ELOKUVAT VANHAAN MALLIIN

Vanhojen suomifilmien ystävät kokoontuivat seuraamaan, tämänsyksyistä valintaa, Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvaa perjantaina15.11. Regina Linnanheimon ja Leif Wagerin johdattamana vaivuimme 1800 -luvun lopun tunnelmiin. 1942 filmausten aikana Suomi oli Jatkosodan kurimuksessa, jonka täytyi heijastua myös näyttelemissuorituksissa. Kuvauksiakin oli jouduttu siirtämään vuodella pahimpien myräköiden takia.

Sysimustaan myöhäissyksyyn toi elokuvailta pientä pilkettä ja vaihtelua. Väliajoilla nautittiin kahvit ja pullat, vaihdettiin kuulumisia sekä kuultiin viimeisimmät tiedot kyläyhdistyksen loppuvuoden tapahtumista.

 

Alkua odotellessa taustalla uudenuusi valkokangas

Alkua odotellessa, taustalla uudenuusi valkokangas

Leif Wager tässä kohtaa Italiassa

Leif Wager tässä kohtaa Italiassa

Kulttuurimaisemakunniakirja

Kouvolan kaupungintalolla järjestetyssä juhlavassa tilaisuudessa 6.11. Verlanseudun kyläyhdistyksen edustajille ojennettiin Maaseudun kulttuurimaisemakunniakirja, jonka on myöntänyt Kouvolan maaseutulautakunta ansiokkaasta työstä Verlan kylämaiseman hoitamisessa.

Kaupungin edustajien juhlapuheiden ja kyläyhdistyksen puheenjohtajan kiitossanojen jälkeen joimme täytekakkukahvit.  Kyläyhdistyksestä paikalla olivat: Matti Hälikkä (pj), Arja Torikka (vpj), Marja Huimala (siht) ja neljä hallituksen jäsentä: Arja Sorvali, Tauno Hellsten, Liisa Kronholm ja Tuomo Frosti.

 

Makkarantekoa 23.11.2013

Neljätoista tulevaa makkaramestaria kääri hihat klo 10.00 ja ryhtyi tositoimiin uusien makuelämyksien toivossa.  Eipä jääneet maut toiveeksi, vaan tunnemme nyt kotimakkaran, karitsanmakkaran ja jopa Oxfordin makkaran salat.

Huimalan Marjaa saamme taas kiittää menun laadinnasta  ja tarvikkeiden hankkimisesta.  Makkaroiden lisäksi meillä oli tarjolla ’Lämmin peruna-kaalisalaatti, lämmin hapankaali ja suolakurkkusinappi’.

Kotimakkarasta saimme niin täyslihamakkaraa, jotta maistui erehdyttävästi lihapullalta.  Olisiko asiaan  vaikuttanut, että ko. ainoa makkara, joka ei päässyt luonnonsuoleen vaan Elmukelmuun.

Olemme taas yhtä kokemusta rikkaampia – hyvältä maistui  hyvässä seurassa.

Tulossa matka Saksan Werlaan 5.-8.6.2014

Hei kaikki Verlan ystävät!

Kuten tiedätte Verla on Suomen kaunein ja upein paikka. Suomen Verla ei ole kuitenkaan ainoa Verla maailmassa.  Vuoden 2011 huhtikuussa 31 Verlan ystävää teki matkan Italian Verlaan. Verlan lisäksi näimme paljon muutakin ja kaikki olivat matkan antiin tyytyväisiä.  Jopa niin tyytyväisiä, että matkalla Verlafanit ehdottivat seuraavaa matkaa Saksassa olevaan Verlaan.

Tuumasta toimeen. Nyt meillä on suunniteltuna matka Saksan Verlaan. Tutustu meille räätälöityyn matkaan Saksan Verlaan ja ilmoittaudu Kari Mäkiselle 17.1.2014 mennessäp.0400 183 995 tai makinka10@gmail.com

 Ilmoita nimesi virallisessa muodossa (kuten passissa).

Matkaohjelma alla olevasta linkistä

Saksan Werlaan 5.-8.6.2014