Pikkujoulut 2016

Pikkujouluvalmistelut alkoivat jo 3.12.2016.  Porukalla askartelimme pöytäkoristeita salin pöytiin. Sembramännyn ja kuusen oksat sekä isomaksaruohon kukat siirtyivät asetelmiin kunkin taiteellisen näkemyksen mukaan.

Pikkujoulun järjestely-/koristelutalkoot saivat tänä vuonna liikkeelle vain kourallisen ahkerimmista talkoilijoista.  Ainoastaan kaksi miestä oli paikalla tekemässä ns. miestentöitä eli kuusen tuonti ja koristelu.  Väen vähyydestä huolimatta pöydät asettuivat kiltisti riviin ja saivat sievän kattauksen osakseen.  Näytelmän kenraaliharjoitus koristelun jälkeen sai ensimmäiset perhoset lepattamaan.

Tänä vuonna pöydät aseteltiin niin, että istumapaikka riitti jokaiselle tulijalle.  Puurolautaslaskurin mukaan meitä oli kaikkiaan 106 henkilöä, mutta saattoihan olla, että joku jätti puuron nauttimatta.  Moinen epätarkkuus sallittakoon.

Joululaululla aloitettiin ja lopetettiin ja mahtui lauluja muutama välilläkin laulettavaksi.  Verlan Kirin puheenjohtaja Ilpo Hellsten juonsi tilaisuuden rutiinilla.  Hän myös laulatti yleisöä kitaran säestyksellä.  Tauno Hellsten haudutti riisipuuron pihamaallaan.  Joka puolelta kuului kommentteja kuinka riisipuuro oli tänä vuonna viimeisenpäälle hyvää.

Valokuvakilpailuun  2016 osallistui poikkeuksellisen vähän kuvaajia.  Olisiko syynä laitteiston  ja tekniikan hallinnan eritasoisuudet.  ”Piparkakkukameroilla” ei voi saada kovin tasokkaita kuvia eikä järjestelmäkamerakuvaaja välttämättä ole innostunut kilpailemaan easy-toiminnolla kuvaavan kanssa.  Niin tai näin, joka tapauksessa kilpailun voitti Matti Hälikkä, 2. ja 3.  sija  Helena Keskitalo. Valokuvakisa 2016

Kyläyhdistys muisti seudulle muuttaneita Eeva ja Helge Viia Verlankujalle sekä Mia Pakarista ja Herkko Takalaa Kattilakoskentielle uudella Verla –kirjalla. Yhtään vauvaa ei ollut tiedossa Verlan seudulle syntyneenä. Merkkipäivän johdosta yhdistys muisti Matti Kalliota ja Veikko Kärkkäistä.

Verlan Kiri muisti liikkujia arpomalla eniten Pyörylän tienhaaran kuntolaatikolla käyneiden (Tauno Sorvali, Markku Sorvali ja Taina Pukkila) kesken lahjakortin.  Arvonnassa onni suosi Markku Sorvalia.  Jukakoskella eniten käyntejä oli Riikka Hellstenillä.  Kiri onnitteli myös syntymäpäiväsankareita Matti Kalliota, Marja Huimalaa ja Ritva Ahtonen-Hellsteniä.

Ajallaan oli vuorossa myös seudun ”estraditaiteilijoiden” joulunäytelmä.  Pienoisnäytelmän oli tänä vuonna kirjoittanut Rauno Solio ja Auli Kalliolla oli täysi työ saada meidät esityskelpoisiksi.  Vaikka olemmekin rutinoituja esiintyjiä, jotkut perhoset lepattelivat siihen malliin, että muutama repliikki jäi varastoon.  Juoni ei kuulemma kuitenkaan kärsinyt.

Miehet tarjoilivat joulukahvit Arvilan torttujen kera.  Osallistujamäärän huomioon ottaen tarjoilu sujui juohevasti.

Arvonnassa päävoittona olleen herkkukorin voitti omakseen tänä vuonna Ismo Puolakka.  Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä saapui paikalle Korvatunturin joulupukki ei ollut muoria lähetetty matkaan.  Lapset auttoivat pukkia jakamaan lahjat ja yleisö lauloi joulupukille.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää joulun odotusta.
Verlan seudun kyläyhdistys ja Verlan Kiri

Teksti Arja Sorvali; kuvat Helge Viia

Vastaa