Vuoden 2014 valokuvakisan kilpailuaika päättyi 15.10. Kilpailuun lähetettiin 78 otosta yhteensä 11 eri kuvaajalta. Kilpailun tuomaristoon on valittu kyläyhdistyksen edustajan lisäksi kuvataiteilija Marjo Lahtinen ja valokuvaharrastaja Joni Tyviö Kyläportaali-hankkeesta. Kilpailun tulokset julkistetaan pikkujouluissa 5.12!
PS Tämän uutisen kuvituksena oleva kuva (kuvaaja Mervi Puolakka) ei osallistunut kilpailuun, mutta näin hienoja kuvia meiltä Verlan seudulta saa… 🙂
Nythän se myrkyn lykkäs – sanotaan.
Koskas sitä Halloweenia Suomessa vietetään, jos koskaan? Näin asia ilmaistiin Wikipediassa – ”Erikoiskaupan Liitto suosittelee halloweenin päivämääräksi aina 31.10., kuten useimmissa muissakin maissa. Suosituin vieton ajankohta on lokakuun viimeinen viikonloppu.” Kun nyt perj. 31.10. on viikonlopun ensimmäinen päivä ja lau-su on marraskuun 1. viikonlopun päiviä niin ……
Oli miten oli. minä muutuin eilen Elliweestä Halloweeniksi.
Halloween päivä
p.s. Minusta ei tehty pikkelsiä, vaan Pekoni-kurpitsakeittoa ja Sitruuna-kurpitsahilloa. Mitenkäs teille muille kävi?
Halloween yö
Terveisin Elliween tavallinen kurpitsa nro 4
Uutiseen lisäys 30.10.2014
Niinhän siinä sitten kävi että ”serkkukurpitsan” tie oli yhtä auvoinen, kuten myös kurpitsan numero kuusi. Koverrusta, kaiverrusta ja sisukset pihalle. Siemenet talteen ja kuivaukseen. Kutonen sai väkäsuun ja toinen on hymysuu. Sisuslihan käyttö on vielä mietinnässä. Kiitokset Vuokkorinteen kurpitsan kasvatusemännälle opastuksesta, meistäkin tuli Halloweeneja!
Tässä mieleenpainuvin kesän 2014 luontokokemukseni.
Mennessäni viikko ennen juhannusta Vilkinrantaan Lintukymelle havaitsin jo kaukaa, että edellisen kesän lehtikasan päällä loisti näyttävästi
kirkkaan keltainen aurinko. Lähempi tarkastelu osoitti keltaisen 20 cm x 20 cm alueen olevan n. 5 cm paksua vaahtomaista mössöä. Limasienistä olin joskus radion luontoillassa kuullut, joksi tätä ilmetystäkin otaksuin. Valokuvahan tästä varhaisen aamun näystä oli saatava ja niinpä palasin illalla kameroineni, mutta loistava keltainen oli muuttunut ruskeaksi ja vaahtokin oli kutistunut, mikä harmi!
Parisen viikkoa edellisestä tapahtui keltaisen limasienen uusi tuleminen, josta oheinen kuva. Nyt olin jo opiskellut limasienen anatomiaa ja otuksella oli jo nimikin: Paranvoi. Para oli muinaissuomalainen henkiolento, jonka väitettiin käyvän salaa lypsämässä lehmiä ja oksentavan osan salaa varastamastaan voista keltaisiksi möykyiksi sammaleelle Paranvoiksi.
Paranvoi kuuluu limasieniin, joiden katsotaan olevan etäistä sukua ameboille. Limasieniä tunnetaan Suomessa yli 200 lajia, joista näyttävin ja tunnetuin on paranvoi ja sudenmaito. Limasienillä on eläimellisiä kykyjä kuten liikkuminen ravinnon hakuun jopa puuhun voivat kiivetä! Jos asia kiinnostaa, kannattaa elikkoon tutustua vaikka Gooklettamalla. Lisäksi minua kiinnostaa, onko muilla havaintoja limasienistä!
Kirjoittanut Matti Hälikkä
14 ulkoilijaa, kuulas syksysää ja tuntematon kohde loivat mainiot puitteet patikoinnille plus rehkimisen palkintona maalissa Marjan loihtimat lettukahvit. Kukaan meistä ei ollut venerannassa käynyt joten oma jännitysmomentti syntyi, löydetäänkö määränpäähän? Pelko osoittautui turhaksi, osattiinpa Taninkarille, kun oli kännykässä Heremapsit ja Taunon hiljainentieto.
Paluumatka kiiruhdettiin lennokkaasti lieneekö hillolettujen kutsu alitajunnassa. Niinpä jouduimme Levonrannassa hieman hyvää odottelemaan, mutta ei turhaan! Ah, niin makoisasti katosivat kurpitsa-/mansikkahillolla voidellut kermavaahtokuorrutetut ohukaiset suihimme kera kahvin, teen ja mehun.
Tarjoilusta voimistuneina vedimme laiturin rantatöyräälle sekä puupenkit rovioksi grillin seinustalle odottamaan taas tulevan kesän rientoja. Voipuneina, mutta tyytyväisinä hajaannuimme tahoillemme lauantai-iltaa viettämään ja odottamaan uutta syysretkeä.
Teksti ja allaolevat kuvat Matti Hälikkä
Viikkoa aikaisemmin (4.10.) kurpitsat punnittiin ja palkinnot jaettiin, joten nyt oli aika hyödyntää kesän sato ennen kuin Elliweet taiteillaan Halloweeneiksi.
Huimalan Marja oli koonnut 15-sivuisen ohje-/vinkkivihkosen käsittäen todellakin kaikenlaisia ohjeita.
Ensin porukalla (kahdeksan henkilöä ”cheeffi” mukaan lukien) päätettiin mitä ohjeita hyödynnetään. Kurpitsahan ei kovin kummoisia makunautintoja kenellekään suo, mutta kun sekaan ”sotketaan” milloin mitäkin niin kurpitsastahan on tosi moneksi. Päädyimme kurpitsakeittoon, pariin eri pikkelssiin ja hillokkeeseen. Kurpitsaleipääkin teimme ja söimme keiton seurana. Tuulikki leipoi kurpitsasta kakun jälkiruoaksi.
Oli kiva porukalla puuhastella kurpitsojen parissa, mutta vielä kivempaa oli valmiiden tuotteiden nauttiminen ruokapöydässä. Vatsat killillään siivosimme jälkemme ja jaoimme ylijäämät kotiin vietäviksi.
Olipa antoisa viisituntinen ”Ravintola X:ssä”.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Musto ja Arja Sorvali
Kuten kaikkia muitakin juhlia varten – ensin siivotaan hiki hatussa (3.10.), jotta saadaan paikat kuntoon ja sen jälkeen hyvällä omallatunnolla nautitaan. Näin tehtiin nytkin.
Puolakan Ismo oli kaatanut toista kymmentä puuta Levonrannasta, joten halottavaa, pilkottavaa, pinottavaa, oksien siistimistä jne. riitti parille kymmenelle talkoolaiselle. Osa työmyyristä haravoi ja Marja viritteli ensin kahvitarjoilun ja jälkiruoaksi syötiin grillimakkarat. Esipoltettiinpa köyrituletkin oksien hävittämiseksi.
Alla kuvia talkoista, missä ”johtajakin” on innostunut työntouhuun.
Vähän ennen klo 17 liikenne vilkastui, kun porukat saapuivat Levonrantaan. Kaikki (ainakin lähes) olivat varautuneet siihen, että Lehtisen Raija vie ensimmäisen palkinnon. Toisin kävi – Raija oli tehnyt kurpitsastaan ”hakkelusta” jo viikkoa aikaisemmin. Eihän voittaja kovin kaukana Pyörylästä ollut, nimittäin Tauno Sorvalin kurpitsa painoi eniten 18,850 kg. Elliween kurpitsakisan tulokset
Kesäkurpitsasarjan osallistujien muodoissa ja lajeissa olikin jo enemmän vaihtelua. Sarjan voittaja Veikko Kärkkäinen oli kasvattanut kauniin tummanvihreän yksilön, joka painoi 2,740 kg. Tuomo Frostin kesälajike oli kirkkaan keltainen ja Eeva Viian lajike oli spagettikurpitsa. Ritva Muston kilpailukappale ei pystynyt kilpailemaan erikoislajikkeella tai värillä, mutta samanlaiseen muotoon ei yltänyt toiset. Elliween kesäkurpitsakisan tulokset
Kurpitsoiden punnituksen jälkeen ohjelma jatkui musisoinnilla. Laulutrio Kolmoset (Reino Litmanen, Yrjö Penttilä ja Jaakko Joutjärvi, haitari) esiintyi. Musiikkia kuultiin enemmänkin ja tällä kertaa jopa kuultiin ja kuunneltiin, koska sähköt mikkiin ja kaiuttimeen oli saatu lainaksi Lehtisen Ristolta.
Tähän tilaisuuteen oli lohisoppa tykitetty puh.joht. Arja Torikka muonituksesta vastaavana. Soppa-aterian jälkeen joimme nokipannukahvit seuranaan Huimalan Marjan leipoma omenapiirakka. Hyvää oli niin pää- kuin jälkiruokakin.
Ilmoituksessa oli maininta leikkimielisistä kilpailuista. Muu seurustelu tuntui olevan tällä hetkellä kuitenkin tähdellisempää, koska näin suurta joukkoa tuttuja emme ihan pian uudelleen tapaa. Kilpaillaan palkinnot osallistujille toisissa tilaisuuksissa.
Lapsilla oli hauskaa luomutrampoliinilla (iso risu- ja lehtikasa) pomppiessaan ja köyrituli lämmitti lähes 60 osallistujaa viilenevässä illassa.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Musto, Arja Sorvali, Matti Hälikkä ja Mervi Puolakka
Yleisön pyynnöstä päätin palata vielä ”linjoille”!
Eilen minut siis punnittiin – köykäiseksi havaittiin! Olin kuitenkin 4. painavin, mutta olisin halunnut olla se kaikkein painavin! Aina ei voi voittaa! Kasvattajani on kuitenkin sitä mieltä, että olin värisävyni ansiosta kaikkein kaunein.
Pikkelssiksi en halua, mutta Elliweestä Halloweeniksi – KYLLÄ!
Kuvat Arja Sorvali, teksti Vuokkorinteen Kurpitsa
Kaikki alkoi siitä kun Haapakosken kyläyhdistyksen Ruukki ry:n porukka vieraili Verlassa keväällä vuonna 2012. Vierailun päätteeksi he esittivät vastavierailu kutsun tulla tutustumaan Haapakosken ruukkiin sekä Ruukki ry:n toimintaan.
Kesällä otimme yhteyttä Haapakosken kyläyhdistyksen puheenjohtajaan Anu Jormakkaan ja kysyimme koska voisimme tulla kylään. Päiväksi sovittiin 14.9..
Matkalle ilmoittautui 35 henkilöä.
Matkaan lähdettiin Verlan laanilta 14.9. tasan klo 8.00. Puolakan Veli-Matti oli jo poiminut porukkaa kyytiin Kouvolan ja Kuusankosken pysäkeiltä. Matkalla pysähdyimme aamukahville Kaisan Kammarissa Mikkelin kupeessa.
Haapakoski sijaitsee aivan Pieksämäen ja Suonenjoen rajalla. Asukkaita Haapakoskella on noin 170, 90:ssä taloudessa. Mökkiläiset lisäävät väkimäärää muutamalla kymmenellä. Puolet asukkaista on työikäisiä, noin viidennes lapsia ja nuoria. Loput viettävät ansaittuja eläkepäiviään.
Perille Haapakoskelle Seurantalon pihaan kurvasimme hieman ennen klo 11. Saimme sydämellisen vastaanoton kyläyhdistyksen henkilöiden toimesta. Heti kättelyitten jälkeen pääsimme opastetulle kyläkävelylle kylän raittia pitkin. Molemmin puolin tietä oli vanhoja tehtaan työläisten asuntoja – osa paremmassa ja osa huonommassa kunnossa. Huonoimmatkin olivat onneksi kunnostuksen alla.
Kävelyn jälkeen palasimme Seurantalolle, jonka omistaa Haapakosken kyläyhdistys Ruukki ry. Ruukki ry on kylätoimikunnan jatkaja vuodesta 2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää jäsenistönsä sosiaalista toimintaa ja kehittää alueen asukkaiden ja vieraiden viihtyisyyttä sekä vaalia historiallisesti arvokasta kylämiljöötä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kulttuuri-, keskustelu- ja koulutustilaisuuksia, järjestää juhlia ja retkiä, talkootoimintaa ja toimii yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa.
Haapakosken Seurantalo on entinen koulu ja se on valmistunut 1900-luvun alussa.
Tietopaketin jälkeen olikin jo nälkä ja kyläyhdistyksen sopankeittäjä mestari oli keittänyt herkullisen hernekeiton, joka maistuikin Seurantalon juhlasalin pöytien ääressä. Eikä tässä vielä kaikki. Jälkiruoaksi oli muurinpohjalettuja ja hilloa sekä kahvia.
Ruokailun jälkeen Jari Väänänen kertoi meille ruukin värikkäästä historiasta.
Johan Fredrik Molander sai senaatilta luvan ruukin perustamiseen 11.5.1842 ja se on toiminut eri omistuksessa vuoteen 2010. Ruukkimiljöö on varsin hyvin säilynyt vaikka monet alueen rakennukset ovatkin rapistuneet. Ruukinkartanon ulkoasu on vuodelta 1872, vaikkakin sen vanhimmat osat ovat jo vuodelta 1843. Vanha masuuni sortui osittain 1983, mutta sitä on restauroitu 1990-luvun lopulla. Masuunin ympärillä olevat tiiliset tehdasrakennukset ovat pääosin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Tiilinen ruukin konttorirakennus on peräisin 1920-luvulta ja myös vanhempi 1800-luvun puolivälissä rakennettu konttorirakennus on säilynyt.
Ruukkialue on arvostettu valtakunnallisesti merkittäväksi kokonaisuudeksi. Tällä hetkellä ruukkialuetta siivotaan ja kunnostetaan.
Historian esittelyn jälkeen pääsimme Jari Väänäsen opastamana kiertämään koko ruukkialueen. Tehtaan tiloissa kiertäessämme tuntui siltä kuin työt olisivat päättyneet eilen. Kaikki oli siinä jamassa kun ruukin pilli oli soinut viimeisen kerran työvuoron päättymisen merkiksi.
Päivä oli mielenkiintoinen ja antoisa. Kiittelimme isäntiämme hyvistä järjestelyistä ja vieraanvaraisuudesta ja suuntasimme takaisin Verlaan.
Syysretken matkakertomus ja kuvat Kari Mäkinen
Joni Tyviö johdattelee illan aiheeseen seuratalon parkkipaikalla
Kuulaana syysiltana kokoontui Seuratalon parkkipaikalle kulkuväylien turvallisuudesta huoltakantavia kyläläisiä esittelemään turvattomiksi kokemiaan kohteita.
Jaalanmyllyllä Enni Keto valisti Ira Pasia sillankorvan petollisuudesta.
Johdattelijoina toimivat Kymenlaakson Kylistä Joni Tyviö ja Kaakkois-Suomen Pelastusalan liiton Kaspelin turvallisuusasiantuntija Ira Pasi.
Tieväylillä turvattomiksi oli koettu Kesonmäen tieliittymä, Verlan Laanin seutu ja kapea silta sekä tie seuratalolle päin, Nisuksen tie ja väylä Tolskalta Jaalanmyllyn sillalle. Vesiliikenteestä otettiin esille Verlan veneenlaskupaikka ja Lintukymi. Vaaran aiheuttajana kaikissa kohteissa oli kuljettajien käyttämä liian suuri nopeus niin tiellä kuin vesilläkin.
Vaaranpaikoista tehtiin muistio myöhemmin julkaistavaksi ja viranomaisille esitettäväksi.
Teksti ja kuvat Matti Hälikkä
