Pikkujoulut 5.12.2017

Seuratalo oli koristeltu Suomi 100 teeman mukaisesti sinivalkoisin sävyin.

Alkulauluksi valikoitui ‘No onkos tullut kesä’ jo yksistään ulkona vallitsevan sään vuoksi. Kouvolalaiset kesämuusikot Laura Viitalo (kitara) ja Jutta Tuovinen (ukulele) esittivät ‘Tulkoon Joulu’ ja laulattivat yhteislauluja.           

Pikkujouluväen tervetulleeksi toivottivat Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Arja Torikka ja Verlan Kirin puolesta Ritva Musto. Samalla kerrattiin kuluneen vuoden tapahtumia ja raotettiin tulevaa toimintaa. Kiitosten kera tietenkin. 

Lavis- ryhmä esiintyi Tiia Valkeapään johdolla, antaen näytteen miten musiikki ja tanssi yhdistettynä on myöskin jumppaa.                                                                                          
Ja mitä olisikaan pikkujoulut ilman riisipuuroa!  Puuro oli erinomaista, koska laadusta vastasi Tauno Hellsten Liisa Kronholm avustuksella. Tarjoilu sujui Eeva Viian ja Liisa Kronholmin toimesta. Puuron kanssa tarjottiin tietenkin jotain sinistä eli mustikkakeittoa.

Esitysvuoroon pääsivät kylän “pikkutytöt” eli Eeva Viia, Arja Sorvali, Auli Kallio ja Liisa Kronholm. Heidän yleisöä hauskuuttanut näytelmänsä oli koottu lasten keskusteluista tallennetuista jutuista. Ideoijana oli Auli Kallio ja jokainen puvusti itse itsensä.

Kyläyhdistys muisti kylään muuttaneita: Kempaksia Pyörylästä, Jyrästä Verlasta ja Lautamatti/Nyholmia Nisuksesta. Uusia vauvoja ei vieläkään löytynyt.

Verlan Kirin onkikilpailun kiertopalkinto luovutettiin Markku Sorvalille. Samalla palkittiin kuntolaatikoilla kävijät.  Jukakoskella eniten oli käynyt Päivi Ojanen ja Verlan tienhaaran kolmen eniten käyneen kesken suoritetussa arvonnassa onni suosi Taina Pukkilaa.

Joulukahvit juotiin miesten tarjoilemina niin kuin tavaksi on jo tullut.  Kaikkien odottama arvonta oli illan päätteeksi ja herkkukorin onnellinen omistaja oli Ritva Tankkala.

Joulupukki oli tänä vuonna juuttunut jonnekin matkan varrella, mutta ehkäpä ensi vuonna….

Keittiössä hääri monta ahkeraa naista. Heille kaikille suurkiitos meidän kaikkien puolesta!

Teksti Ritva Musto. Kuvagallerian tarkat otokset ovat Helge Viian kamerasta lähtöisin ja ne muut ovat Arja Sorvalin heiluttelemat.