaviakin mukanamme  kulki. Pääjoukko alkoi sovittuun aikaan kavuta ”Teemperin” mäeltä eväskantamuksineen kohti laavua, jossa Talasniemen osallistujat jo meitä odottivatkin. Alkumatkasta oli talvi tehnyt tuhojaan kaataen kuusia polun poikki. Kuusiesteet ylitimme ketterästi emmekä sortuneet poimimaan edes korvasientä, joita tänä keväänä ovat halukkaat poimineet riittämiin.

Perillä oli nuotio jo sytytetty ja laitoimme grillimakkarat paistumaan. Jälkiherkuiksi Arja T hemmoteli meitä paistamalla kotonaan vinon pinon pitsireunaisia lettuja, jotka kera mansikkahillon ja kahvin ahmimme makoisasti suihimme.

Aika vierähti turinoidessa huomaamatta ja oli paluumatkan aika. Keventyneet kantamukset ja alaspäin viettävä polku helpottivat tuloa päätien varteen, josta erkanimme omiin suuntiimme kotia kohti.

Eipä onnistuneelta ulkoilulta voi enempää vaatia kuin mukavan jutustelun ja helteisen sään tuoma olo kotiseutumme mahtavissa maisemissa.

Teksti Matti Hälikkä, kuvat Matti Hälikkä (mh) ja Arja Sorvali (as)

Tapio Rautavaara -ilta 27.3.19

Kyllikki ja Raine Narva olivat rakentaneet jälleen mainion kuva- ja musiikkiesityksen tällä kertaa Tapio Rautavaarasta, joka esitettiin Seuratalossa keskiviikko iltana.

”Reissumies” Rautavaara oli syntynyt 8.3.1915 Nokialla, mutta muutti kolmiviikkoisena Hilda-äitinsä kanssa Oulunkylään. Tapion lapsuutta varjosti pula ruoasta ja vaatteista, isäkin häipyi omille teilleen Tapion ollessa viisivuotias. Vietettyään vuoden Tampereella lastenkodissa Tapio palasi äitinsä kanssa jälleen Oulunkylään, jossa 11-vuotias hento Tapsa sai Oulunkylän kunnanlääkäriltä ukaasin vahvistua, muuten hänet hakee ”Noutaja”, tästä alkoi kipinä urheilla. Monien pätkätöiden lomassa oli palo musiikkiin ja hän opiskeli viulun- ja mandoliininsoittoa kansankonservatoriossa. Kitaran Tapsa hankki 1923.

Oulunkylän Tähteä edustanut Rautavaara suoritti asepalveluksensa laivastossa. Jatkosodan alkaessa hän joutui kuitenkin maavoimiin ja taistelemaan sodan eturintamassa. 1942 hän pääsi Maaselän radioon viihdytysjoukkoihin  kuuluttajaksi. Sodan aikana tuleva filmitähti kävi lyhyitä kursseja SF:n filmikoulussa ja Suomen Teatterikoulussa.

1942 Tapio meni naimisiin Liisansa kanssa ja he saivat kolme tytärtä. 1945 ystävystyttyään Reino Helismaan kanssa syntyi 20 vuoden aikana useammat tunnetut Suomen historiaan jääneet musiikkikappaleet. Eräällä kiertueellaan poikkesi Tapsa Verlan Seuratalolla esiintymässä 40 – 50-luvun vaihteessa, tapahtuman muistavat eräät verlalaiset vieläkin.

Urheilun saralla Rautavaara voitti 1948 Lontoon olympialaisissa keihäänheiton kultamitalin tuloksella 69,77. Epävirallinen ennätyksensä oli 80,97 ja virallinen 75,47. Jousiammuntajoukkueessa  hän voitti maailmanmestaruuden v. 1958.

Monet Rautavaaran kappaleista peilasivat peitellysti myös hänen omaa elämäänsä, isoisän olkihattu olikin polkupyöränpumppu. Tapsan ongelmana oli alkoholinkäyttö, joten tuoppinsa jäljet hän tunsi valitettavankin hyvin, aina oli menestyneelle tähdelle juomia tarjolla.

Tapio Rautavaara näytteli 22:ssa elokuvassa ja levytti 328 laulua. Menestyneimpiä olivat sanoittamansa Isoisän Olkihatun lisäksi P. Mustapään runoon säveltämänsä Sininen uni.

Tapio Rautavaara kuoli 25.9.1979 uimahallissa kaatumisen jälkeiseen aivoverenvuotoon.

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

Puffetin antimia

Yleisöä takaa

Yleisöä edestä

 

 

 

Ulkoilupäivä Pukkilan Tainan ja Sepon laavulle 14.10.18

On keskipäivä Pyörylän maitokopilla. Sää retkelle on mitä parhain, ennustetaan lämpötilan kohoavan vuodenajan ennätyslukemiin 20 asteen tienoille. Reippailunhaluista kyläyhdistyksen väkeä ilmaantuu kyläteiden risteykseen kolmelta suunnalta kävellen, jotkut pyörällä ja muutamat autolla. Aikaisemmin maitolaiturille saapuneet ovat ehtineet jo perehtyä maitokopin kirjatarjontaan ja kesänäyttelyyn.

Matti korottaa ääntään kopin portailla ja kertoo ympäröivän peltoaukean historian suurista hetkistä: ”Keskiviikkona 28.4.1790 tämän peltoaukean ylitti n. 3500 Kustaansodan sotilasta mukanaan tykkejä, kuormastoa ja myös itse kuningas Kustaa III. Kohteena oli muutaman sadan metrin päässä sijaitsevan Pyörylän virran ylitys kosken matalimmassa kohdassa. Kustaan suututtaessa venäläiset joen takaisissa taisteluissa oli seurauksena 23.5.  majuri Ershovin johtamana 200 kasakan kostohyökkäys kylään. Provokaation seurauksena Pyörylä ja naapurikylät poltettiin, kyläläisten omistama Verlan mylly hävitettiin ja eräs Pyörylän  talon isäntä ja poikansa tapettiin heidän tullessa piilopirtistä hävityksen tilannetta pälyilemään.  Tapahtumien seurauksena joen rantatöyräällä sijainneet talot rakennettiin nykyisille paikoille Pyörylän mäen pohjoisrinteelle.”

Historia-annoksen jälkeen patikoitiin kahden kilometrin matka laavulle. Jalka kapsasi vielä kevyesti olihan mielessä perillä odottavat virvokkeet. Perttolan navetan nurkalla näimme Urpasen kantatilan viidestä talosta Perttolan, Anttilan ja Perätalon päärakennukset. Nurkalta lähtevän kujan vieriviereen rakennetut talousrakennukset on valitettavasti melkein kaikki purettu, ainoastaan Perttolan sauna v:lta 1810 yhä sinnittelee sijoillaan. Mikkolan talon ohitettuamme aukeaa näkymä Koppelinkulmalle ja oikealla siintää uusittuine kansineen ja kaiteineen Haapavalkamanjoen silta (nimi kartasta v:lta 1779). Uusissa kartoissa joki on nimetty Sonnanjoeksi, mutta vanhemmat kyläläiset käyttävät nimeä Junttinjoki. Oikealla kukkulalla näkyy Markonmäellä keltainen talo ja kuljemme Lehtisen pihapiirin läpi. Ylitämme, vasemmalta Pyörylän suolta, lähtevän puron. Vasemmalle jää myös Heikkilän pihapiiri ja tien vastakkaisella puolella sijaitsee toinen Lehtisen talo. Edelleen kulkiessamme sivuutamme Suorttasen talon, jonka takana pellon laidassa virtaa Lintukymeen laskeva Junttinjoki. Saavumme viimein pitkälle koivukujalle, jonka päässä välkehtii Lintukymi.

Nyt aistimme jo paistuvan makkaran ja pannukahvin tuoksun. Olemme perillä. Tarjoilu on ylenpalttinen: juomien lisänä grillimakkaraa, pitkopullaa, kuivakakkua, pipareita ja täytekakkua! Marja kertoo Taina-emännän viettäneen merkkipäiviä, josta mekin saamme osamme. Kajautamme onnittelulaulun melkein 40 hengen voimalla Tainalle.

Antimet nautittuamme ja kuulumiset kuultuamme paluumatka sujui omaan tahtiin melkein tulomatkan jälkiä seuraillen.

On hienoa, että kylässämme on tälläisiä vieraanvaraisia patikkaretkikohteiden rakentajia ja oheisohjelman järjestäjiä,  josta suurkiitos heille!

Teksti Matti Hälikkä; kuvat Matti Hälikkä (mh), Helena Keskitalo (hk) ja Arja Sorvali (as)  – lisää kuvia heti kun niitä saapuu ”toimitukseen”