Levonrannan talkoot ja Verla-sitin siistiminen 5.5.2021

Olihan ilma! 

Villaista alle ja tuulta pitävää ylle niin jotenkuten tarkeni tehdä töitä.  Sääennuste lupasi sateen alkavan klo 17 ja tällä kertaa ennuste osui niin nappiin, että ajan olisi voinut tarkistaa ensimmäisistä pisaroista.  Tavaksi on muodostunut 15-20 henkilön osallistuminen talkoisiin ja tällä kertaa täsmäluku oli 17. 

Jo talvella oli rantaan tilattu hiekkaa uimarannan ja muun ympäristön parannustarpeiksi.  Simo Hyökkäri kävi traktorillaan tekemässä voitavansa hiekan levityksen suhteen ja miestyövoima talkoissa hoiteli hienosäädön.  Hyvältä näyttää maisemointi ainakin tällä hetkellä.

Hälikän Matti merkitsi värikkäämmillä nauhoilla Kokkokallion polun, jotta ensikertalaisetkin pysyisivät polulla.

Itse osallistuin Kronholmin Liisan kanssa ”sitin” tienpientareiden siistimiseen.  Ohikulkijoille on annettava kiitosta roskaamattomuudesta, kun emme saaneet kuin puolikkaat säkilliset rojua reilun 2 km:n matkalta.  Järvisen Mari ja Juuso ovat keränneet Nisuksen suunnalta potasta (kumma miten pottakin voi käydä tarpeettomaksi kesken matkan?!) lenkkareihin ja kaikkea siltä väliltä.

Ei edes grillituli kyennyt lämmittämään, kun järveltä puhalsi hyytävä tuuli.  Useampi kuin yksi talkoolainen suunnitteli urakan päätteeksi saunan lauteille kömpimistä, mikä lienee ainoa paikka normaalilämmön saavuttamiseksi.

Kiitos kaikille talkoolaisille osallistumisesta – kesän aktiviteetit on polkaistu käyntiin.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Mari Järvinen (mj) ja Arja Sorvali (as)

Vastaa