Kesäteatterimatka Mäntyharjuun 10.7.2022

Mitähän sitä kertoisi, kysyjille vastaisi?

Meitä oli loppujen lopuksi 32 maksanutta katsojaa valmiina Mäntyharjun ’Turpeita ja timantteja’ varten.  Moni oli nähnyt Tv-version, joka ei varmaankaan ollut tässä tapauksessa etu. Urmas huusi sanottavansa suoraa huutoa, vaikka vähempikin olisi riittänyt.  Kanttori Piiparinen ei pettänyt osasuorituksellaan katsojaa tälläkään estradilla. Valma, rovasti Poutiaisen leski, oli yhtä arvonsa tunteva kuin aiemminkin. Muut osasuoritukset jäivät mielestäni jotenkin latteiksi (kirjoittajan mielipide enkä ole teatterikriitikko).

Väliajalla juodut pullakahvit piristivät kummasti istunnon jälkeen.  Jäätelökään ei ollut hullumpi nautittava lähes helteisenä kesäpäivänä. Kaksi viiva kuusi tippaa sadettakin eturivissä istujat saivat syliinsä, mutta riputteluksi sade jäi.

Väliajan jälkeen esitys sai uutta potkua.  Monen mielestä näytelmästä olisi voinut toteuttaa lyhyemmänkin version eikä tapahtumien kulku olisi siitä kärsinyt.

Paluumatkalla katsojat olivat ikään kuin kyllästyneet näkemäänsä. Koskaan et tiedä lähtiessä nautitko esityksestä paljon vai vähän tai jotain siltä väliltä. Esityksen jälkeen olet asian suhteen asiantuntija.

Tulihan käytyä.

Kiitos mukana olleille matkaseurasta

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Tanssit 2.7. Verlan seuratalolla

Olen tanssinut viimeksi 7.9.2020, kiitos koronan.  Voi hyvin arvata, että ”tanssijalka” vipatti siitä lähtien, kun ilmoituksia ripustin tauluille. Ilmassa oli siis suuria odotuksia illan suhteen.

Tanssittajaksi oli saatu oikein maan kuulu laulaja, Mikko Järvinen, ja hänen yhtyeensä.  Jos joku ei vielä tiedä, Mikko Järvinen on esiintynyt mm. Dallapéen ja Pauli Granfeltin orkesterin solistina. Hyvin tuntui laulu luistavan oman yhteenkin tahtiin.

Ilmalämpöpumppu teki parhaansa, ettei tunnelma ylikuumentunut.  Viilennyksestä huolimatta pitkään vallinnut helleaalto ja reipas liikunta sai monen parin pyyhkäisemään otsaansa.  Tanssipareja oli lattialla niin paljon, että tuntui todella mukavalta olla osana sitä liikehdintää.

Arja Torikka ja Tuovi Paavilainen huolehtivat puffetista.  Niin suolaiset kuin makeat piirakat tekivät kauppansa tanssiväen tauoilla puhumattakaan juomista.

Tanssipareja olisi sopinut enemmänkin lattialle, mutta määrä osoitti, että tapahtumalle oli tilaus olemassa. Muutamana vuonna on järjestetty ilmaiset tanssit kyläyhdistyksen jäsenille. Mikäli tilaisuuden tunnelmasta voi jotakin aistia, sanoisin, että ehkä selkeämpää on kuitenkin järjestää pääsymaksulliset tanssit, joihin kaikilla on halutessaan mahdollisuus osallistua.

Seuraavaa vuotta ja heinäkuun ensimmäistä viikonloppua odotellessa kiitos kaikille talkoolaisille ja teille, joita varten tanssit oli järjestetty.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

teksti Arja Sorvali; kuvat Malla Sippula ja Arja Sorvali

Verla lauloi ja soi 2.7. Patruunan puistossa.

Heinäkuun ensimmäisen lauantain yhteislaulutilaisuus sujui leppoisasti helteen helliessä. Tapahtumien suhteen oli jonkinlainen superviikonloppu ja se näkyi Verlassakin. Väkeä oli paljon liikkeellä. Meitä laulatettavia olikin n. 40. Toiset puun varjosta, toiset auringosta nauttien. Ohikulkijoitakin sävelet kiinnostivat, moni pysähtyi hetkeksi kiireettä kuuntelemaan ja istuskelemaan nurmikolle.

Mikko Järvisen ollessa laulattajana ja hanuristi Seppo Grönvallin säestäjänä, me osallistujat lauloimme ja tunnelmoimme tuttujen ikivihreiden tunnelmissa.

Teksti ja kuvat Mari Järvinen

 

Juhannus 2022

 

Oikein miellyttävää keskikesän juhlaa, juhannusta, kaikille jäsenille, entisille jäsenille ja tuleville jäsenille, kyläläisille ja mökkiläisille sekä kaikille teille, jotka satutte sivustolla vierailemaan.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Kevään kuntokuuri 31.5.2022

Perinteiseen tapaan pidettiin kevään kuntoilu sunnuntaina klo 14, tällä kertaa Levonranta tukikohtana. Vaihtelevasäisen kevään lomaan mahtui poutahetki, nyt iskettiin tähän tilaisuuteen. Raikas aurinkoinen sopivan lämmin iltapäivä oli mitä otollisin liikkua keväisessä metsässä, ja ihmetellä luonnon puhkeamista lumisen talven jälkeen täyteen loistoonsa. Linnut liversivät ja taisi tuomikin jo tuoksua.

Puolentusinaa kävelijää ja kaksi pyörälenkin valinnutta lähtivät luontokierrokselle, muutamat jäivät hoitamaan tulisijaa ja retkien päätteeksi annettavaa makupalaa. Me patikoitsijat suuntasimme pääosin luontopolun maisemiin. Varsinaista luontotuntemusta kävelylenkkiläiset emme harrastaneet vaan innostuksenkohde oli kehonkulttuuri ja sanallinen kommunikointi. Tosin havainnoimme pari kangasvuokkoa ja pohdimme Verlan luontopolun tulevaisuutta mm. hiidenkirnun opastustaulun harhaoppia, kun hiidenkirnumme ei olekaan kirnu vaan paljon harvinaisempi ns. miaroliittinen onkalo!

Mikäpä ei ollut patikoitsijen ja pyöräilijöiden palata reissulta, kun pääsimme valmiiseen pöytään kahvipannun, pannukakun ja makkaran pariin, senhän olimme ansainneet.

Teksti Matti Hälikkä; kuvat Matti Hälikkä ja Arja Sorvali

Kuntolaatikko Pyörylän/Verlan tienhaara 1.6.2022 lähtien

Verlan Kirin lopetettua toimintansa Verlan Seudun Kyläyhdistys on päättänyt jatkaa kuntolaatikon käyttöä omana toimintanaan.  Jukakoskella ollut Verlan Kirin kuntolaatikko poistetaan käytöstä.

1.6. lähtien voit kirjata käyntisi kuntolaatikossa olevaan kyläyhdistyksen vihkoon.  Kävijöiden kesken arvotaan pieni ’palkinto’ kuten latulaatikkokirjauksien kesken.  

Parhaan palkinnonhan saa jokainen hoitamalla kuntoaan

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Villiyrttikurssi 28.5.2022 Verlan Seuratalolla

Parina vuonna toimintasuunnitelmassa on ollut villiyrttikurssin järjestäminen, mutta esteitä on ollut riittämiin, joten kurssi on siirtynyt vuodesta toiseen.

Nyt Liisa Kronholm, vuosien omakohtaisella kokemuksella, toisten kurssittamana ja aiheen kirjallisuuteen perehtyneenä opasti meitä villiyrttien maailmaan. Ensinnäkin villiyrttien käyttäjän on syytä olla keväällä valppaana, kun luonto herää, jolloin yrtit ovat parhaimmillaan.

Liisa ei ajatellut loppuun asti lupautuessaan kursittajaksi, kun ei vaatinut ilmoitukseen laitettavaksi ilmoittautumista etukäteen.  Menin kaverin kanssa jännittämään tulisiko ketään tai sopisivatko tulijat kurssitiloihin.  Loppujen lopuksi kurssipäivään osallistui järjestäjän lisäksi yhdeksän asiasta kiinnostunutta eli ihan ideaalimäärä tilat huomioiden.

Liisa oli koonnut vihkosen mistä selvisi miten, mistä ja milloin yrtit tulisi kerätä. Villiyrttien keräämisen jälkeen on tietysti hyvä olla perillä yrttien käsittelystä ja säilönnästä. Vihkonen kertoi myös mitä ei saa ilman lupaa kerätä.

Yleisimmät villiyrtit käsiteltiin a:sta ö:hön eli kasvupaikat, kerääminen, käsittely ja säilöntä. Muistin virkistykseksi vihkosesta voi lukea mitä ko. kasvit sisältävät ja miksi niitä kannattaa nauttia ruokavaliossaan.

Tietoiskun jälkeen kilistelimme laseja yrttiteellä.  Maku toi muillekin kuin minulle mieleen laskiaispullan mantelimassan – ei paha. Snapsien jälkeen seurasi kahvit villin yrttijuustopiiraan kera. Tuhdin piiraan oli Liisa valmistanut etukäteen.

Seuraavaksi tutustuimme Liisan kotipihan yrttikasvustoon.  Hetken ulkoilun jälkeen jatkoimme sisätiloissa tekemällä ohjaajan reseptillä villiyrttipestoa. Liisa oli huolehtinut pestolle käyttöä valmistamalla näkkileivän ennakkoon.

Meitä oli joukossa paljon yrteistä ennakkoon tietäviä ja ehkä muitakin kuin minä, joka oli linjalla ahaa vai niin.  Kokemuksia vaihdettiin puolin ja toisin. Todettiin, että villiyrtit ovat monen kiinnostuksen kohteina kaiken lisäaineravinnon nauttimisen jälkeen.

Yhteenvetona sanoisin, että yrttipäivänä oli osallistujien keskuudessa välillä jopa riehakas tunnelma. Tätä täytyy saada lisää…

Kiitos erityisesti Liisalle, mutta myös kaikille muille mukana olleille.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Verlan Kirin toiminta päättyy

TIEDOTE 24.4.2022
Verla Kirin toiminta on viime vuosina ollut melkolailla hiljaista.
Covid 19 pandemia on entisestään hiljentänyt toimintaa.
Olemme nyt päättyneet sellaiseen ratkaisuun, että Verlan Kirin aktiivinen toiminta päättyy.

Käytännössä se tarkoittaa ettei jäsenmaksuja enää kerätä, eikä toimintaa järjestetä.
Jos asian suhteen on jollakin kysyttävää/kommentoitavaa, minuun voi ottaa yhteyttä

Verlan Kiri puheenjohtaja Ilpo Hellsten  puh. 040 8493 580   sposti: ilpo.hellsten@luukku.com

Verlan Kirin pilkkikilpailut 23.4.22 Vannelahdessa

 

Startti tapahtui Tauno Sorvalin rannasta klo 9 aamulla. Onginta aika oli 3 h.

Tane oli tarkistanut jään vahvuuden turvalliseksi pilkkiä ja merkannut kilpailu alueen.

Kilpailussa hyväksyttiin kaikki kalat puntarille. Saaliiksi saatiin särkiä ja ahvenia.

Sää suosi pilkkijöitä ja saaliit olivat määrältään erinomaiset, kaikki osallistujat saivat saalista.

Osallistujia oli kilpailussa kuusi (2 naista ja 4 miestä).

Tulokset

Naiset:

  1. Arja Sorvali 3350 g
  2.  Aila Ahvenisto 1660 g

Miehet:

  1. Matti Ahvenisto 3780 g
  2. Tauno Sorvali 3625 g
  3. Ilpo Hellsten 2090 g
  4. Markku Sorvali 1935 g

Kiitokset Tanelle kilpailun järjestämisestä ja kiitokset myös osallistuneille.

Teksti Ilpo Hellsten, Verlan Kirin puheenjohtaja; kuvat Ilpo Hellsten (ih) ja Arja Sorvali (as)

Kalastajat tositoimissa (as)

Pilkkijä kala-apajaa etsimässä (as)

Matti Ahvenisto ja Arja Sorvali; sarjojensa voittajat (ih)

 

 

 

 

 

 

 

Naisten sarjan voittajan/kotisivupäivittäjän jälkikirjoitus:

Vähäiseen osallistujamäärään lienee osasyynä ilmoittelu – ”puskaradio” ja kotisivut – nämä ilmoituskanavat eivät ole osoittautuneet kaikkien toimivimmiksi tiedonvälityksessä.