Levonrannan syystalkoot 21.9.2024
Ilmoituksessa jo kuvailin talkoohengen nousseen ja tämäkin tapahtuma osoitti, etten ollut väärässä. Meitä oli päivän aikana kaikkiaan 17 henkilöä tekemässä yhteistä hyvää.
Levonrannassa Jaakko Joutjärven raivaussaha maisemoi avarat näkymät pusikoiden paikalle. Ylikasvanut ruoho antautui sovinnolla kahdelle siimaleikkurille. Myrskyn kaataman puun pilkkeet pääsivät loppukuivatukseen sisätiloihin. Haravointia teimme säästeliäästi, koska suurin osa lehdistä on edelleen puissa. Tässä vain muutamia lueteltuina.
Matti, Auli ja Liisa hyörivät grillillä. Näin iso joukko vaati jo paria grillimakkaraa enemmän tulille. Nokipannukahvit pullan kera maistuivat jälkiruokana.
Pyörähti paikalla Hyökkärin Simokin. Hän sai oman tehtävälistan koskien laiturien purku- ja asennustöitä myöhemmin toteutettavaksi.
Ruokailun jälkeen odotti vielä torin syysselvitys. Lähes koko kesätoritoiminta sopi talvilevolle Listakoppikahvioon. Itse olin tässä vaiheessa jo poistunut lupauduttuani aiemmin toisaalle. Pikkulinnut ovat laulaneet, että torikalusteiden kantaminen oli lähinnä nuoriso-osaston hommia, joten suuret kiitokset myös Juuso ja Eino.
Kiitos kaikille mukana olleille kahden kärpäsen (lue Levonranta ja kesätori) lyömisestä yhdellä iskulla – passaa meidän viettää kesän päättäjäiset 5.10. kauniissa ympäristössä ja kesätori on valmiina talven tuloon.
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
Teksti ja kuvat
Arja Sorvali
Pärnun matka 15.-18.8.2024
Aamuvarhaisella kapusimme me Verlasta lähtijät Puolakan uuden karheaan bussiin. Veli-Matti itse oli kuskin paikalla, kun keräilimme matkaajia läpi Kouvolan. Satamaan päästyämme oli virkistysmatkaajat 24 henkilöä valmiinaastumaan laivaan. Reilun parin tunnin päästä köröttelimme jo Pärnun maantietä kohteena kylpylähotelli Viiking Spa. Pian matkapakaasien purun jälkeen ensimmäiset polskivat jo helteisessä Pärnunlahdessa.
Seuraavina parina päivänä hoidatettiin itseämme kuka hieronnalla lämpöhoidoilla ym. Illan päätteeksi kylpylä osastossa voi valita sen kymmenestä saunasta tai vesihieronnasta ja köllähtää päivällisen jälkeen voipuneena auvoiseen uneen. Toki osa porukasta kokeili ruokailua kaupungilla sekä kauppakeskuksen järjestämää ilmaista bussikyytiä ostoksille unohtamatta illanistujaisia ilta-auringossa hotellin patiolla.
Suosittua oli vuokrata polkratas ajaen n. 5 km Pärnujoen pohjoisrantaa ylävirtaan ja palata etelärantaa takaisin. Matkalla voi ihmetellä uuden pitkän ja painavan maantiesillan nostovalmisteluja tulevalle viikolle. Miellyttävää oli käyskennellä puiston käytäviä valtavien lehtipuiden varjossa meren rantaan tai seurata turistivirtaa kävelykatu Ruutlilla.
Pian olikin kolmas matkapäivä käsillä ja kotimatkan aika alkaa. Tallinnassa oli aikaa täydentää juomavarastoa ja käväistä ruokailemassa sekä kipaista pikaisesti vanhassa kaupungissa. Matkan sujuvuutta edesauttoi Veli-Matin useiden Pärnun matkojen tuoma kokemus ja huumorilla höystetyt ohjeet eteen tulevista haasteista. Tästä kaikesta suuri kiitos ja kumarrus Puolakan valmismatkoille, Jaalan kotiseutusäätiölle ja Verlan Seudun Kyläyhdistykselle, jotka kaikki edesauttoivat matkan onnistunutta toteutumista.
Teksti Matti Hälikkä, kuvat Matti Hälikkä, Arja Sorvali ja Veli-Matti Puolakka
ps, Viiking Span vieressä ollut ilusalong huolehti kohtuuhinnalla virkistyspuolesta, jos kaipasi kampaamopalveluja tai kasvo-/jalkahoitoa. Suositukset palvelulle. Arja Sorvali
Tauno Sorvalin saalis 8.7.2024
Juhannus 2024
Toritalkoot 25.5.2024
Kymmenen talkoolaista oli lähtenyt torihommiin.
Aloitimme viemällä torikahvion tuolit kirppikseltä ex-taxilla torialueelle. On siitä tilasta edelleen iloa, kun mahtuivat kaikki yhteen kuormaan. Yllätys – jo ennen yhtätoista toripöytiä lastattiin peräkärryyn useamman (4) miehen voimin.
Toripöydät heittivät ”talviturkkinsa” perusteelliseen pesuun. Siitepöly aiheutti haasteita ja selvisi ehkä voittajana maaliin. Siitepölyä on ilmassa niin paljon, että ennen lauantaita kaikki pöydät vaativat uuden kuurauksen. Liisa piti huolen, että torikomero on putsattu ja puunattu kesäkautta varten.
Työt tehtiin ripeästi, ei muuta kuin kohti Levonrannan talkookiitosta. Kallion Auli oli ahkeroinut valmiiksi grillimakkarat ja nokipannukahvi luonnonhelmassa kruunasi yhdessäolon. Tosin hyttyset pitivät huolen siitä, ettei sinne koko päiväksi jääty kuppaamaan.
Kiitos paljon talkoolaisille, joiden ansiosta olemme askeleen lähempänä ensi lauantain tori- ja kirppisavajaisia.
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
teksti ja kuvat Arja Sorvali
Verlan kesätorin 2024 ohjeet myyjille
Verlan museoalueella sijaitsevan kesätorin tiedot myyjille löytyvät nyt kotisivuilta. (esim. aukioloajat, pöytähinnat, pöytävaraukset jne.)
Saat kattavat tiedot toritoiminnasta kotisivun päävalikosta KAUPPAPAIKKA > Kesätori -alavalikkoa klikkaamalla tai linkistä KESÄTORI.
Tervetuloa kesätorille
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
Pyörylän latulaatikkoarvonta 16.4.2024
Vuonna 2023 ei ollut latukirjauksia ollenkaan, joten pikku hiljaa ollaan taas pääsemässä hiihtämisen makuun.
Hiihtokelejä ei kukaan tiedä ennen kuin kausi on ohi ja tänä talvena ei kelit olleet kummoiset peltolatuhiihtoa ajatellen.
Ensimmäinen kirjaus latulaatikkoon on tehty 30.1. ja viimeinen 9.3. päivämäärien välillä on 13 kirjausta. Yksitoista eri henkilöä on käyntinsä merkinnyt vihkoon.
Jokainen hiihtäjä on oikeutettu yhteen arpaan kirjausmäärästä riippumatta (koskettaa lähinnä Matti Hälikkää). Voittaja arvottiin kyläyhdistyksen hallituksen kokouksessa 16.4. Joona Iiskola voitti 20 € lahjakortin kauppakeskus Veturiin. Onnittelut Joona!
Kiitos latujen tekijälle, Seppo Pukkilalle.
Arja Sorvali
Verlan seudun kyläyhdistys ry
Pilkkimestaruuskilpailut 13.4.2024
Mestaruuksien ratkominen aiheutti monelle päänvaivaa, josko jäälle on enää mitään asiaa. Aurinko helotti monena päivänä ja yölläkään lämpötila ei laskenut pakkasen puolelle. Perjantaina Sorvalin Tane vakuutteli yhdelle sun toiselle, että kyllä jää kantaa.
Joitain pilkkijöitä oli kuulema jäänyt pois, koska eivät vakuutteluista huolimatta luottaneet jään kantokykyyn.Tane informoi kolmesta paikasta lahdella, minne ei ehkä ole syytä mennä kaloja narraamaan heikon jään takia.
Ei ollut mitään syytä ottaa riskejä jäällä liikkuessa, koska kaloja tuli joka puolelta ja mikä parasta jokaiselle. Usea pilkkijä kuului huudahtavan, että tein omat enkat, joten onnistumisen iloa kokivat muutkin kuin podiumilaiset. Katso tulokset täältä Pilkkikisatulokset 13.4.2024. Punnituksen ja palkintojen jaon jälkeen söimme Liisan ja Aulin grillaamat makkarat. Samoja henkilöitä on kiittäminen kahvista ja Huimalan Marjalle kiitokset uunituoreista voisilmäpullista.
Sää suosi erityisesti kilpailujen jälkeen, mutta ei moittimista kalastuksen aikanakaan. Pilkkitapahtumassa oli mukava tunnelma, joten eiköhän perinne jatku? Jää olisi kantanut useammankin pilkkijän.
Kiitos kaikille mukana olleille, hymy oli herkässä muillakin kuin voittajilla.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Liisa Kronholm ja Arja Sorvali
Kyläyhdistyksen vuosikokous 25.2.2024
Vuosikokoukseen osallistui 14 henkilöä. Tilinpäätös osoitti yli 3000 €:n ylijäämää ja toiminnantarkastajat olivat lausunnossaan hyväksyneet tilit ja toiminnan. Rahastonhoitaja Eeva Viia luki pääkohdat tilinpäätöksestä, minkä jälkeen kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden.
Kyläyhdistyksen hallituksen vuodelle 2024 muodostavat Mari Järvinen puheenjohtaja, Eeva Viia varapuheenjohtaja; Heli Rämä (uusi) rahastonhoitaja, Arja Sorvali sihteeri, Liisa Kronholm, Virpi Kousa, Matti Koljonen, Ari Porkka, Riina Liski, Pirjo Puolakka, Auli Kallio (uusi) ja Satu Kukkola (uusi).
Vuosikokous hyväksyi hallituksen ehdottamat jäsenmaksut eli jäsen- sekä kannatusjäsenmaksu vuonna 2024 ovat 5 €.
Hallituksen ehdottamaan toimintasuunnitelmaan v. 2024 kokouksen osallistujilla ei ollut muita ehdotuksia.
Kyläsuunnitelman v. 2024 muutokset käytiin läpi. Kokouksessa painotettiin maisemanhoidossa erityisesti pusikoitumisen ennalta ehkäisemistä.
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
Arja Sorvali
sihteeri