Pikkujoulun juhlintaa 5.12

Koko kylän perinteiset pikkujoulut pidimme tuttuun tapaan Selman päivänä.

Juhlan valmistelussa riitti puuhaa, aika pienellä porukalla saimme kuin saimmekin Puolakan Ismon lahjoittaman kuusen pystyyn ja koristeltua juhlakuntoon. Salin somistus ja pöytien kattaminen, tarjoilun sekä ohjelman suunnittelu kaikkinensa vei yhteensä muutaman ehtoon. Talkootarjoilua olimme kyllä varanneet isommallekin osallistujamäärälle..

Pikkujouluillan sää oli kovinkin jouluinen, pieni pakkanen ja lumi maassa. Päivällä torttujen paistoa ja viimehetken viilausta. Puuro valmistui Arvilan Anun toimesta ajoissa paikalle.

Lieneekö pikkujoulussa luotu uutta perinnettä kun viimevuotiseen tapaan Lucia-kulkue avasi illan ohjelman kynttilöiden ja joulukuusen valojen tuikkeessa. (ja pj:n tunaroidessa musiikin kanssa)

Puuro maistui ja yhteislaulujen lisäksi ohjelmassa oli lasten esittämänä ”Soihdut sammuu” tonttuleikki sekä leikkimieltä, mutta myös asiaa, sisältävä Pirjon vetämä jouluvisailu.

Kaikkien iloksi Joulupukki vieraili tuoden lapsille pienet ”pussukat”. Olikin ilo nähdä runsas lasten osallistuminen ja heillä kovasti riitti asiaa Pukille. Olisiko vielä viimehetken toiveita esitetty?

Pikkujoulussa on perinteisesti arvottu vuoden aikana kuntolaatikolla kävijöiden kesken, (yhteensä 34 kävijää ja 411 merkintää) 20€ lahjakortti. Jokaisella kävijällä on yksi arpa ja onni suosi Siiri Koskimaata. Onnittelut. Verlan Kirin lahjoittamasta perintörahasta, palkitsimme 50€:n lahjakortilla kuntolaatkolla ahkerimmin käyneen. Lahjakortin sai Tauno Sorvali 260 merkinnällä. Onnittelut. Mainittakoon. että seuraavaksi ahkerimmalla oli 40 merkintää. 

Aiempina vuosina olemme muistaneet Verlan seudulle syntyneitä pienokaisia. Toimitimme Hagman-aterinsetin Eino Valkeapäälle pari vuotta myöhässä, kun tieto ei meitä saavuttanut ajoissa. Olemmekin päättäneet luopua tästä tavasta välttääksemme vastaavanlaiset virheet toiminnassamme. Onnea ja iloa Valkeapään perheelle.

Torttukahvien jälkeen oli notkuvan arpajaispöydän tyhjennyksen vuoro. Arpavoittoja lahjoittivat mm. Risto Peltolan leipomo, VanhaKelo, JenniK sekä Puolakan valmismatkat. Pääpalkintona herkkukori, jonka voitti Satu Kukkola.

Yhteislaulujen säestyksestä vastasivat Karoliina Ilonoja pianolla ja Sami Espo kitaralla. Kotimatkalle lähdimme jouluisin sävelin.

Kyläyhdistys toivottaa rauhaisaa joulunaikaa kaikille. Nähdään 2025 talkoissa ja tapahtumissa.

Pj Mari Järvinen
Kuvat Arja Sorvali

Ulkoilupäivä 20.10.2024

Kerrankin minä olin ensimmäinen museon parkkipaikalla, mikä ei ennakoinut suurta osallistujamäärää.  Kahteentoista mennessä meitä oli kuitenkin 8 ulkoilijaa lähtöviivalla. Seuratalolla Liisa ja Mari olivat kahvinkeittopuuhissa ja pakkaamassa muuta tarjoilua mukaan Ismo Puolakan laavulle.

Ilma oli aurinkoinen, mutta syksyinen viima puhalsi rannassa. Olin jo ilmoitukseen laittanut, ettei ko. mikään puolimaraton eli pisin reitti oli 3 km. Kuusi vaeltajaa valitsi kahden kilometrin reitin ja me kaksi, Pirjo K. ja minä, kunnostauduimme lähes 3 km:n valinnalla (olihan meillä myös Pirjon Pöysti –koira matkaseurana).

Tällainen harrastajalenkkeilijä sai mäkisessä maastossa selän hiestä kosteaksi ja hengityskin piiputti aika ajoin – laavulle selvittiin.  Makkarat olivat jo hyvän päivetyksen saaneita ja kahvi odotti termareissa mokkapalojen kyytipoikana.

Laavun omistajalla, Ismo Puolakalla, oli edellisenä päivänä syntymäpäivä, joten kiitoksena laavuvierailusta ja onnitellaksemme muistimme häntä vaatimattomalla ”asetelmalla”.

Kahdeksan vuotta on kulunut siitä kun viimeksi vierailimme samassa paikassa. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen ja suunnitelmia on tulevankin osalta olemassa.

Kiitos mukavasta juttuseurasta grillillä. Näissä merkeissä tapaamme kevään ulkoilupäivänä eikö?

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Levonrannan syystalkoot 21.9.2024

Ilmoituksessa jo kuvailin talkoohengen nousseen ja tämäkin tapahtuma osoitti, etten ollut väärässä. Meitä oli päivän aikana kaikkiaan 17 henkilöä tekemässä yhteistä hyvää.

Levonrannassa Jaakko Joutjärven raivaussaha maisemoi avarat näkymät pusikoiden paikalle. Ylikasvanut ruoho antautui sovinnolla kahdelle siimaleikkurille. Myrskyn kaataman puun pilkkeet pääsivät loppukuivatukseen sisätiloihin. Haravointia teimme säästeliäästi, koska suurin osa lehdistä on edelleen puissa. Tässä vain muutamia lueteltuina.

Matti, Auli ja Liisa hyörivät grillillä. Näin iso joukko vaati jo paria grillimakkaraa enemmän tulille. Nokipannukahvit pullan kera maistuivat jälkiruokana.

Pyörähti paikalla Hyökkärin Simokin.  Hän sai oman tehtävälistan koskien laiturien purku- ja asennustöitä myöhemmin toteutettavaksi.

Ruokailun jälkeen odotti vielä torin syysselvitys. Lähes koko kesätoritoiminta sopi talvilevolle Listakoppikahvioon. Itse olin tässä vaiheessa jo poistunut lupauduttuani aiemmin toisaalle. Pikkulinnut ovat laulaneet, että torikalusteiden kantaminen oli lähinnä nuoriso-osaston hommia, joten suuret kiitokset myös Juuso ja Eino.

Kiitos kaikille mukana olleille kahden kärpäsen (lue Levonranta ja kesätori) lyömisestä yhdellä iskulla – passaa meidän viettää kesän päättäjäiset 5.10. kauniissa ympäristössä ja kesätori on valmiina talven tuloon.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Teksti ja kuvat
Arja Sorvali

Pärnun matka 15.-18.8.2024

Aamuvarhaisella kapusimme me Verlasta lähtijät Puolakan uuden karheaan bussiin. Veli-Matti itse oli kuskin paikalla, kun keräilimme matkaajia läpi Kouvolan. Satamaan päästyämme oli virkistysmatkaajat 24 henkilöä valmiinaastumaan laivaan. Reilun parin tunnin päästä köröttelimme jo Pärnun maantietä kohteena kylpylähotelli Viiking Spa. Pian matkapakaasien purun jälkeen ensimmäiset polskivat jo helteisessä Pärnunlahdessa.

Seuraavina parina päivänä hoidatettiin itseämme kuka hieronnalla lämpöhoidoilla ym. Illan päätteeksi kylpylä osastossa voi valita sen kymmenestä saunasta tai vesihieronnasta ja köllähtää päivällisen jälkeen voipuneena auvoiseen uneen. Toki osa porukasta kokeili ruokailua kaupungilla sekä kauppakeskuksen järjestämää ilmaista bussikyytiä ostoksille unohtamatta illanistujaisia ilta-auringossa hotellin patiolla.

Suosittua oli vuokrata polkratas ajaen n. 5 km Pärnujoen pohjoisrantaa ylävirtaan ja palata etelärantaa takaisin. Matkalla voi ihmetellä uuden pitkän ja painavan maantiesillan nostovalmisteluja tulevalle viikolle. Miellyttävää oli käyskennellä puiston käytäviä valtavien lehtipuiden varjossa meren rantaan tai seurata turistivirtaa kävelykatu Ruutlilla.

Pian olikin kolmas matkapäivä käsillä ja kotimatkan aika alkaa. Tallinnassa oli aikaa täydentää juomavarastoa ja  käväistä ruokailemassa sekä kipaista pikaisesti vanhassa kaupungissa. Matkan sujuvuutta edesauttoi Veli-Matin useiden Pärnun matkojen tuoma kokemus ja huumorilla höystetyt ohjeet eteen tulevista  haasteista. Tästä kaikesta suuri kiitos ja kumarrus Puolakan valmismatkoille, Jaalan kotiseutusäätiölle ja Verlan Seudun Kyläyhdistykselle, jotka kaikki edesauttoivat matkan onnistunutta toteutumista.

Teksti Matti Hälikkä, kuvat Matti Hälikkä, Arja Sorvali ja Veli-Matti Puolakka

ps, Viiking Span vieressä ollut ilusalong huolehti kohtuuhinnalla virkistyspuolesta, jos kaipasi kampaamopalveluja tai kasvo-/jalkahoitoa. Suositukset palvelulle. Arja Sorvali

Toritalkoot 25.5.2024

 Kymmenen talkoolaista oli  lähtenyt torihommiin.

Aloitimme viemällä torikahvion tuolit kirppikseltä ex-taxilla torialueelle. On siitä tilasta edelleen iloa, kun mahtuivat kaikki yhteen kuormaan. Yllätys – jo ennen yhtätoista toripöytiä lastattiin peräkärryyn useamman (4) miehen voimin.

Toripöydät heittivät ”talviturkkinsa” perusteelliseen pesuun. Siitepöly aiheutti haasteita ja selvisi ehkä voittajana maaliin. Siitepölyä on ilmassa niin paljon, että ennen lauantaita kaikki pöydät vaativat uuden kuurauksen. Liisa piti huolen, että torikomero on putsattu ja puunattu kesäkautta varten.

Työt tehtiin ripeästi, ei muuta kuin kohti Levonrannan talkookiitosta. Kallion Auli oli ahkeroinut valmiiksi grillimakkarat ja nokipannukahvi luonnonhelmassa kruunasi yhdessäolon.  Tosin hyttyset pitivät huolen siitä, ettei sinne koko päiväksi jääty kuppaamaan.

Kiitos paljon talkoolaisille, joiden ansiosta olemme askeleen lähempänä ensi lauantain tori- ja kirppisavajaisia.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

teksti ja kuvat Arja Sorvali

 

 

Kyläyhdistyksen vuosikokous 25.2.2024

Vuosikokoukseen osallistui 14 henkilöä.  Tilinpäätös osoitti yli 3000 €:n ylijäämää ja toiminnantarkastajat olivat lausunnossaan hyväksyneet tilit ja toiminnan. Rahastonhoitaja Eeva Viia luki pääkohdat tilinpäätöksestä, minkä jälkeen kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden.

Kyläyhdistyksen hallituksen vuodelle 2024 muodostavat Mari Järvinen puheenjohtaja, Eeva Viia varapuheenjohtaja; Heli Rämä (uusi) rahastonhoitaja, Arja Sorvali sihteeri, Liisa Kronholm, Virpi Kousa, Matti Koljonen, Ari Porkka, Riina Liski, Pirjo Puolakka, Auli Kallio (uusi) ja Satu Kukkola (uusi).

Vuosikokous hyväksyi hallituksen ehdottamat jäsenmaksut eli jäsen- sekä kannatusjäsenmaksu vuonna 2024 ovat 5 €.

Hallituksen ehdottamaan toimintasuunnitelmaan v. 2024 kokouksen osallistujilla ei ollut muita ehdotuksia.

Kyläsuunnitelman v. 2024 muutokset käytiin läpi.  Kokouksessa painotettiin maisemanhoidossa erityisesti pusikoitumisen ennalta ehkäisemistä.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
Arja Sorvali
sihteeri

Joulumyyjäiset 17.12.2023

Talvisen kaunis sää vaihtui vesisateeseen edellisenä yönä tehden raitit ja pihat liukkaiksi. Kylällä huolto pelasi loistavasti hoitaen hiekoituksen kuntoon. Kiitos.

Seuratalo oli pikkujoulun jäljiltä jouluun puettu ja myyjien saapuessa paikalle salin täytti iloinen puheensorina ja myyntipöydät valmistuivat mitä hienoimpien käsitöiden, leipomusten, koristeiden, korujen valikoimista. Oli mm. puisia käyttöesineitä, keppihevosia, joulukransseja, hunajaa ja erilaisia hunajavalmisteita, hilloja, mehuja, nahkaisia laukkuja ja lompakoita, kudontatöitä, joululeivonnaisia monenmoista, suolaista ja makeaa. Jouluiseen ruokapöytään laatikoita, sokerileivonnaisia, suloisia pieniä piparkakkutaloja. Ensimmäistä kertaa myyjäisissä oli myös ulkona myyjä jolla oli autossa myytävänä Ylämaankarjan lihatuotteita ja ruisleipää. Joulukuusenkin olisi ollut mahdollisuus ostaa. Arpajaispöytää hoiti Helena rutiinilla ja eipä montaa arpaa jäänyt myymättä sillä pöytä oli lähes tyhjä myyjäisten lopuksi.

Todellakin jokaiselle jotakin ja niin moni tulikin paikalle että oli ajoittain tungosta ensimmäisen tunnin aikana.

Puffetissa puurokauhaa pyöritteli Eeva. Liisa ja Virpi paistoivat pieniä karjalanpiirakoita sekä torttuja. Arja ja Mari touhusivat mitä sattuivat edestään tekemistä löytämään. Puuro ja tarjottavat kahvin tai glögin kanssa maistuikin hyvin myyjäisväelle sillä ajoittain oli pöydät täynnä, mutta maltilla selvisi ja kohta oli edessä lautasella höyryävä riisipuuro.

Myyjäisten parituntinen oli taas monelle se kohtaamispaikka, entisiä verlalaisia, naapureita tai muuten vain tuttuja. ”Olipa kiva nähdä” – kuului sieltä täältä, voisi jopa sanoa, hyvän mielen myyjäisissä.

Myyjäisten loputtua loppui myös seuratalon joulu. Koristeet laatikoihin odottamaan ensivuoden joulutapahtumia ja kuusi pihalle. Olipa hommaa, toiset aamusta asti keittiössä ja sitten vielä loppusiivoja iltapäivällä. Ei ihme että tätä tonttuväkeä väsytti, oli koko päivän urakka.

Nyt on kuitenkin aika rauhoittua joulun viettoon. Nautitaan niistä hankituista herkuista, kääriydytään lämpöiseen neulomukseen ja nautitaan kuuma glögi.

Tunnelmallista joulua.

Pj-Mari

Kuvagallerian kuvat Mari Järvinen