Pikkujoulut 5.12.2013

Pikkujoulujen alkamisaika oli ilmeisen oikea, koska seuratalolle saapui 120 henkilöä. Joulutunnelmaa loi koristeltu sali ja riisipuuro joulupukkia unohtamatta.  Kahvit joulutortun kera täydensivät tarjoilun.

Kyläyhdistys:  Kyläyhdistys valitsi Kunniaverlalaiseksi Ilkka Laineen Verlan hyväksi tekemästään työstä. Annikki Lehikkoa ja Matti Seppälää kiitettiin kukkasin kesätori- ym. tapahtumien hoitamisesta.  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan periaatteella muistettiin kylälle muuttaneita Virpi ja Ilkka Kousaa.  Onpa Pyörylään syntynyt kesällä uusi pyöryläläinen, Jaakko Mustosen perheeseen, joka huomioitiin myös.

Werlan Kiri:  Werlan Kiri muisti pyöreitä vuosia täyttänyttä sihteeriään, Ritva Lautamatti-Mustoa, sekä Lassi Kukkolaa ja Markku Sorvalia, jotka kuuluvat myös tähän Domino-vuosikertaan (s. 1953).  Lisäksi Kiri palkitsi joka vuotuiseen tapaan kuntolaatikoilla, Pyörylä (Tauno Sorvali) ja Jukakoski (Riikka Hellsten), eniten vuoden aikana käyneet.

Ohjelmassa oli myös yhteislaulua, keijutanssia, sirkusakrobatiaa, arvontaa ym.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten alla kuvakertomus.

 

Yksi kommentti: “Pikkujoulut 5.12.2013

  1. Verlan “Kuva ja kehys” on laittanut monikuvaisen slideshown pikkujouluista. Kiitos siitä!
    Pikkujouluissa oli myös esillä runsas kuvasaalis kilpailukuvista. Ja uusi upea vuosikalenteri sekä joulukortti. Joulumyyjäisissä niitä on saatavilla. Toivottavasti tieto näistä upeista uutuuksista tavoittaa monet Verlan ystävät! Siksi itsekin vielä lisäilin oman kommenttini.

Vastaa