Köyrikokon sytytystalkoot 14.10.17

Kello kuuteentoista asti oli sää pysynyt sateettomana, mutta tulien sytytyksen aikaan alkoi hiljalleen riputella.   Puolakan Ismo oli tuonut säkillisen komeita tuohikäppyröitä.  Kuivia puita käärimme näihin “lahjakääreisiin”, mutta välittömästi tuohen sammuttua sammui myös paketin sisältö.  Mikä neuvoksi?

Jäimme ihmettelemään, kun Kallion Matti hyppäsi autoonsa ja poistui paikalta.  Ei aikaakaan kun Matti palasi mukananaan sytytyskalustoa – Unto -koira ja kaasupullo “liekinheittimellä”.  Koko sytytysyksikkö (Kukkolat Aila ja Lassi, Timot Forsell ja Nyholm sekä Arja S. ja Matti K.) oli kiireinen hyvän tovin ennen kuin märät puut päättivät antaa periksi.

Vuosikausia palokunnassa palvelleena Kukkolan Lassi totesi, että täytettyään pyöreitä vuosia hän päätti jättää sammutustyöt nuoremmille ja siirtyä sytytyspuolelle.  Ei arvannut Lassi silloin, että “tulen herraksi pääseminen” on välillä yhtä vaikeaa kummallakin puolella.

Kahden ja puolen tunnin yrityksen ja onnistumisen jälkeen köyritulista oli jäljellä vain punainen hiillos.  Kiitos kaikille periksiantamattomuudesta.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Kallion sytytysyksikkö – Matti, Unto ja kaasupullo

Timo Nyholm ja Matti Kallio ruokkimassa tulta

Pimenevässä illassa hehkuva hiillos

 

Vastaa