Joulu ja uusi vuosi 2022

Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen.

Pieni liekki valon antaa,
toivon tuikkeen sydämeen.

Pieni liekki pimeydessä
nyt voi olla jokainen,

Pieni liekki, joka kantaa
valon luokse kaikkien.

– Anna-Mari Kaskinen –

 

Tunnelmallista joulunaikaa
ja
Turvallista vuotta 2022

Verlan seudun kyläyhdistys ry

Vuosikokous 21.2.2021 kuulumisia

 Onnistuimme toteuttamaan vuosikokouksen sääntöjen määrämän kokousajankohdan puitteissa koronan aiheuttamista kielloista, määräyksistä ja rajoituksista huolimatta. Poikkeuslain määräämiä kookoontumisrajoituksia pystyimme noudattamaan ennakkoilmoittautumisien johdosta.

Seuratalolla meitä oli paikalla 10 jäsentä.  Kaksi jäsentä osallistui kokoukseen Teams-sovelluksen kautta etänä.  Eihän etäkokous tietenkään sujunut ihan suunnitellusti.  Sihteeri, Arja Sorvali, ei saanut tietokonettaan yhteistyökykyiseksi, mutta onneksi vuosikokouksen puheenjohtaja, Jukka Sipilä, pystyi viemään etäkokouksen läpi oman tablettilaitteensa välityksellä.

Kyläyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Arja Torikka ja varapuheenjohtajaksi Matti Hälikkä, sihteerinä jatkaa Arja Sorvali.  Rahastonhoitajaksi valittiin Eeva Viia.  Kyläyhdistyksen hallituksen v. 2021  kokoonpano on Arja Torikka, Matti Hälikkä, Henri Jussila, Mari Järvinen, Matti Koljonen, Virpi Kousa, Liisa Kronholm, Ismo Puolakka, Helena Rantanen, Jukka Sipilä ja Arja Sorvali.

Vuosikokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen jäsenmaksujen suuruudeksi eli jäsenmaksu v. 2021 on edelleen 5 e/henkilö ja kannatusjäsenmaksu 20 e/henkilö.

Toimintasuunnitelmassa v. 2020 olleita tapahtumia oli useita jäänyt toteuttamatta vallitsevien olosuhteiden takia. Toivotaan, että uudella toimintasuunnitelmalla on paremmat mahdollisuudet toteutua.

Kyläsuunnitelma 2021 käytiin läpi tavoitteiden osalta sekä keskusteltiin toimenpiteistä tavoitteiden saavuttamiseksi.  Kyläsuunnitelma pyritään julkaisemaan mahdollisimman pian.

Arja Sorvali
vuosikokouksen sihteeri

Pyörylän hiihtolatu avattu 31.1.2021

Hiihtolatu kulkee perinteistä reittiä: Sonnanjoensilta-Pyörylän maitokoppi (2 km) – maitokoppi-Puolakansilta-Verlantienlaita-Kamposenranta-maitokoppi (4 km). Sillan takana pellolla on myös pari ”sakkolenkkiä”: Taamalan pelto joen puolella (1 km) ja Hautalan pelto (2 km). Autolla ladunvarteen tulijoille paras lähtöpaikka on Pyörylän maitokoppi.

Pyörylän maitokopin läheisyyteen on 14.2. viety ns. latulaatikko, jossa olevaan vihkoon toivotaan hiihtäjien kirjaavan käyntinsä nimen ja kilometrien muodossa.  Hiihtokauden jälkeen arvotaan kävijöiden kesken pieni ”palkinto”.

Verlantien varteen, Puolakan sillan pieleen ja Tolskan Juhan liittymää vastapäätä on aurattu autolle parkkipaikka.

Verlan sähköpostilistamuutos

Hei Verlan sähköpostilistalaiset!
 
Yahoogroups on ikävä kyllä päättänyt lopettaa ryhmätoimintonsa eli tämä sähköpostilista lakkaa toimimasta 15.12.2020. Näin ollen siirrämme listan Googlegroupsiin (gmail..) 
 
Sinun ei tarvitse tehdä mitään. Saat kohta sähköpostiisi viestin osoitteesi liittämisestä Verlan seutu -nimiseen ryhmään (verlan-seutu@googlegroups.com) ja tämän jälkeen listan viestit toimivat uudesta osoitteesta käsin ja uuteen osoitteeseen. 
 
Listalle voivat edelleen kirjoittaa kaikki listan jäsenet siitä osoitteesta, jonka listalle ovat ilmoittaneet. Edelleenkin tervetulleita ovat myös muiden paikallisten toimijoiden viestit kuin vain kyläyhdistyksen.
 
Jos siirrossa on ongelmia tai jostain syystä lakkaisit saamasta Verlan sähköposteja, ota yhteyttä minuun.
 
Terveisin
Inkeri Sutela (os. Ahvenisto), listan ylläpitäjä 

Verlan sääasema

Verlan sää

Pitkään on puhuttu kylän kotisivujen yhteydessä, että olisi hienoa jakaa ajantasaista tietoa seudun säästä kesäasukkaille ym.  Itse asiassa meillä on ollut mahdollisuus tähän yhtä kauan kuin kotisivut ovat olleet olemassa eli Timo Pukkilan yksityinen Verlan sääasema on ollut toiminnassa v. 2013 alkaen.

Jostain syystä nämä kaksi asiaa eivät ole aikaisemmin kohdanneet, nyt on.

Timo Pukkilan sääaseman tiedot ovat niin kattavat, ettei niistä puutu kuin ennusteet.  Pekka Pouta ja Kerttu Kotakorpi mm. voivat jatkossakin hoitaa tämän puolen.

Tässä Sinulle linkki sääasemalle https://www.timopukkila.fi/saa.html/

 Tästä linkistä  https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/7cae153c-2d42-48db-87b6-ffcbfa86b435?fbclid=IwAR0KWY1-EmsxUUeUgae7ucgrN6JrFggRBWeJMyYniHnZWosWFXpAzD5lhd0 voit lukea lähes vuosipäiväänsä viettävän Kouvolan Sanomien julkaisun (13.1.2019) sääaseman taustoista.

Teksti Arja Sorvali

Kesätorikahvion muuttoilmoitus 4.7.2020

Kesätorin kahvio siirrettiin Listakopista torialueelle koronan takia, jotta viruksella olisi enemmän tilaa liikkua tartuttamatta ketään.  Samaisen viruksen takia Verla–päivä 6.6. oli peruttu, mutta muutamat urheat torimyyjät halusivat kuitenkin aloittaa kesätorikauden kyseisenä päivänä.

Valitettavasti sää oli viileä ja sadetta riitti pilaamaan kahvion toiminnan niin kahviotalkoolaisten kuin asiakkaidenkin harmiksi.  Seuraavana lauantaina 13.6. tukala helle ja mäkäräiset pilasivat tunnelman.  Asiakas epäili kuulemma auringon vaikutusta tarjottaviin ja jäipä yhdeltä rouvalta kahvit juomatta mäkäräishyökkäyksen takia.  Jatkokertomuksen seuraava osa eli 27.6. torikahviossa oli jälleen helteinen päivä.  Hyvää päivässä oli mäkäräisten puuttuminen ja asiakkaita riitti koko toriajan.  ”Kylmäkallet” hikoilivat joka tarjoilu- ja säilytysastian alla, joten pullat/piirakat olivat kuin suoraan kylmävitriinistä.  Torilla tavattiin paljon uusia tuttavuuksia, mutta ensi lauantaina tapaamiset hoidetaan Listakopissa.

Nyt on maan ja kyläyhdistyksen hallitus päättänyt luopua osasta rajoituksia koskien kahviotoimintaa.  Kesätorin kahvila palaa siis takaisin Listakoppiin. Päätöksen myötä toivotaan, että talkoolaiset kokevat työskentelyolosuhteet kahviossa inhimillisemmiksi ja asiakkaat voivat nauttia kahvinsa istuen pöydän ääressä.  Paikkahan ei tietysti ole yhtä näkyvä kuin torialueella, mutta sanontahan on, ettei kysyvä tieltä eksy.

Tervetuloa takaisin Listakoppikahvioon!!

Teksti Arja Sorvali

Talkoot koronan varjossa 2020; muutostyöt 2024

Puolakankoskella rakennettiin kevään kuluessa talkoilla kävelysilta. Silta mahdollistaa totutun ulkoilupolun käytön loukkaamatta häiritsevästi rinnetontin uusien omistajien yksityisyyttä. Silta onkin muodostanut koskelle uuden nähtävyyden kevätkuohujen ohella. Talkoiltua polkua voi jatkaa vaikka maitokoppikirjastoon tai Puolakan sillalle osana vanhan Pyörylän sisääntulotien kävelyreittiä .

 

 

 

 

 

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

Pyörylän polun muutostyöt 2024

Sillan naapurina oleva kiinteistö on vaihtanut omistajaa eikä sillan sijainti ollut mieluinen uudelle omistajalle. 25.9.24 silta siirrettiin Leo Keskitalon ja koskella olleiden kalastajien toimesta kauemmaksi rajasta. Paikka ei ole paras mahdollinen, koska sillasta tuli jyrkkä ylitettävä.  Sateella märkä silta oli vaarallinen, joten Markku Sorvali lisäsi liukuesteitä siltaan 2.10.

Sillan muuttunut sijainti aiheutti muutoksia myös metsäpolulle kosken toiselle puolelle.  Leo Keskitalo, työnjohtajana, ja apurit ovat raivanneet uutta polkua metsikköön lokakuussa.  Edellä mainitut ovat uusineet myös veden äärellä kulkeneen lankkusillan.  Jaalan-Palojärven kalastuskunta on maksanut projektin rakennustarvikkeet.

Kiitos kaikille uusintaprojektissa mukana olleille.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry ja uskon, että kalastajat yhtyvät kiitoksiin.
teksti Arja Sorvali

Pyörylän polun sillan uusi paikka
kuva Mari Järvinen

Silta liukuesteillä
kuva Markku Sorvali

Uusittu ”lankkusilta” joen reunassa kuva Arja Sorvali

 

 

 

 

 

 

 

Kyläyhdistyksen vuosikokous 16.2.2020

Verlan seudun kyläyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin 16.2.2020 Verlan seuratalolla.  Parinkymmenen jäsenen kokouksessa puhetta johti Ilpo Puolakka. Tiedotusvälineitä edusti Iitinseudun toimittaja.

Hallituksen ehdotus (5 €) jäsenmaksuksi hyväksyttiin v.2020.  

Vuodelle 2020 hallitukseen valittiin Arja Torikka pj,  Matti Hälikkä varapj, Eeva Viia rahastonhoitaja, Arja Sorvali sihteeri sekä jäsenet Liisa Kronholm, Ismo Puolakka, Virpi Kousa, Helena Rantanen, Matti Koljonen, Jukka Sipilä, Henri Jussila ja Mari Järvinen.

Toiminnantarkastajina jatkavat Leena ja Heikki Kauppi.

Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat sekä päivitettiin muutaman välivuoden jälkeen Kyläsuunnitelma.

Teksti ja kuva
Arja Sorvali

Perämoottorimysteerio

Levonrannassa, kyläyhdistyksen kesäpaikassa, on pidemmän aikaa ollut perämoottori säilytyksessä.  Perämoottori on varastoitu uimareiden pukukoppiin, joka ei siis ole välinevarasto.  Omistajan on syytä noutaa moottorinsa ennen 30.9., jolloin varasto tyhjennetään ja lukitaan talveksi.  Käy siis hakemassa moottori ensi tilassa, mikäli et halua sen joutuvan taivasalle.

Verlan seudun kyläyhdistys

Pyörylä/Palojärvi hiihtouutiset 15.1.2019

Pyörylän ”hiihtostadion” on saanut ajetut ladut. Perinteisen murtomaahiihdon -tyylin latuset kiertävät jo totuttua uraa. Seppo Pukkila ajaa latuset kotoaan Junttin sillan kautta Pyörylän maitokoppia kohti ja sieltä Selänpääntien varteen mistä latu jatkuu tien yli Tolskan Juhan pellolle. Nyt ei muuta kuin ”hiihtimet” jalkaan ja latusille. Toivotaan, että ei tule liian lämmintä tai kylmää eikä kovasta tuulestakaan ole väliä, koska irto lumi yleensä tekee selvää jälkeä latusista.

Uutta!

Pyörylän maitokopille on viety ns. LATULAATIKKO.  Voit merkitä sinne nimesi hiihtoretkelläsi ja hiihtokauden päätteeksi kyläyhdistys arpoo pienen palkinnon hiihtäjien kesken. Lisäys 2.2.19 Jos Pyörylän latusille sattuu yhtä mielikuvitukseton hiihtäjä kuin minä (Arja Sorvali), latulaatikkoa ei löydy, vaikka maitokoppia kiertää kuinka monta kertaa.  Onneksi vastaantullut hiihtäjä kertoi, että laatikko on sähkötolpassa muutaman metrin maitokopilta koskelle päin.

Simo Hyökkäri on lingonnut hiihtäjille parkkipaikan Verlantien varteen (ns. Stenbergin suoran päähän), joten Verlasta tulevat pääsevät latusille mahdollisimman vähäisen autoilun jälkeen.

Eikä tässä vielä kaikki….

Latukartta Palojärvi-Palomäki

Pekka Valkeapää ilmoitti ajaneensa ladut Palojärvi-Palomäki suuntaan.  Sinulla on nyt mahdollisuus uusiin peltomaisemiin.  Yhdyslatu lähtee Pukkilan Tainan ja Sepon ulkorakennuksen takana olevalta pellolta ja jatkuu Hautalan kellarin ohi risteyksen yli Palomäen suuntaan peltoja ja vanhaa Jaalantietä pitkin.  Ohessa kartta mistä ilmenee ladun sijainti ja välimatkoja.  Molemmat latumiehet ovat luvanneet tehdä parhaansa, jotta latuset olisivat hiihdettävässä kunnossa.  Minä puolestani olen luvannut päivittää kotisivuille milloin latuset ajetaan.  Jatkossa löydät latujen ajot Muistathan! -osiosta.

teksti Arja Sorvali; kartan toimitti Pekka Valkeapää

Hiihtämisen iloa toivoo Verlan seudun kyläyhdistys