21.9. Taisto Tammi Seuratalossa

Narvan pariskunta esitti keskiviikkona Verlan Seuratalossa vaikuttavan dokumentin kuvien ja musiikin säestämänä Taisto Tammen elämästä.

Taisto syntyi kuusankoskelaiseen Lundbergien romaniperheeseen 10.12.1945. Isä jätti poikansa jo varhain ja Taiston kasvatuksen otti Roosa-mummo vastuulleen. Jo kansakouluikäisenä Taiston musiikinlahjat huomattiin antamalla laulusta 10 ja jäätelökin tuli palkaksi laulusta kioskinpitäjälle. Kuulemani mukaan nuori Taisto norkoili Sompasen tanssilavan partaalla, josta pyöryläläinen orkesteriaan pyörittävä Matti Mustonen päästi nuoren pojan kokeilemaan oikeaa esiintymistä, orkesteri takana ja yleisö edessä. Liekkö tästä rohkaistunut Taisto osallistui1962 voittoisasti laulukilpailuun Kotkassa. Tuomaristossa Eero Väre tunnisti heti laulajan kyvyt ja järjesti Taiston Topi Kärjen toimistoon. Sieltä avautui tie levylaulajaksi nyt nimellä Taisto Tammi ja levynä Ruusu on punainen.  Näin Taistosta sukeutui ensimmäinen levyttänyt romaniartisti. Maalariksi aikonut Taisto joutui pikaisesti ratkaisemaan uravalintansa nukahdettuaan, iltakeikkojen uuvuttamana, maalattavan talon parvekkeelle. Varsinainen läpilyönti tapahtui 1966 Tango merellä -kappaleella, joka kohosi nopeasti Suomen listaykköseksi.

Tampereella salaa naimisiin mennyt Taisto tunnettiin kohteliaana, kaikkien kanssa toimeen tulevana miellyttävänä laulajana. Samettiäänisellä Taistolla oli synnynnäinen laululahja, joka päättyi äkilliseen kuolemaan traagisesti vasta 33-vuotiaana Tampereella kirurgisen leikkauksen jälkikomplikaatioon 5.2.1979.

Verlan seudullakin tunnetaan monia Taistoon liittyviä sattumuksia, vaikka reissut Mustosen Matin kalakaverina Puolakankoskella.

Kiitokset Narvoille muistorikkaasta illasta Verlassa!

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

wp_20160921_009b

Illan musiikkikappaleet

N. 60 tammifania

N. 60 tammifania

 

 

Seuratalon kemut 23.7.

Perinteeksi muodostuneet seuratalokemut pidettiin heinäkuun lauantaina 23. päivä. Hugo Mullqvist alias Harri Peltola oli saapunut viisihenkisine perheineen meitä verlanseutulaisia viihdyttämään. Odotettu kesän kohokohta oli täyttänyt tuvan ääriään myöten n. 150 tanssinystävän toimesta.

Alkutahteina kuultiin reipas”Kuusaan poikia” -kappale, jota seurasi koko repertuaari tansittavista lattareista aina rokkiin asti. Yllätysnumeroina kuulimme vierailevan neitosen lauluesityksiä sekä Jokke Seppälä taltioi illan tunnelmia jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Hyvinpä väki viihtyi tanssinhurmiossa, mutta lopputunnelmiin jaksoivat kymmenkunta tosi alan harrastajaa. Tässä suuret kiitokset jälleen Hugolle ja yhtyeelle  tunnelmallisesta illasta!

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

WP_20160723_003

Tanssin taikaa

WP_20160723_004

Vieraileva laulusolisti

Valokuvakilpailu 2015 ratkaistu

Tämän vuotiseen valokuvauskilpailuun oli lähetetty 68 kuvaa 11 osallistujalta. Osa kuvista jouduttiin hylkäämään, koska kuvasta pitää pystyä tunnistamaan, että kuvauspaikkana on Verlan seutu. Myös valokuvien kuvaajista oli epäselvyyttä.

Tällä kertaa voittajakuvat valitsivat: Marjo Lahtinen, Marja Huimala ja Timo Forssel. Valinnat julkaistiin kylän pikkujoulussa 5.12. ja kuvakilpailun parhaimmisto on nähtävissä seuratalon eteisen ilmoitustaululla.

Kiitokset kuvakilpailuun osallistuneille! Kyläyhdistyksen hallitus kannustaa osallistumaan rohkeasti jälleen vuoden 2016 kilpaan!

 

I – sija: Mervi Puolakka

Tehdasnäkymä puun katveesta 2

TEHDASNÄKYMÄ PUUN KATVEESTA

 

II- sija: Mervi Puolakka

Puusta pahviksi 2

PUUSTA PAHVIKSI

 

III-sija: Timo Hirvi

Syyskuinen aamupäivä Karitsasalmella 2

SYYSKUINEN AAMUPÄIVÄ KARITTASALMELLA

Elokuvailta 6.11.2015

Elokuvailtojen pitkä perinne jatkui musiikkiaiheisella elämäkertaelokuvalla vuodelta 1948 Ruusu ja kulkuri. Elokuva kertoo basso baritonilaulaja Abraham ”Aappo” Ojanperästä. Unohdettu laulajasuuruus oli merkittävä henkilö laulutaiteen historiassa, koska oli maamme ensimmäinen koulutettu laulaja ja toimi alansa tienraivaajana Suomessa.

Seurataloon kokoontui kolmekymmentä mv-elokuvan uskollista katsojaa nauttimaan aidosta vanhanajan elokuvateatteritunnelmasta. Vanha filmikone toimi luotettavasti ja saimme kahvitella kahden filminkelan vaihdon ajan.

IMG_3463IMG_3464

Pyörylän maitokoppi kunnossa ja kesänäyttely

Pyörylän kylän maitokopin huopakatto oli kääriytynyt rullalle alkukesän tuulien pieksämänä. Viioilta saadun korjaussarjan avulla katto on nyt  saatu paikattua vedenpitäväksi eikä lukuisat kirjat ole enää vaarassa pullistella ulos hyllyistään.

Hyvä syy poiketa maitokopilla on kirjojen lainaamisen lisäksi tutustua kesänäyttelyymme, nimittäin Pyörylän kansakoulun perustamisesta tulee syksyllä kuluneeksi 100 vuotta. Koulun juhlavuosi aloitetaan maitokopin näyttelyllä, jossa esitellään koulun arkistosta ja yksityisiltä henkilöiltä saatuja dokumentteja vuodelta 1915, mm. koulun ensimmäinen luokkakuva ja lukujärjestys.

Teksti Matti Hälikkä,  kuvat Matti Hälikkä ja Marja Huimala

 

Kevättalkoot Levonrannassa 8.5.

Ilahduttavan lukuisa joukko kylän väkeä oli ehtinyt kevätkiireiltään siistimään Levonrantaa kesäkuntoon. Klo 17 alkamisaikaan oli lehtiharavaosasto jo saamassa urakkansa tehtyä. Puoliksi maatunut lehtikasavuori levitettiin katteeksi pusikkoa tukahduttamaan ja venevalkaman oksaröykkiö sai tulta alleen.

Rantaa varjostanutta metsikköä oli syksyllä harvennettu ja kaadetut puut karsittu tukeiksi, jotka Verlan Saha oli nyt palauttanut lankkuina ja lautoina rantaan taaplattavaksi. Jonkin asteisten väärinkäsitysten takia emme saaneet nokipannukahvia, mutta hyvinpä suodatinkahvi maittoi ja mitä olisi talkoot ilman pullaa ja grillimakkaraa.Eväistä voimistuneina yritti miesväki kammeta rantaan mötkäytettyä laiturin kiinnityskiveä ojennukseen, mutta tällä kertaa äijien voimat olivat jo hiipuneet ja kivi jäi odottamaan konevoimia.

Levonrannan suurisuuntaiset kehitysajatukset mielessä hajaannuimme tahoillemme jatkamaan kesken jääneitä kevättouhuja.
Teksti Matti Hälikkä

Kuvat Arja Sorvali
Kuvaajan kommentti:  Ehdin paikalle niin  myöhään, etten päässyt toteuttamaan kampaajien toivetta.  Silloin kun he ovat todella tyytyväisiä työnsä tulokseen, heillä on tapana sanoa: ”Harmi, kun en ottanut kuvaa ennen ja jälkeen!!”

 

Elokuva 20.3. Seuratalossa

Koska kevättä pukkaa ja Olavi Virran syntymästä tuli helmikuussa kuluneeksi 100 vuotta oli miltei pakko esittää ”Kaksi vanhaa tukkijätkää ” -filmi vuodelta 1954. Moni seniorikatsoja tunsi nuoruutensa häivähdyksiä mielessään, kun tukit solahtivat Pernoonkoskessa sekä Tammelan Saaren luonnonpuiston kesähämyisiä maisemia ihaillessa. Ossi Elstelän ohjaama, Toivo Kärjen musiikki  ja Reino Helismaan käsikirjoittama tukkilaiselokuva oli saanut aikanaan lehdistöltä melko suopean vastaanoton. Ohjaaja näytteli vuorineuvos Taneli Saarta ja tytärtään Anneli Sauli. Olavi Virta oli saanut etumies Kari Hongan roolin Tapio Rautavaaran kieltäytyessä uhkaavan näyttelijälakon takia.

Meitä oli elävää kuvaa seuraamassa neljättäkymmentä kotimaisen nostalgisen mv-filmin ystävää Kino-Seuratalossa. Valitettavasti ehkä muutama näytöksestä kiinnostunut katsoja oli jäänyt pois lehti-ilmoituksen puuttuessa.

Pyörylän hiihtolatu avattu

Peltoaukeat ovat saaneet riittävän lumikatteen konelatujen avaamiseen Pyörylässä. Etäämpäätä saapuvat pääsevät ladunvarteen Junttin sillanpielestä, Pyörylän maitokopilta, Puolakan sillanpielestä tai Pyörylän tienhaarasta n. 500 m Verlan suuntaan pellon laidasta. Metsään ei koneella vielä latuja saada ja peltoaukeillakin tuiskutuulilla latu pyyhkiytyy nopeasti lumen alle, mutta tuulien jälkeen latu avataan kun kelkkamies ehtii.

 

IMG_2466  hiihto b.bmp

 

 

 

 

 

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

p. 050 4957519

 

 

2014 valokuvakilpailun tulokset

I – sija Mervi Puolakka: Norppa Karitsasalmen rannassa

 

Norppa Karitsasalmen rannassa

 

II – sija Matti Hälikkä: Puolakankoski

 

Puolakankoski

 

III-sija Mervi Puolakka: Aamu-usvaa

 

Aamu-usvaa

 

Tämän vuoden kilpailuun oli lähetetty 78 kuvaa 11 osanottajalta. Tuomaroinnista vastasivat kyläyhdistyksestä Marja Huimala, kuvanveistäjä Marjo Lahtinen ja Kymenlaakson Kylät ry:stä Joni Tyviö. Voittajakuvat on nähtävissä Seuratalon ilmoitustaululla. Kaikki osallistujakuvat näytetään seuratalolla jonkin tulevan tapahtuman yhteydessä esim. elokuvaillassa.

Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille kilpailuun osaa ottaneille ja uusia kuvia näpsimään!

Kyläyhdistyksen ja Werlan Kirin pikkujoulu 5.12.

Kyläyhdistyksen ja Werlan Kirin pikkujoulujuhla pidettiin perinteisesti itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta. Juhla aloitettiin haitarin säestyksellä miestrion joululaululla, jonka jälkeen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Arja Torikka lausui juhlijat tervetulleiksi. Pian alkumuodollisuuksien jälkeen pääsimme itse asiaan: joulupuurokulhojen ääreen.

Juhlan muistamisosiossa todettiin seudulle muuttaneen yhden savun. Järjestyksessä kolmanneksi kunniaverlalaiseksi nimettiin Elli Vesa, joka on ansioitunut vuosien saatossa kyläyhdistyksen uskollisena tukijana ja perinnetiedon lähteenä. Saimme katsoa valkokankaalta valokuvakilpailuun lähetetyt kilpailukuvat, joista kolmijäseninen raati (Marjo Lahtinen, Joni Tyviö ja Marja Huimala) oli valinnut voittajaotokset. Kuvakilpailun tulokset julkaistaan myöhemmin kotisivullamme.

Juhlallisuuksien aikana alkoi taka-alalla lavalle roudaus mitä kummallisempia kanistereita ja laukkuja, useita kitaroitakin oli, joten orkesteriksi neljää urosta arveltiin. Laitteistojen virittelyn jälkeen salin täytti raikuva jazzrockmusiikki. Seuraavaksi illan ohjelmistossa nähtiin näytelmä, jossa mukaeltiin entisaikojen napakymppiä. Kolme viehkeää naikkosta vastaili miekkosen kysymyksiin juontajan johdattelemana. Tuloksena päädyttiin napakymppimatkaan Hawajille, ei Selänpäähän.

Nyt olikin torttukahvien nauttimisen aika bändin musiikin tahdittamana. Joulupukki saapui lahjoineen ja arpajaisten tuloksia jännitettäessä olikin ilta vierähtänyt rattoisasti ja juhlaväki purkautui salista kotimatkalle räntäsateen vihmoessa loppuvuoden kaamokselle uskollisena.

Teksti Matti Hälikkä, kuvat Matti Hälikkä ja Arja Sorvali