Joulumyyjäiset 15.12.2019

Pikkujoulujen rääppiäiset päättyivät joulumyyjäisvalmisteluihin.  Ilmapiiri oli mollivoittoinen, koska ”turnausväsymys” ilmeni mm. keskittymiskyvyn puutteena.   Viian Eeva sai kuin saikin valmiiksi pitkän ostoslistan myyjäisiä varten.

Ennakkoon oli kysytty kautta rantain ja suorilla yhteydenotoilla sekä ilmoittelulla useammallakin taholla myyjiä myyjäisiin.  Kaikki järjestäjät haluavat lähes samaan aikaan myyjäisensä, joten myyjillä on varaa valita minne he tuotteittensa kanssa menevät. Odotimme viimeiseen asti, että olisimme saaneet esim. joululaatikoita myyvän myyjän paikalle.  Kun odotustamme ei palkittu, päätimme valmistaa itse laatikot, jotta meillä olisi tarjottavaa ostajille.

Eeva Viia oli aamutuimaan valmistanut osan lanttusoseesta laatikoita varten, joten uunit saatiin käyttöön heti aamusta.  Meitä oli neljä (Liisa Kronholm, Virpi Kousa ja Arjat) ”pikkuapulaista” ja pääemäntä Auli Kallio valmistamassa Aulin ohjeilla peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikoita.  Oma osallistumiseni oli niin pienimuotoista avustamista, että mitään laatikkotaituria minusta ei vieläkään tullut. Kaiken kuorimisen, kypsentämisen, soseuttamisen, paistamisen, jäähdyttämisen ja punnitsemisen jälkeen olimme 8 tunnin talkoopäivän päätteeksi enemmän kuin valmiit poistumaan koteihimme seuratalolta.

Ilmoittelussa oli käytössä tällä kertaa myös some – Jaalan koulun 3. lk myi lasten ja vanhempiensa valmistamia tuotteita – Mari Järvinen loi facebookiin tapahtuman myyjäisistä, joten tietoa piti kyllä myyjäisistä olla riittävästi.

Yhtään ei harmittanut myyjäispäivänä ”laatikkorumba” niin mielissään ihmiset olivat, kun jouluisia laatikoita oli saatavana.  Kyläyhdistyksen arpajaispöytä tyhjeni huimaa vauhtia, joten kyllä arpaonneakin tavoitteli moni kävijä.

Myyjäisissä oli tarjolla hunajaa, saaristolaisleipää, kransseja, koruja, villasukkia ja monenlaisia käsitöitä.  Matti Koljonen myi Laulu-Miesten uutta cd:tä ’Taas kaikki kauniit muistot’.  Arvilan leivät olivat monen ostajan kainalossa, samoin pikkuruiset piparkakkutalot saivat uuden kodin.

Ovikranssikilpailuun osallistui kaksi työtä.  Äänien laskenta oli jännittävä, koska äänet olivat tasan ennen viimeisen äänestyslipun avaamista.  Lipusta paljastui nro 3 ja kolmosen takaa löytyi Liisa Kronholm, joka sai 20 euron lahjakortin.

Puffetin puolella kävijät nauttivat torttukahvit tai pikkunälkään riisipuuron.  Niin Itä-Suomen retkelle kuin pikkujouluhinkin osallistuneilta tuli kiitosta, joten kaikki tämä talkoilu on tuottanut myös hyvää mieltä yhteisölle.

Omasta puolestani kiitän kaikkia kotisivujen lukijoita, jotka olette jaksaneet näitä höpinöitä seurata ns. uutisina. Toivotan teille kaikille miellyttävää joulun aikaa ja mielekästä vuotta 2020. 

 Päätän raportointini tältä vuodelta kyläyhdistyksen nimissä tähän. 

Arja Sorvali   (teksti ja kuvat)

Pikkujoulut 5.12.2019

Pikkujoulukoristeita 1.12.

Kaikkea kaunista koristeisiin

 

Taannoin pikkujouluväki ihasteli harmaille laudoille tehtyjä pöytäkoristeita, joten päätimme tälläkin kertaa yllättää.  Liisa Kronholm ja Eeva Viia olivat kokoonpanopuolella ja Arjat (Sorvali ja Torikka) avustivat.  Kattauskoristelu oli siis hyvällä mallilla jo.

 

 

Suunnitelmien mukaan valmistelut etenivät 3.12. salin pöytäjärjestelyillä, kuusen pystyttämisellä ym. koristelulla. Esirippukin temppuili,joten Helge Viia ja Matti Hälikkä ahersivat sillä suunnalla.Olimme niin ahkeria, että saimme vapaa päivän 4.12.

Valmistelua kalustuksen suhteen

Kattausta

Illan tunnelmaa hämyssä

 

 

 

 

 

 

Varsinainen juhlapäivä koitti 5.12.  Ilmassa epävarmuutta edellisenä päivänä pitäisikö ympäristö hiekoittaa vai ei.  ”Onneksi” kostea ilma päivällä piti huolen liukkaudesta. 

Puheenjohtaja Arja Torikka toivotti kyläyhdistyksen puolesta pikkujouluvieraat tervetulleiksi ja Verlan Kirin sihteeri Ritva Musto puolestaan lausui Kirin toivotukset.

Laura Karttunen säesti yhteislaulut.  Yllätyksenä hän oli tuonut kirkonkylän satakielen, Helmi Mattilan, laulamaan meille muutaman joululaulun.  Kyllä oli kaunista kuultavaa.

Arvilan valmistama riisipuuro tarjottiin noutopöydästä puffetin puolella.  Hyväksi koettu kierrätys salin pääovista osoittautui taas hyvin toimivaksi vaihtoehdoksi.  Puuro maistui vieraille luumu- tai mustikkasopalla  tai perinteisesti maidon kera.

Verlan Kirin kuntolaatikoilla (Pyörylä ja Jukakoski) eniten käyneiden joukosta arvottiin lahjakortin saaja – viime vuotuiseen tapaan onni suosi Markku Sorvalia, joka sai juhlassa myös kaiverrettavana olleen kalakilpailun kiertopalkinnon.  Kiri muisti myös joogan ja jumpan johdosta seuratalon lämmityksestä ja siisteydestä huolehtivaa joukkoa – Arja Torikka, Liisa Kronholm, Eeva Viia ja Arja Sorvali.  Näytelmäkerhon näyttelijä/ohjaaja/dramaturgi/koreografi Auli Kallio kuului myös Kirin muistamiin henkilöihin.

Kyläyhdistyksen  hallitus  valitsi Kunniaverlalaiseksi  (4.) Tauno Hellstenin, joka sai valintansa merkiksi kunniakirjan ja kukkakimpun.  Kunniaverlalaiset Ilkka Laine (94 v.) ja Elli Vesa (98 v.) olivat myös seuraamassa Taunon valintaa tähän kunniakkaaseen joukkoon, ainoastaan Rainer Richter oli estynyt.

 Tietoon oli tullut uudet asukkaat Pahasaaressa, mutta vauvoista ei ollut muuta tietoa kuin vihiä, että ensi vuonna olisi myös vauvoja.

Kylän ”näytelmäkerho” esitti keksimänsä tapahtumasarjan.  Idea lähti lähinnä olemassa olevasta vaatetuksesta ja jokainen sai keksiä parhaiten suuhunsa sopivat sanat.  Auli toimi unineen Erikeeperinä tapahtumille, jotta saimme kokoon jonkinlaisen tarinan.  Meillä vuorosanat vaihtuivat joka harjoituskerralla (4), joten jos aika olisi sallinut ties mitä juttua olisi esim. hienon naisen suusta kuultu taksista puhumattakaan.

Miesenergialla ladattu tiimi – Jukka Sipilä, Matti Kallio, Pekka Pärssinen ja Ismo Puolakka – huolehti kahvitarjoilusta.  Torttukahvit on takuuvarma tarjottava pikkujouluissa, joten miehet saivat täyttää kahvipannujaan tiheään tahtiin.

Arvonta seurasi kahvittelun jälkeen.  Jotkut saivat taas useampia arpavoittoja ja jotkut vaan toivoivat saavansa edes yhden.  Puolakan Valmismatkojen lahjoittaman matkavoiton voitti Olli Lindholm ja päävoittoherkkukorin Kimmo Arkko.

Seuraavaksi illan kohokohta ainakin kilttien ihmisten mielestä – joulupukki.  Viime vuoden tapaan joulumuori saapui tuuraamaan pukkia, mutta hän suoriutui tehtävästään taas mallikkaasti.  Joulumuori halusi antamalleen lahjalle vastalahjaksi joko laulun tai tanssin.  Loppujen lopuksi jompikumpi esitys onnistui kaikilta.

Seuratalolla oli tänä vuonna pikkujoulun viettäjiä yli seitsemänkymmentä, joten kaikki yhdessä teimme taas kerran juhlasta tunnelmallisen Selman päivän pikkujouluillan.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Matti Hälikkä, Ossi Ojanen ja Arja Sorvali