USKOMATON VARKAUS todettu 18.5. Levonrannassa

 Levonrannan talkoisiin osallistui tälläkin kertaa ensikertalasia. Perheen äiti kysyi, onko alueella vessaa.  Me, vanhat konkarit, heti neuvomaan, että kyllä on – rakennuksen päädyssä, mutta tarkastakaa ensin, että siellä on wc-paperia. ”Vieraat” avasivat käymälän oven ja ihmetys oli suuri – eihän täällä ole wc-pönttöä. MITÄ?

 

Ihmettelijöitä riitti.
Hotelli Helpotuksessa oli ollut edellisen tapahtuman jäljiltä Biolanin Kompostikäymälä (arvo yli  500€), mutta nyt lattiassa ainoastaan reikä. USKOMATONTA!

Varkaus on ihan omaa luokkaansa, koska se vaikuttaa koko kyläyhteisöön.  Levonrantahan on kyläyhdistyksen ylläpitämä virkistysalue kyläläisten ja kesäasukkaiden käyttöön. Alueen käyttäjien on syytä ottaa huomioon alentunut palvelutaso – kiitos huussivarkaan.

Varkaus on todennäköisesti tapahtunut hiljattain. Käymälä sijaitsee lähellä maantietä, mutta se ei ole ollut esteenä. Jos naapurustoosi on äskettäin ilmestynyt vähän käytetty Kompostikäymälä, saattavat jäljet johtaa Levonrantaan.

Lähempi tutkimus osoitti, että kompostikäymälä on otettu käyttöön Levonrannassa huoltorakennuksen valmistuttua v. 2012 eli 10 vuotta sitten.

Toivon Sinulle kovia omantunnon tuskia ja vihlovia vatsanväänteitä aina kun käytät käymäläämme.

Terveisin
Arja Sorvali
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Liikenneturvallisuuskävely 8.5.2023

Ilmeisesti kovin suuri joukko ei koe oloaan turvattomaksi liikenteessä tai usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa, koska paikalle ei saapunut kovin runsasta osallistujamäärää.

Pelastuslaitoksen edustaja ja Elina Seppänen/Kymenlaakson Kylistä olivat kuitenkin edustamassa omia tahojaan.  Tutustuimme aluksi päivitettyyn versioon seudun vaaranpaikoista. Koska tiestö ja muu ympäristö ei ole vuosien varrella muuttunut, vaarallisimmat paikat ovat edelleen samat kuin 9 vuotta sitten muuttuneita nopeusrajoituksia lukuun ottamatta.

Vaaralliseksi koettiin tien ylitykset vilkkaana kesäkautena, risteysalueet, linja-autopysäkin puuttuminen keskustasta, liian matala sillan kaide jne. Kaikesta tästä Elina Seppänen teki raporttia ELY-keskukseen kahvittelun ja palautekeskustelun lomassa.

Jäämme odottamaan ELY:n reagointia raporttiin.

Turvallista liikkumista seudulla
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

teksti ja kuvat Arja Sorvali

Pilkkimestaruuskilpailut 1.4.2023

Lukuisia vuosia on kulunut siitä, kun kyläyhdistys edellisen kerran järjesti jäsenilleen pilkkikisat.  Verlan Kirin lopetettua aktiivitoiminnan oli aika herättää henkiin pilkkiperinne yhdistyksen osalta.

Ilma oli niin kaunis kuin olla voi – aprillin kanssa tai ilman.  Loppujen lopuksi meitä oli vain yhdeksän rohkeaa tavoittelemassa mestaruuksia. Myönnettäköön, että olimme hyvin varustautuneet suurempaankin osanottajamäärään. Huimalan Marja leipoi pullat ja keitti kahvit; Kronholmin Liisa toimi grillimestarina. Oli mukava tulla jäältä valmiiseen pöytään.

Jokainen osallistuja sai kaloja, joten kolme tuntia jäällä kului sutjakkaasti.  Tulokset voit lukea täältä Pilkkitulokset 1.4.2023

Osallistujat olivat yhtä mieltä perinteen jatkamisesta ensi vuonna.  Puhetta oli myös kesäkilpailuista, mutta pusikkoiset rannat eivät oikein sovellu onkimiseen. 

Ruokailun ja palkintojen jaon jälkeen suuntasimme kotimatkalle kuka mestarina ja kuka kokemusta hankkineena tulevana mestarina. 

Kiitos kaikille mukana olleille.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Teksti Arja Sorvali; kuvat Mari Järvinen, Liisa Kronholm, Arja Sorvali

 

Joulun ja uuden vuoden 2023 toivotus

Joulu, joulu suloinen, joulu aina uusi!
Tummat oksat säteillen seisoo joulukuusi.

 Äiti joulupuuroaan keittää verratonta.
Kohta, kohta avataan salaisuutta monta.

Pikku tonttu tipsuttaa tupsulakki päässä.
Kuka tulee porstuaan, pitkä parta jäässä?

Juhlamieltä täynnä on koko pieni talo.
Paista aina sydämeen, kodin jouluvalo!
– Martti Haavio –

Rauhallista joulua
ja
Onnea vuodelle 2023

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Joulumyyjäiset 17.12.2022

Ensimmäiset kyläyhdistyksen joulumyyjäiset on toteutettu jo vuonna 1999, joten voidaan puhua perinteisistä joulumyyjäisistä. Edelliset joulumyyjäiset seuratalolla olivat kolme vuotta sitten, joten ihan lähimenneisyyden näyttöä myyjäisten suosiosta ei ollut. Myyjiä ilmoittautui kuitenkin pikku hiljaa, joten onnistuminen oli puoliksi ”maalissa”.

Myyntivalikoima antoi melko kattavan tarjonnan joulua ajatellen.  Myynnissä oli perinteisiä käsitöitä sukista joulukoristeisiin.  Musiikkipuolen hoiti mieskuoron cd-myynti, puukäsitöitä sekä kirjoja löytyi myös myyntipöydiltä. Leipää ym. suuhun pantavaa oli ostettavissa useammalta myyjältä. Pari päivää ennen myyjäisiä ilmoittautui myös joululaatikoiden myyjä.  Laatikot tekivät kauppansa niin, että perunalaatikoita olisi mennyt enemmänkin.

Kyläyhdistyksen pöydässä oli arpajaiset ja yhdistyksen myynnissä olevat kirjaset. Eija Arvila oli lahjoittanut pääpalkinnoksi joulun punaisen räsymaton, joka löysi tiensä uuteen kotiin heti arvanmyynnin alettua.

Kahviossa oli myynnissä mm. riisipuuroa ja torttukahvit.  Virpi ja Eeva olivat haudutelleet riisipuuron niin suunmukaiseksi, että puuro loppui jo myyjäisten puoli välissä.  Puuromestarit laittoivat saman uusiksi eli uudet ryynit pataan ja sekoittamaan seuraavaa satsia. 

Järjestäjille jäi hyvä mieli myyjäisten onnistumisesta ja samaa toivomme tietysti kaikille muillekin myyjäisiin osallistuneille – myyjille niin kuin ostajille.

Salin tyhjennyttyä talkoolaiset paketoivat joulukoristeet odottamaan seuraavaa vuotta.  Kuusi oli tehtävänsä tehnyt ja sai poistua sivuovesta ulkosalle.

Kiireinen loppu vuosi – Verlan Joulu, pikkujoulut ja joulumyyjäiset – oli onnistuneesti saatu toteutettua suunnitellusti, joten voimme siirtyä oman kodin jouluvalmisteluihin.

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

teksti ja kuvat Arja Sorvali

Verlan/Pyörylän th:n kuntolaatikkoarvonta 5.12.22

Verlan/Pyörylän tienhaarassa (”Parran luona”) kuntolaatikkokirjauksien kesken suoritettiin arvonta pikkujouluissa 5.12.   Ajalla 1.6. –  30.11. kirjauksia on yhteensä 217.  Käyntinsä on kirjannut 17 eri henkilöä.  Jokainen kävijä sai yhden arvan arvontaan.

Onni suosi tällä kertaa Hannele Salosta. Hannele voitti 20 € lahjakortin kauppakeskus Veturiin. Lahjakortti on toimitettu voittajalle.

Kiitos kaikille nimensä kirjoittaneille kuntoilijoille. Vihko odottaa laatikossa uusia kirjauksia. 

Reipasta ulkoilua
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

 

Ulkoilupäivä Pyörylässä 9.10.2022

Jos sanotaan, että sää on kuin morsian niin tällä kertaa morsian oli missitasoa. Aurinko yritti parhaansa, mutta Pyörylän peltoaukeilla puhaltava tuuli muistutti kuitenkin mistä vuodenajasta on kyse.  Ulkoilutapahtumaan osallistui 15 henkilöä mukaan luettuna kodan isäntäpari, Taina ja Seppo Pukkila.

Pihapiiristä ei määränpäässä puuttunut mitään mitä olisi saattanut omaan pihapiiriinsä toivoa.  Löytyi ulko- ja savusaunaa sekä kota, joka olisi voinut olla arvokkaammankin juhlan pitopaikka kuin ulkoilutapahtuman.

Taina oli hakenut Pyörylän lähteeltä eliksiiriä (lue lähdevettä) alkumaljaksi – raikas avaus.  Liisa Kronholm grillasi ulkoilijoille makkarat, jotka maistuivat ulkoilun jälkeen yhtä hyvälle kuin aina. Arja Torikka oli paistanut lettuja kahvin kanssa. Seppo keitti kahvit ja Taina oli leiponut kakun. Kodassa istuimme kahvittelemassa kuin juhlasalissa. Tunnelma oli aluksi ihan hämmentynyt, mutta pian puheensorina täytti kodan.

Uskon, ettei kukaan mukana olleista katunut lähtöään. Ihana ilma ja mukava seura tekivät tästäkin sunnuntaista pyhäpäivän.

Kiitos vieraanvaraiselle isäntäparille ja ulkoilijoille osallistumisesta

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Elliween kurpitsakilpailu ja kesän päättäjäiset 2022

Viime vuonna tapahtumaan osallistui vain noin puolet tavanomaisesta, mutta tänä vuonna ilmoitusta noudatti vakiintunut määrä (n. 50) kesän päättäjiä.

Kokko roihusi näyttävästi ja lämmitti laajalle alueelle.  Juhannuskokko lienee syytä unohtaa niin monena vuonna olemme pettyneet, kun voimassa on ollut kielto tulenteosta ja kokon poltto on siirtynyt syksyyn.

Eeva cheefinä ja apukokkina Liisa – yhdistelmä toimi tänäkin kesänä loistavasti.  Kaksikko saa keitokseen aivan eri makuja kuin mitä meidän keittiön nakkisopassa. Keittoa riitti santsikierroksiinkin. Arvilan kotileipomon täytekakku kahvin kera oli piste iin päälle.

Elliweet ratkesivat Anna Laukkasen (tavallinen kurpitsa) ja Veikko Kärkkäinen (kesäkurpitsa) eduksi. Yksi sun toinen kertoi, ettei määrällisesti kurpitsoita tullut paljon, mutta kunnon kilpailu saatiin aikaiseksi osallistujien kesken.  Voittajat saavat puutarhalehtensä ensi vuoden alusta.  Toinen ja kolmas palkinto molemmissa sarjoissa oli kukkasipuleita. Tulosluettelo kokonaisuudessaan Elliween kurpitsakilpailujen tulokset 2022

Kirppiskesä meni ilman arpajaisia, mutta nyt oli mahdollisuus kokeilla arpaonnea.  Moni käyttikin tilaisuuden hyväkseen.  Pääpalkinnon voitti  Heikki Koli, mutta lähes kaikki arpavoitot tuottavat saajalleen valoa syksyn pimetessä.

Kiitos kaikille kuluneesta kesästä ja hyvää syksyä

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Teksti Arja Sorvali; kuvat Helena Keskitalo (hk) ja Arja Sorvali (as)

Torin/Levonrannan syystalkoot 17.9.2022

Kello 12  ”naisjaosto” ahkeroi torikahvilan autiotuvaksi. Torikomeron tavarat löysivät uudet paikat joko kirppikseltä tai seuratalolta.

Hetki hengähdettiin ja siirryttiin “sitistä” Levonrantaan. Ensi lauantain Elliween –kisan punnitusta ja päättäjäisiä varten meitä oli talkoilemassa 15 ahertajaa.  Pudonneista lehdistä ja pitkähköstä heinästä olivat ainoastaan muistot jäljellä työskentelyn jälkeen.

Yhdessäolo sisälsi rakennussuunnittelua, puutarhatöitä, grillaamista ja lettukestejä ihan vaan kuulumisien vaihtoa unohtamatta.  Tehtäväjakoa ensi lauantaita varten oli myös tarpeen suunnitella.

Piti oleman pilvipoutaa, mutta kahvitteluvaiheessa tuli kunnon kuuro taivaalta.  Toivotaan, että ensi lauantaiksi luvattu pilvipouta pysyy pilvipoutana loppuun asti.

Kiitos talkoolaisille työpanoksestanne ja tervetuloa päättämään kesäkausi joko kurpitsan kanssa tai ilman.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Kesäretki Turkuun 23.-24.8.2022

Aamulla varhain bussin keula Verlasta kohti Porvoota ja aamupalapaikkaa – Tee- ja kahvihuone Helmeä. Kahvila oli tosi pikkuruinen museomainen tila.  Pihalta löytyy lisätilaa villiviinikabinetin muodossa.

Porvoosta suuntasimme Fiskarsiin. Opas kertoi Fiskarsin menneisyydestä ja tästä päivästä, kun kiersimme bussilla (tihkusadetta) alueen pariin otteeseen. Minulle ainakin oli yllätys, että Fiskarsissa on 60 oppilaan koulu ja päiväkoti on lapsia täynnä. Alueella asuvat käsityöläiset ovat ahkeria kaikin puolin. Söimme lounaan Kuparipaja –nimisessä ravintolassa, kokemus oli plusmerkkinen. Oma tutustuminen alueeseen aiheutti ainakin minulle rahanmenoa, koska mukaan tarttui Aino Aallon alennuksessa olleet juomalasit.

Määränpäähän saavuimme aikataulun mukaan ja huoneisiin sijoittuminen kävi nopeasti.  Olimme kaikki melko pitkälti toistemme naapureita. Seuraavaksi kiirehdimme Caribian vesille. Kylpylä ei herättänyt suuria tunteita, mutta kaikki ei miellytä kaikkia. Lotrailun jälkeen iltapalaa ja yöpuulle.

Matkapäivä numero kaksi oli historian täyteinen. Jos jotain muistin/tiesin menneisyydestä niin kahden asiansa osaavan oppaan kerronnan jälkeen, olin ns. ihan pihalla. Vaikuttavia ja kunnioitusta herättäviä rakennuksia ovat niin Turun tuomiokirkko kuin Turun linnakin. En kuitenkaan tekisi oikeutta historialle, joten kuvat puhukoot puolestaan.

Ennen kotiinlähtöä nautimme lounaan Turussa. Paluumatkan aikataulu oli suuntaa antava, joten meillä oli aikaa poiketa Halikossa Design Hill Shopissa täydentämässä kuka mitäkin varastoa (suklaa, Marimekko, Fiskars, Finlayson, Aarikka, hiustuotteet jne. jne.).

Mäntsälässä vielä pikaiset kahvit ja kotia kohti.

Kiitos Jukka Häkämiehelle/Puolakan Valmismatkat tasaisesta ja turvallisesta kuljetuksesta ja Jaalan Kotiseutusäätiölle tuesta matkan toteutuksessa. Kiitos tietysti myös matkaseurasta kaikille mukana olleille.

Arja Sorvali, tämän “kuvakirjan” laatija