Pääsiäisruokailu 12.4.

Verlan seuratalolla kokkasimme jälleen pääsiäisherkkuja alku-, pää- ja jälkiruoaksi.  Lopuksi nautimme pääsiäislounaan valmistamistamme herkuista.

Tällä kertaa meitä oli kolmetoista (12, jos chefiä ei lasketa)  innokasta oppijaa, jotka sulassa sovussa jakoivat pää- ja sivuroolit niin perunateatteriin kuin muihinkin tehtäviin.  Mukana olleet pojat hääräsivät omissa hommissaan eivätkä olleet ensikertalaisia otteista päätellen.

Kaikki sujui sutjakkaasti Marjan suunnitelmien mukaan paitsi lammas oli niin itsepäinen kypsyjä, että odottelimme vähän aikaa valmistumista.  Ei haitannut yhtään tahtia, kun välillä laulaa luikautimme onnittelulaulun synttärisankarille.  Sankaritar oli järjestänyt vielä omaa tarjoilua yhteisten saavutustemme lisäksi, joten ähkyhän tästä kaikesta oli seurauksena yhdelle jos toisellekin.

Maistuipa taas kerran kaikki niin hyvälle, että mikäs tätä on sulatellessa parikin päivää.

Teksti Arja Sorvali, kuvat Ritva Lautamatti-Musto ja Arja Sorvali

2 kommenttia: “Pääsiäisruokailu 12.4.

  1. Olinhan siellä taas minäkin, ja kyllä kannatti. Mukavassa porukassa päivä meni kuin “siivillä”. Vaikka lammasta odotettiin, niin tulipahan siitä sitten takuulla kypsää. Lisukkeita oli runsaasti joten pääsimme syömään alkupaloja ennen päivän kohokohtaa
    Nyt on helppo tehdä omat pääsiäisruokailu suunnitelmat, kun on jo oppi saatu ja ohjeet oikein paperilla. Jos tästä tämänhetkisestä ähkystä toipuu siksi! Ja senhän saaminen oli aivan oma vika, senverran tiheään meni haarukka suuhun.
    Summasumarum hyvää ja kaikkea riittävästi, ja vielä yllätysherkkuja kaikenlisäksi! Kiitos

Vastaa