Pikkujoulu 5.12.2018

Taas on vuoden odotetuin (jos kesän päättäjäisiä ei lasketa?) tapahtuma, pikkujoulu, vietetty. 

Tiistaipäivän koristelu oli saatu päätökseen kohtuu ajassa pienen ydinjoukon turvin.  Puolakan Ismo toi joulukuusen, jonka ympärille oli hyvä suunnitella muut totutut kuviot.  Pöytiä katettiin 80 vieraalle, mikä määrä osoittautuikin sopivaksi ennakoinniksi.  Ainoastaan muutama paikka jäi vapaaksi viime hetken ”Matti Myöhäisiä” varten.

Hellstenin Taunon ja Kronholmin Liisan edellisvuotinen työ puuromestareina oli niin ylivertainen, että homma lankesi heille tänä vuonna ihan luonnostaan.  Molemmat olivat tietysti todella innoissaan saamastaan tehtävästä, kun vettä tihutti hiljalleen taivaalta jne.

Ohjelma oli tänä vuonna ekstempore tyyliin.  Ilpo Hellsten, joka toimi juhlan juontajana, poimi yleisön seasta joukon henkilöitä esiintymään ”näytelmässä”.  Osia oli jaossa Korvatunturiksi, joulupukiksi ja –muoriksi, Petteri Punakuonoksi jne.  Ilpo luki kertomuksen ja näyttelijäkaarti esiintyi kertomuksen sanoman mukaisesti. Tähdetkin tuikkivat oikein ansiokkaasti Korvatunturin taivaalla.

Matti Koljonen lauloi juhlavan joululaulun.  Pikkujouluväki lauloi yhdessä Hellstenin Ilpon säestyksellä.

Rainer Richter oli viettänyt kuluvana vuonna ns. pyöreitä vuosia, joten häntä muisti niin Verlan Kiri kuin kyläyhdistyskin.  Kyläyhdistys muisti kylään, Jukajärventielle ja Verlantielle, muuttaneita uusia asukkaita.  Vauvauutisia ei kyselyistä huolimatta ollut kerrottavana.

Valokuvauskilpailuun oli tänä vuonna osallistunut neljä henkilöä yhteensä kolmellakymmenellä valokuvalla. Kaikkia kuvaajia – Teuvo Haara, Helena Keskitalo, Saija Mouhu ja Minna Seesvaara – muistettiin ja erityistä voittajaa ei valittu. https://verlanseutu.fi/valokuvakilpailun-2018-palkitut-kuvat/

Verlan Kiri palkitsi kuntoilijoita.  Pyörylän tienhaaran kuntolaatikolla oli eniten käyntejä Tauno ja Markku Sorvalilla sekä Taina Pukkilalla.  ”Kuntolahjakortin” sai arvonnassa Markku Sorvali.  Jukakosken kuntolaatikolla käynneistä palkittiin Päivi Ojanen.

Arpajaisten päävoiton, herkkukorin, voitti Helge Viia.  Puolakan Valmismatkojen lahjoittaman lahjakortin voitti Arja Torikka.  Lukuisista muista voitoista onnekkaimmat saivat useamman.

Riisipuuron ja torttukahvin rytmittämänä juhla eteni joulupukkivaiheeseen.  Tänä vuonna joulupukki ei kiireiltään ehtinyt Verlaan, mutta joulumuori hoiti ansiokkaasti hänen tehtävänsä.  Muori olisi halunnut kuulla vastalahjana laulua tai tanssia lahjoja jakaessaan, mutta ujot lahjotut olivat lähinnä hämillään ehdotuksesta.  Kaikki saivat kuitenkin lahjansa joko laulun kanssa tai ilman.

Muutamat pikkujouluvieraat jäivät auttamaan ”pikkujoulujen paketoinnissa”, joten seuraavan päivän uurastus järjestäjien osalta jäi lähinnä miellyttäväksi puuhasteluksi.

Teksti Arja Sorvali;  kuvat Arja Sorvali ja Ritva Musto
ps. Liekö minua (Arja) jännittänyt joulupukin tulo, kun kaikki pikkujoulukuvat ovat jotenkin tärinätuotoksia?