Tänä vuonna tyydymme vain muistelemaan menneiden vuosien juhannusjuhlia ainakin kokon suhteen.
… ja näin kokko roihusi keskikesän juhlassa 2013 kuvaajana Ritva Lautamatti-Musto
Oikein hyvää juhannusta lukijoilleen
toivottaa Verlan seudun kyläyhdistys ry:n kotisivut
Melkein omankylän poika Seppo on itetaiteilijana kohonnut jo valtakunnallisiin sfääreihin. Niinpä kesäretkemme suuntautui Petäjäpostille Sepon ateljeehen Pihkahoviin.
Kokoonnuimme, etelästä tulijat, Kelopirtille, josta suuntasimme pohjoiseen Petäjäpostille ja siitä parisataa metriä päätien varrelta maitokopilta ateljeen pihaan. Siellä Seppo jo odotteli meitä riukuaidan takana. Kuulimme pienen historiikin Sepon taivalluksesta isänsä ja velipoikiensa kanssa Jaalan saloilla metsätöissä. Palo tehdä käsillä ja nähdä jo mielikuvituksessaan mitä erilaisista puun vänkyröistä voisi saada aikaiseksi on nyt nähtävisssä Pihkahovissa. Tosin useat veistokset ovat maailmalla, tämän hetken tunnetuimmat hahmot mm. Trump, Putin, Niinistö ovat Luston näyttelyssä Punkaharjulla. Pressun alta Seppo paljasti, vain meille, vielä keskeneräisen Englannin kuningattaren Elisabethin. Massiivisia puujärkäleitä Seppo on saanut pelastettua teoksiinsa viimehetkellä jo varmalta tuholta. Todella ilmeikkäitä ja monipuolisia eläin-, ihmis- ja taruolentoja ihmetellessä joku jopa uskalsi laittaa koko käsivartensa rutakosta nousseen krokotiilin kitaan.
Iltapäivän saatteeksi nautimme kodassa paistamiamme makkaroita ja jälkipalaksi nisua pullakahvilla Sepon säestäessä haikeilla sävelillä haitarillaan. Nimet vieraskirjaan ja muutama ropo maitohinkkiin tervakuluihin ja kotimatkalle Sepon toivottaessa meidät jälleen tervetulleeksi uusia kehitteillä olevia ideoitaan katsomaan.
Teksti Matti Hälikkä; kuvat Matti Hälikkä ja Arja Sorvali
Kesä on jo ihan nurkalla, kun talkoolistalla oli Levonrannan siistiminen. Kesätorihan lopullisesti kesän käynnistää eikä siihenkään enää montaa viikkoa kulu. Käen kukuntaakin on kuultu ja monenlaisia muuttolintuja nähty.
Melkein kaksikymmentä talkoolaista oli viettämässä perjantai-iltaa haravoinnin ym. merkeissä. Köyritulien jämät hävisivät maisemasta, kun poltimme kuivat lehdet nuotiossa. Laituri oli osittain veden alla, koska vedet ovat korkealla. Yhdessä pähkäilimme tavaroiden sijoittelua talven jäljiltä, mutta sijoituspaikkoja ei ole lukemattomia, joten kovin laajamittaisia etsintöjä ei tarvitse suorittaa.
Lopuksi nautimme yhdessä talkoiden liikkeellepanevan voiman eli grillimakkarat ja pullakahvit.
Teksti Arja Sorvali; kuvat Liisa Kronholm ja Arja Sorvali
Punanutut lehtien kimpussa
Seesteinen näkymä
Rupattelua aherruksen jälkeen
Grillikodan hämyssä
Edellisen kerran Eeva Viia opetti meille karjalaisten piirakoiden saloja pari vuotta sitten. Tällä kertaa osa oppilaista oli mielellä ”kertaus on opintojen äiti” ja osa oli ensikertalaisia tässä opinahjossa.
Joutumisen vuoksi Eeva oli edellisenä iltana keittänyt piirakoiden täytteet – riisipuuron ja perunamuussin – valmiiksi kotiliedellä. Ryhdyimme siis heti varsinaiseen taikinan tekoon eikä täytteiden jäähtymisen odottelu hidastanut työtahtia.
Leivoimme vatruskat, sultsinat, Eeva-mummon pyöröt, sulhaspiirakat sekä riisi- ja perunapiirakat. Ohjeiden sanasto teki jo leipomisesta mielekästä, esim. jäpäkkä puuro ja ajele kakkarat (kaulitse palat). Ensimmäistä kertaa tutustuin pyöröihin. Pyöröt olivat pyöreitä pikkupullia, joihin painettiin lasilla painauma. Painauma täytettiin perunamuussilla ja mannapuurolla.
Tältä kurssilta jäi päällimmäisenä mieleen, että piirakoiden kuorien tulee olla niin ohuita, että ne siirtyvät pöydällä puhaltamalla. Kun yritit yli kuoritaikinan kestokyvyn, seurauksena oli reikäinen piirakkapohja.
Eeva veresti meidän muistikuvia sulhaspiirakoista. Jos nuorelle miehelle ei tarjottu sulhaspiirakoita, oli turha olettaa pääsevänsä vävyksi taloon. Olen miettinyt tätä asiaa pitkään ja hartaasti. Toimiko tämä myös varoituksena nuorelle miehelle? Jos emäntä tarjoili sulhaspiirakoita, oliko viisainta ottaa jalat alleen, ettei vaan päädy taloon vävyksi?
Meillä kaikilla oli runsain mitoin tuliaispiirakoita kotiin vietäviksi. Kurssilaiset ja kotijoukot kiittävät Eevaa opastuksesta.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Tänään, maaliskuun 1. päivänä, Seppo Pukkila ajoi latukelkallaan meille verlalaisillekin ladun jäälle. Eeva Viia teki testihiihdon ja vallan mainioksi kehui. Minä kävin tietysti testaamassa omalta osaltani. Ainoastaan yhdessä kohdassa oli latusilla suorastaan vettä ja nurinmenovaara olematon.
Toisin oli viikko sitten. Meillä oli molemmilla, Eevalla ja minulla, mahdollisuus tutustua jääpeitteeseen ihan lähietäisyydeltä. Märillä latusilla sukset painuivat ”syvälle” ja myöhemmin kun ladut jäätyivät niin monot kuin siteetkin takertuivat latujen reunoihin. Nämä takertumiset aiheuttivat Eevalle kerran ja minulle kaksi kertaa mustan kannikan ja kynärpään sekä tärähdysvammoja sinne tänne. Sisukkaina sivakoijina olemme kuitenkin jatkaneet harrastuksen parissa.
Nyt kaikki latusille, kun ainakin hetken meillä on baana auki.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Seitsemän kotihengetärtä kokoontui hankkimaan uusia oivalluksia kasvisruokien osalta Verlan seuratalolle. Ensin tutustuimme reseptivihkoseen, jonka Marja Huimala oli meille laatinut. Lähes kaiken toteutimme, ainoastaan enemmän aikaa vievät lajit jäivät kotikokeiluun.
Alkumaljana oli ananascocktail, jonka kokoonpanossa voi hyödyntää kauden hedelmiä ananashedelmän ja –mehun lisäksi; yrttinä mintunlehdet antamassa näköä ja makua. Alkukeittona makuhermoja hiveli maa-artisokkatryffelikeitto. Tryffeli, keiton nimessä tuli tryffeliöljystä, joka viimeisteli maun. Keitto oli nimittäin niin maan perusteellisen hyvää, että usea meistä totesi kokkaavansa ko. keittoa myös kotioloissa.
Alku- ja jälkiruoan välille mahtui monta lajiketta, joita meillä oli ilo valmistaa ja maistella. Salaattipuolelta mainittakoon punajuuritsatsiki, kurkku-ananasraita, omena-fenkolisalaatti, kyssäkaali-porkkanaraaste. Pääruokana teimme bataattilasagnea, kesäkurpitsamoussakaa ja papuvuokaa.
Jälkiruokana nautimme timjamiomenat. Omenalohkot pehmenivät sitruunasiirapissa, jonka mausteena oli timjami. Nam, minun lempi yrttini, joka tieto varmaan useaa lukijaa kiinnostaa. Annokseen kuului vielä vaniljajäätelöä.
Eipä jäänyt paljon kotijoukoille tuliaisiksi, kun istuimme aikamme pöydän ääressä. Vatsat killillään kiittelimme Marjaa hauskasta ja mielenkiintoisesta päivästä.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Seppo Pukkila on ajanut Pyörylään hiihtoladun. Latu kulkee Junttin sillalta Pyörylän maitokopin ohitse Puolakan sillalle jatkuen Juha Tolskan pellolle Verlantien varteen. Latu on hiihdettävissä niin kauan kuin kelejä riittää. Ladulle pääsee siltojen luota tai Pyörylän maitokopilta. Hyviä hiihtokelejä ja -lomaa toivoo Verlan seudun kyläyhdistys 
Uusille lukijoille tiedoksi ja ”vanhoille” muistin virkistykseksi – TIETOA SIVUSTOSTA -sivulta löytyy linkit vuosien 2015-2017 alkuperäisiin otsakekuviin. Edellä mainitulta sivulta löytyy myös tammikuun 2018 alkuperäinen otsakekuva. Arja Sorvali
Aktiiviseuraajille ja satunnaisille vierailijoillekin tiedoksi – kyllä patikointi toteutui vaikkemme Nuumaniemeen voineetkaan mennä. Olihan ennen liikuntapäivääkin kyllä tiedossa, että vierailisimme toistamiseen Simon laavulla. Uutisointi tapahtumasta on vaan ollut hitaanlaista, mutta tapahtuuhan tämä kuitenkin ennen pikkujoulua.
Suurin osa parista kymmenestä samoilijasta lähti kohti laavua Stenbergin mäeltä, mutta muutama liittyi seuraan myös Talasniementien kautta. Sadettahan oli riittänyt enemmän tarvitsevillekin, joten parhaat jalkineet liikkumiseen olisivat olleet kumisaappaat. Jotkut olivat osanneet varautua, mutta lenkkarikävelijät joutuivat kärvistelemään kosteissa jalkineissa.
Laavulla juttu luisti. Letut olivat vaihtuneet Huimalan Marjan paistamiin pannukakkuihin. Marjan valmistamalla omenahillolla höystettynä oli pannari mainio jälkiruoka grillimakkaran jälkeen. Porukalla suunnittelimme seuraavaa laavukeikkaa hiekkareput selässä, jotta nuotion ympärillä oleva märkä maa kuivahtaisi.
Jos reppujen lasti olikin keventynyt laavulla, ei pyöristynyt vatsanseutu tehnyt vaellusta yhtään helpommaksi. Onneksi maasto armahti ja alamäessä ei tarvittu voimankäyttöä kuin jarrutteluun.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Kello kuuteentoista asti oli sää pysynyt sateettomana, mutta tulien sytytyksen aikaan alkoi hiljalleen riputella. Puolakan Ismo oli tuonut säkillisen komeita tuohikäppyröitä. Kuivia puita käärimme näihin ”lahjakääreisiin”, mutta välittömästi tuohen sammuttua sammui myös paketin sisältö. Mikä neuvoksi?
Jäimme ihmettelemään, kun Kallion Matti hyppäsi autoonsa ja poistui paikalta. Ei aikaakaan kun Matti palasi mukananaan sytytyskalustoa – Unto -koira ja kaasupullo ”liekinheittimellä”. Koko sytytysyksikkö (Kukkolat Aila ja Lassi, Timot Forsell ja Nyholm sekä Arja S. ja Matti K.) oli kiireinen hyvän tovin ennen kuin märät puut päättivät antaa periksi.
Vuosikausia palokunnassa palvelleena Kukkolan Lassi totesi, että täytettyään pyöreitä vuosia hän päätti jättää sammutustyöt nuoremmille ja siirtyä sytytyspuolelle. Ei arvannut Lassi silloin, että ”tulen herraksi pääseminen” on välillä yhtä vaikeaa kummallakin puolella.
Kahden ja puolen tunnin yrityksen ja onnistumisen jälkeen köyritulista oli jäljellä vain punainen hiillos. Kiitos kaikille periksiantamattomuudesta.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Kallion sytytysyksikkö – Matti, Unto ja kaasupullo
Timo Nyholm ja Matti Kallio ruokkimassa tulta
Pimenevässä illassa hehkuva hiillos
