Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen.
Pieni liekki valon antaa,
toivon tuikkeen sydämeen.
Pieni liekki pimeydessä
nyt voi olla jokainen,
Pieni liekki, joka kantaa
valon luokse kaikkien.
– Anna-Mari Kaskinen –
Verlan seudun kyläyhdistys ry
Talkookutsu oli kuultu ja saanut liikkeelle 19 innokasta ja ahkeraa ”talkoilijaa” syksyisenä lauantaipäivänä. Sääkin oli syksyisen vaihteleva; tuulenpuuskien ja pienten sadepisaroiden lisäksi aurinko näyttäytyi ajoittain.
Monenlaisia tehtäviä oli kertynyt talkoolaisten hoidettavaksi. Oli vanhan purkua, uuden rakentamista, alueen siistimistä ja talvea varten varustautumista. Osa talkoolaisista aloitti viimeistelemällä kesätorin ja kirppiksen talviteloilleen. Toisaalla Levonrannassa oli jo aloitettu hieman aikaisemmin, koska uusi grilli tuotiin silloin ja se oli kannettava katokseen. Lisäksi vanha tulipaikka purettiin ja tilalle valettiin uuden grillin ”peti”. Oli ruukkipyttyä ja vispilää ja tietysti valumuotti, jonka Ismo oli etukäteen askarrellut.
Hommat sujuivat vikkelästi ja kaikkialla oli tekemisen meininki. Haravat heiluivat ja iloinen rupattelu kuului eri suunnista työn lomassa. Yleistä hilpeyttä herätti, kun Ismo muun miesväen avustamana kaappasi jo ammoin tehtävänsä tehneen puu-ceen traktorin etuhaarukoihin ja kuljetti sen köyrikokon pohjaksi kokkopaikalle. Siinä se vielä viimeisen kerran ilahduttaa juhlaväkeä kesäkauden päättäjäisissä, kun kokko sytytetään pimenevässä syysillassa.
Touhua riitti ja päätteeksi emännät hihkaisivat kahville kutsun jota mielihyvin noudatettiin. Vilkas ja iloinen jutustelu jatkui kahvimukien ääressä. Vähitellen maltettiin jättää Levonrannan kaunis syksyinen maisema odottamaan seuraavaa viikonloppua, jolloin kesäkausi virallisesti päätetään.
Teksti Helena Rantanen; kuvat Mari Järvinen (mj), Liisa Kronholm (lk) ja Arja Sorvali (as)
Pilvipoutaisessa säässä paikalle oli saapunut 18 henkilöä hiljentymään loppukesän, jo
perinteeksi tulleeseen Jaalan kappeliseurakunnan ja Verlan seudun kyläyhdistyksen
järjestämään tilaisuuteen. Koska sää suosi, meidän ei tarvinnut ”ahtautua” monitoimi
katokseen, vaan voimme terveysturvallisesti istua katoksen lisäksi kahdella pitkällä
penkillä avoneliössä ja kuunnella Minna Tanskan puhetta.
Kanttori Hannu Muukka asettui varmuuden vuoksi katon alle, mistä sähköurkujen ääni
kuului meille hyvin, naapurin Ristolta lainatun sähkön voimalla. Saimme käteemme
virsikirjojen sijaan lauluvihkot, joissa näytti olevan aivan outoja lauluja, kunnes tarkemmin
katsottaessa selvisi sävelten olevan tuttuja kansanlaulujen sävelmiä ja niinpä aloitimme
tilaisuuden laulaen.
Minna Tanska puhui päivälle annetun raamatun tekstin pohjalta itsetutkistelusta, joka
meillä suomalaiskansallisen luonteenlaadun johdosta useasti muuttuu itsehutkisteluksi.
Nykyään varsinkin koulumaailmassa puhutaan itsearvioinnista. Hyvä neuvo tästä
selviytymiseen on realismi ja armollisuus itseä kohtaan. Keskustelu aiheesta virisi vasta,
kun aloimme muistella kokemuksia kuhunkin itseen kohdistuneesta arvioinnista. Siitä hyvin
monella oli muistoja kouluaikaisesta laulukokeesta. Mieliin oli jäänyt miten yksinlaulu koko
luokan kuullen, joko omalta paikalta tai peräti luokan edessä katederilta oli ”sielua”
rassaava kokemus, varsinkin jos ei sattunut olemaan varsinainen laululintusen alku.
Kaikista omista rajoitteistamme huolimatta lauloimme loppulaulut kanttorin johdolla sujuvsti
kansanlaulujen sävelin.
Jo Minnan puheen aikana oli ukkonen kolistellut Nisuksen suunnassa ja nyt Levonkallion
takaa kohosi synkkiä pilviä, joten kyläyhdistyksen puheenjohtaja kutsui ja kehoitti väkeä
reippaasti ja kursailematta siirtymään kirkkokahville. Siinä kahvitellessa jutustelu jatkui
vilkkaasti ja olisi varmaan jatkunut pidenpäänkin, mutta ukkonen jyrähti jo lähellä. Onneksi
väki oli jo osittain poistumassa, kun taivaan vesihanat aukenivat ja vettä alkoi tulla
kaatamalla. Siinä sateessa kyläyhdistyksen väki kokosi penkit ja kahvitarvikkeet suojaan.
Sään puoleen tilaisuus oli ajoitettu melkein minuutilleen ja väki Levonrannasta pääsi pois
kuivana, lukuunottamatta polkupyörällä liikkeellä olleita.
Hiljentymishetki luonnon keskellä, luonnon ehdoilla on aina arvaamaton, mutta antoisa.
Kiitos osallistujille ja yhteistyökumppanillemme Jaalan kappeliseurakunnalle.
Teksti Helena Rantanen; kuvat Kimmo Arkko
En tiedä kuinka paljon painoarvoa on tällaisilla tapahtumien kertaamisilla, mutta itse ajattelen, että kun tapahtuma on ilmoitettu, olisi mukava tietää miten se toteutui. Tietenkin hyvä tapa edellyttää, että järjestäjä ilmoittaa peruuntumisesta, jos siihen olisi aihetta. Edellä mainittu mielessä ajattelin kirjoittaa toteutuneista (sen vähän minkä tiedän).
Verla laulaa ja soi 3.7.
Meillä ei ollut toimittaja paikalla, mutta onneksi valokuvaaja oli, joten saldona on muutama kuva. Laulattajina tässä yhteislaulutilaisuudessa olivat Hannu ja Leena Roitto. Patruunan puiston hellesäässä oli paikalla yli kolmekymmentä laulajaa ja enempäänkin oli varauduttu.
kuvat Matti Hälikkä ja Matti Koljonen
Tanssit seuratalolla 3.7.
Niin teksti- kuin kuva-antikin oli vielä heikompi tansseista kuin mitä yhteislaulutilaisuudesta. Kaikki allaoleva on kuulopuheeseen perustuvaa kommentointia. Hannu ja Leena Roiton yhtye takasi niin tangoihin kuin muihinkin tanssikappaleisiin tahdin viime vuotiseen tapaan. Puffetissa oli tarjolla tanssijoille niin suolaista kuin makeaa ja ennen kaikkea juomia, koska ilta oli suorastaan kuuma ilman liikuntaakin. Tansseihin oli saapunut suurin piirtein sama määrä ihmisiä kuin päivän lauleloissa, joten olivatko musiikin parissa viihtyneet siirtyneet uudelle estradille.
Kävelykierros – Verlan talot 27.7.
Kouvolan kaupunkioppaat ry järjesti ”Valkealan tai Venähmaan puolen” taloista ja asukkaista kertovan kävelykierroksen oppaana Hannu Pukkila. Lähtöaikana sillankorvassa odotti kierroksen alkamista kolmisenkymmentä opastettavaa. Helle jatkui myös tiistai-iltana, joten keskittyminen ja käveleminen olivat haastavia meille kaikille. Hannu Pukkilalla on tietoa Verlan tehtaan perustamisesta sekä taloista ja asukkaista paljon enemmän kuin mitä 1,5 tunnin opastettuun aikaan saa mahtumaan. Itse Valkealan puolen keltaisessa kasarmissa (purettu 80-luvulla) syntyneenä olin ”järkyttynyt” kuullessani syntyneeni Hölmölässä (olisihan Törmälästä varmaan saanut paremman lähdön maailmalle?). Jos en ihan väärin muista, samassa talossa oli myös neuvola/terveydenhoitajan vastaanotto. Talossa asui myös Savolaisen Emmu, joka oli tehtaalla konttoristina. En ollut kovinkaan vanha, kun muutimme Jaalan puolelle, joten muistanko nuo asiat itse vai onko vaan kuulopuhetta? Venähmaan puolen kävelyopasta voi ostaa museon myymälästä, jos et päässyt kävelykierrokselle ja entinen Werla kiinnostaa.
Kuvat ja tekstit Arja Sorvali
Kyläyhdistyksen hallitus on kokouksessaan 16.6. päättänyt, ettei juhannuskokkoa polteta tänä(kään) vuonna Levonrannassa. Sääennusteiden mukaan on epätodennäköistä avotulen teko aattona, joten nyt kaikki juhannuksen viettäjät ehtivät vielä muuttaa suunnitelmiaan, jos olivat aikoneet tulla Levonrantaan. Eilen, lauantaina, talkoilimme kesätorin lähes avajaisia vaille valmiiksi. Sihteeri sekoitti ilmoituksessa talkoopäivän nimen suhteessa numeroihin (kukapa olisi tiennyt kumpiko on oikein?). Paha saa palkkansa ja kiersin ilmoitustaulut teippaamassa virheitä piiloon ja oikeaa tietoa näkyviin. Voi minua!
Talkoissa oli väkeä hämmästyttävän paljon (19). Mikä ilahduttavinta joukossa oli muutama uusi talkoolainen ja nuoriso-osaston oppisopimuslaiset olivat tutustumassa oikeaan talkoohenkeen myöhemmin käytettäväksi.
Tällä kertaa miehillä ei ollut peräkärryä apuna, mutta pöydät siirtyivät torialueelle lihasvoimallakin rivakkaan tahtiin. Torilla odottaa kymmenen pöytää myyjiä 5.6. avajaisiin. Torikahvion kalustus vaatii vielä viimeistelyä, mutta suunta on oikea. Varastokomeron siivous/järjestely sujuu Liisan komennossa joka vuosi yhtä tehokkaasti.
Kun työt olivat loppusuoralla, menimme Werlan Helmeen nauttimaan päiväkahvit sämpylän kera. Olipa mukava saapua ns. valmiiseen pöytään, jonka mahdollisti 1.5. avattu Helmi. Terassilta oli ilo silmäillä tien toiselle puolelle, missä tiesimme töiden olevan hyvällä tolalla.
Kiitos talkoolaisille työpanoksestanne.
Torilla tavataan
Verlan seudun kyläyhdistys ry
teksti Arja Sorvali; kuvat Mari Järvinen (mj) ja Arja Sorvali (as)
Olihan ilma!
Villaista alle ja tuulta pitävää ylle niin jotenkuten tarkeni tehdä töitä. Sääennuste lupasi sateen alkavan klo 17 ja tällä kertaa ennuste osui niin nappiin, että ajan olisi voinut tarkistaa ensimmäisistä pisaroista. Tavaksi on muodostunut 15-20 henkilön osallistuminen talkoisiin ja tällä kertaa täsmäluku oli 17.
Jo talvella oli rantaan tilattu hiekkaa uimarannan ja muun ympäristön parannustarpeiksi. Simo Hyökkäri kävi traktorillaan tekemässä voitavansa hiekan levityksen suhteen ja miestyövoima talkoissa hoiteli hienosäädön. Hyvältä näyttää maisemointi ainakin tällä hetkellä.
Hälikän Matti merkitsi värikkäämmillä nauhoilla Kokkokallion polun, jotta ensikertalaisetkin pysyisivät polulla.
Itse osallistuin Kronholmin Liisan kanssa ”sitin” tienpientareiden siistimiseen. Ohikulkijoille on annettava kiitosta roskaamattomuudesta, kun emme saaneet kuin puolikkaat säkilliset rojua reilun 2 km:n matkalta. Järvisen Mari ja Juuso ovat keränneet Nisuksen suunnalta potasta (kumma miten pottakin voi käydä tarpeettomaksi kesken matkan?!) lenkkareihin ja kaikkea siltä väliltä.
Ei edes grillituli kyennyt lämmittämään, kun järveltä puhalsi hyytävä tuuli. Useampi kuin yksi talkoolainen suunnitteli urakan päätteeksi saunan lauteille kömpimistä, mikä lienee ainoa paikka normaalilämmön saavuttamiseksi.
Kiitos kaikille talkoolaisille osallistumisesta – kesän aktiviteetit on polkaistu käyntiin.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Mari Järvinen (mj) ja Arja Sorvali (as)
Pyörylän latulaatikolle kirjautuneiden kesken arpa suosi Annu Martikaista. Annu saa valita kirpputorilla itselleen sopivan kyläyhdistyksen T-paidan. Onnittelut!
Kyläyhdistys on joutunut perumaan useita suunnitelmissa olleita tapahtumia koronaviruksen takia. Syksyn ulkoilupäivä katsottiin kuitenkin voitavan järjestää raikkaassa ulkoilmassa.
Niinpä parisenkymmentä reippailijaa oli saapunut Puolakankosken parkkipaikalle lähteäksemme n. 3 km lenkille Pyörylän maisemiin. Aurinko paistoi ja lämpötila oli kohonnut keskipäivällä kaikkien aikojen mittaushistorian lämpimimmäksi marraskuussa, siis matkaan. Padon ylitettyämme polku johti kyläyhdistyksen keväällä rakentaman kävelysillan yli Saksanvuoren alta kylätietä myötävirran suuntaan. Historiallisen Saksanvuoren laelta oli Ruotsin kuningas Kustaa III tähystänyt Venäjän puolta huhtikuussa v. 1790. Myös perimätieto kertoo ruotsalaisen ratsumiehen hevosineen pudonneen jyrkänteeltä alas kasakoiden jahtaamana, hevonen kuoli ratsastaja ei.
Tieltä poikkesi välipolku Vilkintielle, josta avautui laaja Vilkin peltoaukea, jossa kyntöpojat ahkeroivat traktorineen täydessä maanmuokkaustouhussa. Pellon laidasta erkani jälleen välipolku männikkökangasta Lintukymelle vievälle yksityistielle. Lähdimme tietä ylämäkeen, jonka huipun nyppylällä, Mikkolanvuorella, on aikoinaan sijainnut kylän nuorison huvittelupaikka aisakeinu.
Saavuimme kirjoittajan kotitalon pihaan ja edelleen Pyörylän keskustaan Perttolanmutkaan, jonka peilistä voi ennakoida vastaankurvaajat. Laskeuduimme mäkeä alas ja käännyimme Maitokoppikirjaston editse lähtöpaikkaa kohti padolle.
Auli oli jättäytynyt porukasta kahvinkeittäjäksi ja makkaranpaistajaksi, joten pääsimme valmiiseen tarjoilukotaan nauttimaan Aulin antimista.
Teksti Matti Hälikkä kuvat Matti Hälikkä ja Liisa Kronholm
Jokohan kaikki tulleet?
Liisa puuttuu!
Auli paistaa
Pirkko johtaa joukkoa
Puolakankosken parkkialue
Lähtövalmisteluja
Pyörylän pyökki
Tyynyn täytettä saa halavasta
Tie Saksanvuoren alla
Maitokoppikirjasto 24/7/12
Ilmoja on pidelly suotuisasti kyläyhdistyksen ulkoilmatapahtumille. Olemme välttyneet sademyräköiltä, vaikka pilvet ovat uhkaavina taivaanrantaa piirittäneet. Sunnuntain puoleltapäivin kokoontui Nisuksen kylän keskustaan parinkymmentä kyläkävelijää odotuksia täynnä kuulemaan Nisuksen vaiheista. Patikointimatkan pituus Kattilakosken tienhaarasta Kantokosken sillalle oli vain 600 m, mutta asuttuja tai asumattomia taloja matkan varrella nähtiin kymmeniä. Sillan Verlan puoli kuuluukin jo Verlan kuningaskuntaan, nythän olimme Nisuksen tasavallassa.
Nisu tarkoittaa Wikisanakirjassa vehnää tai pullaa, mutta myös saamenkielessä naista tai vaimoa. Voisiko Nisuksen nimen alkuperä ollakin seutua muinoin asuttaneilta saamelaisilta? Kyläkävelyn ohessa tätä nimiasiaakin pohdiskeltiin kuten kuulimme myös kylän vaiheilla tapahtuneita sattumuksia. Kylän ja talojen historiaa meille kertoilivat perusnisukselaiset Pertti Malin, Jorma Pessa ja Raimo Rajajärvi.
Nisuksen kylän muodostaa lukuisa määrä taloja, joista enin osa on vapaa-ajan asuntoja, mutta onpa muutama mökki saanut jälleen ympärivuotiset asukkaat. Pienien kaupunkimaisten tonttien määrään on osaltaan vaikuttanut aikoinaan Rossin isäntä, joka on mieluusti lohkaissut maitaan mökinpaikkaa hamuavalle. Läheisen Verlan pahvitehtaan vaikutuskin on ollut merkittävä kylän asukasmäärään. Heräsi ajatus, että Nisuksen kylästä olisi paikallaan kartta, johon vanhat perustalot nimettäisiin sijainteineen.
Paluumatkaa jatkoimme Kattilakosken partaalle, jossa meitä odotti Liisan kumppanineen loihtima kahvipöytä omenapiirakoineen. Haastettakin löytyi, sillä kovan tuulen takia sähköt olivat poikki juuri silloin, kun oli kahvinkeiton aika.
Kiitokset osallistujille, opas Pertille ja virvoituksesta Liisalle.
Teksti ja kuvat Matti Hälikkä
Pertti opastaa, keskellä Jorma ja oikealla Raimo
Tasavallan pääkonttori, Willigsmanin talo
Pertti muistaa perinteitä
Kahvi ja piirakka maistui Kattilakoskella
Alla lupaamaani tarinaa ”Nisuksen tasavallasta” Jorma Pessan kertomana. Arja Sorvali
Nisuksen Tasavalta
Kilometrin päässä meiltä Jaalan kirkonkylään päin sijaitsi Nisuksen kylä: Siinä asui alun kolmatta kymmentä savunpitäjää, joista vain 4 oli maatalouden harjoittajaa. Muut ansaitsivat leipänsä etupäässä Verlan tehtaan työläisinä. Sodan aikana ja vielä vuosia sen jälkeenkin kylän posti haettiin vuoroviikoin Verlasta ja tuotiin kylän keskellä olevaan Villigsmanin torppaan. Sinne kokoonnuttiin postia odottamaan ja parantamaan maailmaa. Melkein kuin sattuman oikkuna syntyi Nisuksen Tasavalta, jonka pääministeriksi tuli Taavi Villigsman. Muiksi ministereiksi ilman omaa salkkua tulivat Hannes Kallio, Akseli Kukkola ja Nestor Lindroos. Yhtään naisministeriä ei ollut vaikka sopiva ehdokas oli olemassa, nimittäin Taavin vaimo Iita joka ansiokkaasti hoiti kylän tiedotusasiat. Puheenaiheita olivat tietenkin sotauutiset, sitten perunan vaiheet.”Joko teidän potkot on idätetty?” Naapurien kylvöaikaa seurattin tarkasti, vihreän ilmestymistä pintaan, kukkimista ja tietenkin sadonkorjuuta. Vuoden lopulla tärkeä puheenaihe oli joulukuusi. Juu juu, katsottu on, oli melkein kaikkien vastaus. Joulun alla lähdettiin kuusen noutoon. Kas kummaa, kanto löytyi mutta kuusi puuttui. Kerrottiin, että kylän yhteinen kuusi loisti Ojasen pirtissä.
Vilis-Taavi alias Vilis-Tassu
Presidentti Taavi Villigsman l. Vilis-Taavi oli hauska ja monitaitoinen mies. Taavin mielestä arjenkin pitää olla huumorin sävyttämä. Kotitaloni oli hirsistä rakennettu ja Taavi pyydettiin tilkitsemään eli tihtaamaan hirsien raot. Taavin motto oli ain laulain työtäs tee, niin että laulut joissa ei ollut montaa julkaisukelpoista sanaa, raikuivat kaiken päivää. Isot mäet hän laski polkupyörän tangolla maaten hatun lierien lepattaessa tuulessa. Taavilla ei ollut omaa hevosta, mutta hän osasi hyvin matkia autoon tottumatonta teutaroivaa hevosta. Meitä nauratti kun hän kuritti pyöräänsä, joka kieltäytyi väistämästä autoa. Keväisin kuulosteltiin käen ensi kukuntaa. Yllättävän moni oli kuullut käen samaan aikaan. Joku ihmetteli miksi kukunta kuului niin alhaalta. Tarkastus tuotti tulosta, Presidentti oli muuttunut käeksi. Kepposten mestarin temppujen sarja oli loputon. Niihin kuului mm. kukon juottaminen humalaan. Taavin erikoisuuksista on mainittava erityisen pitkät sukset. Niissä oli taivutetut kärjet molemmissa päissä eikä niitä siksi tarvinnut kääntää paluumatkaa varten. Oli upeaa hiihtää Taavin tekemällä ladulla. Mutkaa ladusta oli turhaa etsiä.
Jorma Pessa
