Kello 12 ”naisjaosto” ahkeroi torikahvilan autiotuvaksi. Torikomeron tavarat löysivät uudet paikat joko kirppikseltä tai seuratalolta.
Hetki hengähdettiin ja siirryttiin “sitistä” Levonrantaan. Ensi lauantain Elliween –kisan punnitusta ja päättäjäisiä varten meitä oli talkoilemassa 15 ahertajaa. Pudonneista lehdistä ja pitkähköstä heinästä olivat ainoastaan muistot jäljellä työskentelyn jälkeen.
Yhdessäolo sisälsi rakennussuunnittelua, puutarhatöitä, grillaamista ja lettukestejä ihan vaan kuulumisien vaihtoa unohtamatta. Tehtäväjakoa ensi lauantaita varten oli myös tarpeen suunnitella.
Piti oleman pilvipoutaa, mutta kahvitteluvaiheessa tuli kunnon kuuro taivaalta. Toivotaan, että ensi lauantaiksi luvattu pilvipouta pysyy pilvipoutana loppuun asti.
Kiitos talkoolaisille työpanoksestanne ja tervetuloa päättämään kesäkausi joko kurpitsan kanssa tai ilman.
Teksti ja kuvat Arja Sorvali