Kevättalkoot Levonrannassa 8.5.

Ilahduttavan lukuisa joukko kylän väkeä oli ehtinyt kevätkiireiltään siistimään Levonrantaa kesäkuntoon. Klo 17 alkamisaikaan oli lehtiharavaosasto jo saamassa urakkansa tehtyä. Puoliksi maatunut lehtikasavuori levitettiin katteeksi pusikkoa tukahduttamaan ja venevalkaman oksaröykkiö sai tulta alleen.

Rantaa varjostanutta metsikköä oli syksyllä harvennettu ja kaadetut puut karsittu tukeiksi, jotka Verlan Saha oli nyt palauttanut lankkuina ja lautoina rantaan taaplattavaksi. Jonkin asteisten väärinkäsitysten takia emme saaneet nokipannukahvia, mutta hyvinpä suodatinkahvi maittoi ja mitä olisi talkoot ilman pullaa ja grillimakkaraa.Eväistä voimistuneina yritti miesväki kammeta rantaan mötkäytettyä laiturin kiinnityskiveä ojennukseen, mutta tällä kertaa äijien voimat olivat jo hiipuneet ja kivi jäi odottamaan konevoimia.

Levonrannan suurisuuntaiset kehitysajatukset mielessä hajaannuimme tahoillemme jatkamaan kesken jääneitä kevättouhuja.
Teksti Matti Hälikkä

Kuvat Arja Sorvali
Kuvaajan kommentti:  Ehdin paikalle niin  myöhään, etten päässyt toteuttamaan kampaajien toivetta.  Silloin kun he ovat todella tyytyväisiä työnsä tulokseen, heillä on tapana sanoa: ”Harmi, kun en ottanut kuvaa ennen ja jälkeen!!”

 

Pajukurssi 3.5. Vannelahdessa

Pajukurssilla ei ollut suuren suuri osallistujamäärä, mutta puitteet olivat mahtavat. Huimalan Marjan ateljee ikkunanäkymineen oli kyllä luovuutta ajatellen ihan kymppi. Tosin pajun vitsat eivät taipuneet ainoastaan luovuudella, vaan vaativat suostuttelua ja maanittelua, johon Karhulan Pirjolla oli vuosien kokemuksella tarvittavat konstit.

Eihän Marja olisi Marja ellei hän olisi laittanut pöytää koreaksi. Ahkerat kurssilaiset pääsivät lämmittelemään kahvipöydän ääreen. Joku (lue kirjoittaja) jopa ihan ansiotta nautiskeli häpeilemättä tarjoilusta.

Kotiin viemisinä kurssilaisilla oli pajukaloja, -vene ja kukkatelineitä. Joku taisi tehdä loppuhötäkässä vielä sydänkoristeenkin.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Pääsiäisruokakurssi 28.3.2015

Nyt on taas kaikki paikkakunnan gourmet kokit olleet Masterchef Marja Huimalan koulutuksessa nautinnollisen pääsiäisen aikaansaamiseksi. Tällä kertaa meitä oli kymmenen koulutettavaa.  Pekka Pärssinen edusti ainoana miessukupuolta ’No stress’ -esiliinassaan ja hyvin edustikin.

Aikaa ei tuhlattu hetkeäkään, vaan työt käynnistyivät sulassa sovussa, kuten tapana on ollut.  Menusta voi itse kukin nähdä, että herkkuja valmistui monenmoisia.  Aina ei voi onnistua, joten tällä kertaa hunajaisista juureksista tuli vähemmän hunajaisia.

Karitsapaisti oli sopivan kypsää ainakin minun makuuni eikä maistunut yhtään villasukalle (ennakkoluulojakin oli).  Ruokalajit täydensivät toinen toisiaan ja kruununa tietysti jälkiruoka. Kaiken kaikkiaan menu oli suunnittelijaltaan jälleen napakymppi.

Kyllä näillä eväillä jokaisen pääsiäisestä tulee yhtä juhlaa.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Musto ja Arja Sorvali

Laskiaisrieha 15.2.

Raamiriihen nurkalta

Raamiriihen nurkalta liukumäki ja ruokailupiste

Verlan laskiaismäkeen Raamiriihen nurkalta Halkolaanille oli mahdollisuus osallistua kello 12–15 ja jatkoajalla vielä kello 17 asti. Ilma suosi laskemista pulkalla, liukurilla, maha- ja rattikelkalla. Lasten riemu mäenlaskussa nosti hymyn huulille myös aikuisilla. Puutarhanlahden jäällä oli mahdollisuus nauttia vauhdin hurmasta napakelkalla, joka olikin monelle uusi tuttavuus.

Ulkoilun herättämän ruokahalun tyydyttivät Kirin grillimakkarat ja kyläyhdistyksen hernerokka. Jälkiruoaksi voi nauttia Eija Jälkön kahvit joko munkin tai letun kanssa. Löysipä monella muutama munkki tiensä paperipussiin kotiinviemisiksi.

 

Myös talvipuodit Liisa Raskisen ja Toni Saikkosen toimesta oli laskiaisväkeä varten avattu. Omiin ostoksiin kuuluivat pakkaus tummaa suklaata ja tervanekku – hyviä olivat.
Kuva ja teksti Arja Sorvali

Seuratalon keittiökuuraus 7.2.2015

Pieni joukko työteliäitä kyökkipiikoja sai paikat aivan uuteen kukoistukseen seuratalon keittiössä.  Valoimme siivousintoa toisiimme aloituskahvilla kera Arja Torikan leipoman mustikkapiiraan.  Lauantai-iltapäivän lahjoitti talkoiluun myös ”talonmies Pikkarainen” (lue Jouko Musto), joka ansiokkaasti korjasi oven lukituksen ja teki mm. täsmälumityöt pääoven edustalla.
Teksti Arja Sorvali, kuvat Ritva Musto

Joulumyyjäiset 14.12.2014

Edellisenä päivänä lumi loihti myyjäisistä ’oikeat’ joulumyyjäiset.  Myyntipöytiä täynnä olleessa seuratalon salissa vieraili väkeä tasaiseen tahtiin.  Tarjolla oli jouluisia kädentaidon tuloksia niin askarteluissa kuin leivonnaisissa.  Ostosten lomassa oli mahdollisuus syödä salin puolella Eija Jälkön valmistamaa joulupuuroa ja kabinetissa tarjolla oli kyläyhdistyksen torttukahvit.

Tonttukilpailun yleisöäänestyksen voitti Eija Skytän valmistama ’Mooilane’.  Eija sai palkinnoksi perinteisistä käsitöistä kertovan käsityökirjan.  Äänestäjien kesken arvotun, Eija Jälkön lahjoittaman, leivonnaisen voitti Timo Hirvi.

Teksti Arja Sorvali, kuvat Ritva Musto ja Arja Sorvali

Kurpitsasta kaikenlaista 11.10.2014

Viikkoa aikaisemmin (4.10.) kurpitsat punnittiin ja palkinnot jaettiin, joten nyt oli aika hyödyntää kesän sato ennen kuin Elliweet taiteillaan Halloweeneiksi.

Huimalan Marja oli koonnut 15-sivuisen ohje-/vinkkivihkosen käsittäen todellakin kaikenlaisia ohjeita.

Ensin porukalla (kahdeksan henkilöä ”cheeffi” mukaan lukien) päätettiin mitä ohjeita hyödynnetään. Kurpitsahan ei kovin kummoisia makunautintoja kenellekään suo, mutta kun sekaan ”sotketaan” milloin mitäkin niin kurpitsastahan on tosi moneksi. Päädyimme kurpitsakeittoon, pariin eri pikkelssiin ja hillokkeeseen. Kurpitsaleipääkin teimme ja söimme keiton seurana. Tuulikki leipoi kurpitsasta kakun jälkiruoaksi.

Oli kiva porukalla puuhastella kurpitsojen parissa, mutta vielä kivempaa oli valmiiden tuotteiden nauttiminen ruokapöydässä. Vatsat killillään siivosimme jälkemme ja jaoimme ylijäämät kotiin vietäviksi.

Olipa antoisa viisituntinen ”Ravintola X:ssä”.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Musto ja Arja Sorvali

Siivoustalkoot ja kesäkauden päättäjäiset

Kuten kaikkia muitakin juhlia varten – ensin siivotaan hiki hatussa (3.10.), jotta saadaan paikat kuntoon ja sen jälkeen hyvällä omallatunnolla nautitaan.  Näin tehtiin nytkin.

Puolakan Ismo oli kaatanut toista kymmentä puuta Levonrannasta, joten halottavaa, pilkottavaa, pinottavaa, oksien siistimistä jne. riitti parille kymmenelle talkoolaiselle. Osa työmyyristä haravoi ja Marja viritteli ensin kahvitarjoilun ja jälkiruoaksi syötiin grillimakkarat. Esipoltettiinpa köyrituletkin oksien hävittämiseksi.

Alla kuvia talkoista, missä ”johtajakin” on innostunut työntouhuun.

Vähän ennen klo 17 liikenne vilkastui, kun porukat saapuivat Levonrantaan. Kaikki (ainakin lähes) olivat varautuneet siihen, että Lehtisen Raija vie ensimmäisen palkinnon. Toisin kävi – Raija oli tehnyt kurpitsastaan ”hakkelusta” jo viikkoa aikaisemmin. Eihän voittaja kovin kaukana Pyörylästä ollut, nimittäin Tauno Sorvalin kurpitsa painoi eniten 18,850 kg. Elliween kurpitsakisan tulokset

Kesäkurpitsasarjan osallistujien muodoissa ja lajeissa olikin jo enemmän vaihtelua. Sarjan voittaja Veikko Kärkkäinen oli kasvattanut kauniin tummanvihreän yksilön, joka painoi 2,740 kg. Tuomo Frostin kesälajike oli kirkkaan keltainen ja Eeva Viian lajike oli spagettikurpitsa. Ritva Muston kilpailukappale ei pystynyt kilpailemaan erikoislajikkeella tai värillä, mutta samanlaiseen muotoon ei yltänyt toiset.  Elliween kesäkurpitsakisan tulokset

Kurpitsoiden punnituksen jälkeen ohjelma jatkui musisoinnilla. Laulutrio Kolmoset (Reino Litmanen, Yrjö Penttilä ja Jaakko Joutjärvi, haitari) esiintyi. Musiikkia kuultiin enemmänkin ja tällä kertaa jopa kuultiin ja kuunneltiin, koska sähköt mikkiin ja kaiuttimeen oli saatu lainaksi Lehtisen Ristolta.

Tähän tilaisuuteen oli lohisoppa tykitetty puh.joht. Arja Torikka muonituksesta vastaavana. Soppa-aterian jälkeen joimme nokipannukahvit seuranaan Huimalan Marjan leipoma omenapiirakka. Hyvää oli niin pää- kuin jälkiruokakin.

Ilmoituksessa oli maininta leikkimielisistä kilpailuista. Muu seurustelu tuntui olevan tällä hetkellä kuitenkin tähdellisempää, koska näin suurta joukkoa tuttuja emme ihan pian uudelleen tapaa. Kilpaillaan palkinnot osallistujille toisissa tilaisuuksissa.

Lapsilla oli hauskaa luomutrampoliinilla (iso risu- ja lehtikasa) pomppiessaan ja köyrituli lämmitti lähes 60 osallistujaa viilenevässä illassa.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Musto, Arja Sorvali, Matti Hälikkä ja Mervi Puolakka

Kurpitsapunnituksen lämmittely 3.10.2014

Yleisön pyynnöstä päätin palata vielä ”linjoille”!

Eilen minut siis punnittiin – köykäiseksi havaittiin!  Olin kuitenkin 4. painavin, mutta olisin halunnut olla se kaikkein painavin!  Aina ei voi voittaa!  Kasvattajani on kuitenkin sitä mieltä, että olin värisävyni ansiosta kaikkein kaunein.

Pikkelssiksi en halua, mutta Elliweestä Halloweeniksi – KYLLÄ!

Kuvat Arja Sorvali, teksti Vuokkorinteen Kurpitsa