Kirjoittaja arkistot: Arja Sorvali
Joulumyyjäiset 15.12.2024
Elimme jännittäviä aikoja edellisenä päivänä, kun lumen tulo ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Turhaan huolestuimme. Aamulla kymmeneen mennessä kaikki tiet oli aurattu lähiympäristöstä ja Porkan Ari teki viimeiset silaukset seuratalon kulkuväylillä.
Kello 12:teen mennessä myyjät järjestivät myyntipöytänsä valmiiksi ja myyjäisväki pääsi tutustumaan tämän vuotiseen tarjontaan. Käyttöesineitä puusta, joulukoristeita, koruja ja laukkuja löytyi pukinkonttiin. Mm. villasukkia oli varmasti jokaiseen makuun ja kokoon.
Oman lisänsä toivat joulupöytään hankittavat porkkana- ja lanttulaatikot, kuivat kakut, piparit, leivät ym. herkut. Jokaiselle löytyi varmasti jotakin ostettavaa jouluksi.
Kyläyhdistyksen arpajaisissa oli jo 3. kerran päävoittona Eija Arvilan lahjoittama punainen räsymatto. Myös Voikkaan Apteekki, Woikantori ja Urheilu Jokinen tukivat toimintaamme lahjoittamalla arpavoittoja. Kiitos arpojen ostajille.
Puffetissa oli vilskettä ensin keittiön puolella ja klo 12 lähtien kabinetissa. Riisipuuron keittäjinä takuuvarma duo, Eeva ja Virpi, joten puuro teki kauppansa kiitosmaininnoin.
Tänä vuonna oli mahdollisuus ostaa suolaista välipalaa ulkogrillistä. Kabanossi maistuikin monelle ja jälkiruokana torttukahvit puffetissa.
Kun seuratalo hiljeni myyjäisistä, järjestäjät paketoivat joulukoristeet ensi joulua varten. Verlan Joulu, Pikkujoulut ja Joulumyyjäiset pitivät huolen, että talkoolaisilta on ns. ”löysät pois” ennen kotijoulun valmistelua.
Hyvää joulun alusaikaa
teksti Arja Sorvali; kuvat Ari Porkka ja Arja Sorvali
Ulkoilupäivä 20.10.2024
Kerrankin minä olin ensimmäinen museon parkkipaikalla, mikä ei ennakoinut suurta osallistujamäärää. Kahteentoista mennessä meitä oli kuitenkin 8 ulkoilijaa lähtöviivalla. Seuratalolla Liisa ja Mari olivat kahvinkeittopuuhissa ja pakkaamassa muuta tarjoilua mukaan Ismo Puolakan laavulle.
Ilma oli aurinkoinen, mutta syksyinen viima puhalsi rannassa. Olin jo ilmoitukseen laittanut, ettei ko. mikään puolimaraton eli pisin reitti oli 3 km. Kuusi vaeltajaa valitsi kahden kilometrin reitin ja me kaksi, Pirjo K. ja minä, kunnostauduimme lähes 3 km:n valinnalla (olihan meillä myös Pirjon Pöysti –koira matkaseurana).
Tällainen harrastajalenkkeilijä sai mäkisessä maastossa selän hiestä kosteaksi ja hengityskin piiputti aika ajoin – laavulle selvittiin. Makkarat olivat jo hyvän päivetyksen saaneita ja kahvi odotti termareissa mokkapalojen kyytipoikana.
Laavun omistajalla, Ismo Puolakalla, oli edellisenä päivänä syntymäpäivä, joten kiitoksena laavuvierailusta ja onnitellaksemme muistimme häntä vaatimattomalla ”asetelmalla”.
Kahdeksan vuotta on kulunut siitä kun viimeksi vierailimme samassa paikassa. Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen ja suunnitelmia on tulevankin osalta olemassa.
Kiitos mukavasta juttuseurasta grillillä. Näissä merkeissä tapaamme kevään ulkoilupäivänä eikö?
Teksti ja kuvat Arja Sorvali
Elliweet ja kesäkauden päättäjäiset 5.10.2024
Loppukesän huipentuma on taas takanapäin. Ilma suosi, joka varmasti osaltaan vaikutti yleisömäärään – 50 henkilöä. Kurpitsat on punnittu ja painaviksi todettu.
Onneksi kurpitsojen kasvattajat ovat sen verran sisukasta tyyppiä, etteivät lannistu, vaikka lähes samat ihmiset pokkaavat ensimmäiset palkinnot vuodesta toiseen. Tänäkään vuonna ei suuria muutoksia nähty. Kurpitsakisan voitti Tauno Sorvali 28,020 kiloa painavalla kurpitsalla (oli jopa 380 g painavampi kuin edellisenä vuonna) ja kesäkurpitsakisan voittajan, Veikko Kärkkäisen, kurpitsa painoi 5,460 kg (ed. vuonna 190 g enemmän). Kesä kun kesä ei ”huipulla” tulokset paljon eroa vuodesta toiseen. Voittajat saivat 50 € lahjakortin Kuusankosken Viherpisteeseen, 2. ja 3. sijat palkittiin kukkasipuleilla. Katso kaikki tulokset Elliween kurpitsakisan tulokset 5.10.2024
Auli (Kallio) ja Virpi (Kousa) aloittivat kurpitsakeiton valmistelut jo edellisenä päivänä eikä hetkeäkään liian aikaisin. Valtava kurpitsa oli hankala pilkottava, mutta taitavissa käsissä muuntui maittavaksi keitoksi, joka sai osakseen paljon kiitosta ruokailijoilta. Arvilan Anun tekemä täytekakku hupeni vinhaa vauhtia jälkiruokana kyytipoikana kahvi/tee,
Arpajaisissa onni suosi usein samoja henkilöitä ja toisilla ei ollut arpaonnea lainkaan (minä mukaan lukien). Palkintoja oli arvottavana vähän enemmän kuin yleensä, joka sai ehkä ostajat innostumaan arvanostosta. Kiitos vilkkaasta ”kaupankäynnistä”. Pääpalkinnon voitti kyläyhdistyksen ent. pj. Arja Torikka. Palkintoja oli lahjoittanut mm. Voikkaan apteekki, Urheilu Jokinen ja Kuusankosken Viherpiste.
Oli ilo nähdä tapahtumassa paljon uusia kasvoja, jotka toivottavasti tulevat tutuiksi tulevissa talkoissa ja tapahtumissa. Kiitos kesästä, kun syksy saapuu siirrymme verkkaisempaan toimintamalliin.
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
teksti ja kuvat Arja Sorvali, Liisa Kronholm, Tytti Vesa
AJELEHTINUT VENE KOULUNLAHDESSA, KOJON LAITURI
Levonrannan syystalkoot 21.9.2024
Ilmoituksessa jo kuvailin talkoohengen nousseen ja tämäkin tapahtuma osoitti, etten ollut väärässä. Meitä oli päivän aikana kaikkiaan 17 henkilöä tekemässä yhteistä hyvää.
Levonrannassa Jaakko Joutjärven raivaussaha maisemoi avarat näkymät pusikoiden paikalle. Ylikasvanut ruoho antautui sovinnolla kahdelle siimaleikkurille. Myrskyn kaataman puun pilkkeet pääsivät loppukuivatukseen sisätiloihin. Haravointia teimme säästeliäästi, koska suurin osa lehdistä on edelleen puissa. Tässä vain muutamia lueteltuina.
Matti, Auli ja Liisa hyörivät grillillä. Näin iso joukko vaati jo paria grillimakkaraa enemmän tulille. Nokipannukahvit pullan kera maistuivat jälkiruokana.
Pyörähti paikalla Hyökkärin Simokin. Hän sai oman tehtävälistan koskien laiturien purku- ja asennustöitä myöhemmin toteutettavaksi.
Ruokailun jälkeen odotti vielä torin syysselvitys. Lähes koko kesätoritoiminta sopi talvilevolle Listakoppikahvioon. Itse olin tässä vaiheessa jo poistunut lupauduttuani aiemmin toisaalle. Pikkulinnut ovat laulaneet, että torikalusteiden kantaminen oli lähinnä nuoriso-osaston hommia, joten suuret kiitokset myös Juuso ja Eino.
Kiitos kaikille mukana olleille kahden kärpäsen (lue Levonranta ja kesätori) lyömisestä yhdellä iskulla – passaa meidän viettää kesän päättäjäiset 5.10. kauniissa ympäristössä ja kesätori on valmiina talven tuloon.
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
Teksti ja kuvat
Arja Sorvali
Tauno Sorvalin saalis 8.7.2024
Tanen kalastustaito (ainakin haukien suhteen) on ollut tiedossa ja tässä lisää todistusaineistoa.
Hauen strategiset mitat paino 7,4 kg ja pituus 107 cm; kalastuspaikkana Iso-Kamponen.
Jos innostuit, kireitä siimoja…
Juhannus 2024
Toritalkoot 25.5.2024
Kymmenen talkoolaista oli lähtenyt torihommiin.
Aloitimme viemällä torikahvion tuolit kirppikseltä ex-taxilla torialueelle. On siitä tilasta edelleen iloa, kun mahtuivat kaikki yhteen kuormaan. Yllätys – jo ennen yhtätoista toripöytiä lastattiin peräkärryyn useamman (4) miehen voimin.
Toripöydät heittivät ”talviturkkinsa” perusteelliseen pesuun. Siitepöly aiheutti haasteita ja selvisi ehkä voittajana maaliin. Siitepölyä on ilmassa niin paljon, että ennen lauantaita kaikki pöydät vaativat uuden kuurauksen. Liisa piti huolen, että torikomero on putsattu ja puunattu kesäkautta varten.
Työt tehtiin ripeästi, ei muuta kuin kohti Levonrannan talkookiitosta. Kallion Auli oli ahkeroinut valmiiksi grillimakkarat ja nokipannukahvi luonnonhelmassa kruunasi yhdessäolon. Tosin hyttyset pitivät huolen siitä, ettei sinne koko päiväksi jääty kuppaamaan.
Kiitos paljon talkoolaisille, joiden ansiosta olemme askeleen lähempänä ensi lauantain tori- ja kirppisavajaisia.
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry
teksti ja kuvat Arja Sorvali
Verlan kesätorin 2024 ohjeet myyjille
Verlan museoalueella sijaitsevan kesätorin tiedot myyjille löytyvät nyt kotisivuilta. (esim. aukioloajat, pöytähinnat, pöytävaraukset jne.)
Saat kattavat tiedot toritoiminnasta kotisivun päävalikosta KAUPPAPAIKKA > Kesätori -alavalikkoa klikkaamalla tai linkistä KESÄTORI.
Tervetuloa kesätorille
Verlan Seudun Kyläyhdistys ry