Kevätreippailu Simon laavulle 19.5.2019

Tapanamme on ollut useampana vuotena tehdä ulkoiluretki sekä syksyllä, että keväällä. Tälläkertaa kohteemme oli Simon laavu Nuottakalliolla. Osalle porukasta kohde oli tuttu, mutta opastusta kaipaaviakin mukanamme  kulki. Pääjoukko alkoi sovittuun aikaan kavuta Teemperin mäeltä eväskantamuksineen kohti laavua, jossa Talasniemen osallistujat jo meitä odottivatkin. Alkumatkasta oli talvi tehnyt tuhojaan kaataen kuusia polun poikki. Kuusiesteet ylitimme ketterästi emmekä sortuneet poimimaan edes korvasientä, joita tänä keväänä ovat halukkaat poimineet riittämiin.

Perillä oli nuotio jo sytytetty ja laitoimme grillimakkarat paistumaan. Jälkiherkuiksi Arja T oli ajatellut hemmotella meitä ja paistanut kotonaan vinon pinon pitsireunaisia lettuja, jotka kera mansikkahillon ja kahvin ahmimme makoisasti suihimme.

Aika vierähti turinoidessa huomaamatta ja oli paluumatkan aika. Keventyneet kantamukset ja alaspäin viettävä polku helpottivat tuloa päätien varteen, josta erkanimme omiin suuntiimme kotia kohti.

Eipä onnistuneelta ulkoilulta voi enempää vaatia kuin mukavan jutustelun ja helteisen sään tuoma olo kotiseutumme mahtavissa maisemissa.

Ruokakurssi ’Kalaa ja kasviksia’ 7.5.2019

Ennen varsinaista ruokakurssia kotitalousneuvoja Ulla Rantanen kertoi ’Tavaran vaihtopäivistä’ 16.- 18.5. ent. Citymarketin tiloissa Tommolankadulla.  Viime vuonna kävijöitä oli 4500, joten hyvin on tieto mennyt perille tavaroiden viemisestä, hakemisesta tai vaihtamisesta.

Yleistietoutta kaloista saimme seuraavaksi.  Kuulimme tuoreen kalan tuntomerkit ja oikean säilytyksen.  Kalan käsittelytavat kerrattiin asiantuntijan opastuksella –  suomustaminen, nylkeminen, suolistaminen, huuhtelu ja fileointi.  Kalaa pitäisi syödä vähintään kaksi kertaa viikossa, koska se on mm. hyvä D-vitamiinin lähde.  Kalan hyvät rasvahapot ja pehmeä rasva auttavat kolesteroli sekä sydän- ja verisuonivaivoissa  (ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan).

Kurssilaiset jaettiin kahden hengen ryhmiin ja jokainen ryhmä sai pari ruokalajia valmistettavakseen. Esikäsitellyt kalat olivat valmiina ruoanlaittoon.  Selkeät ohjeet ja avulias neuvoja helpottivat asioiden ripeää etenemistä.

Kaksi ja puoli tuntia – simsalabim – ruokapöytää jo katettiin kovalla vauhdilla.  En tainnut olla ainoa, joka oli ollut huonolla ruokinnalla päivän, kun tiesi pääsevänsä nautiskelemaan illansuussa. 

Luulen, että jatkossakaan meillä ei valmisteta silakkapihvejä eikä muikkurullia, mutta tiedä vaikka joku päivä hellalla porisisi ’Ranskalainen kalakeitto’. Talkkunainen marjaherkku kuuluu taatusti jälkiruokaherkkuihin.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Arja Sorvali ja Ritva Musto