Johan Alfred Tanner s. 1884

Viime kesänä Eero Niinikoski julisti Verlan Suomen elokuvakyläksi, joten velvollisuutemme oli pitää mainetta yllä loppusyksyn filmiesityksellä. Nyt esitysvuoroon tuli tosiasioihin pohjautuva elokuva Alfred Tannerista: Orpopojan valssi. Meitä uskollisia kotimaisen mustavalkofilmin ystäviä oli taas kokoontunut 14.11. seurataloon yli neljäkymmentä katsojaa.

Alfredin koskettava elämäntarina alkoi hänen rakennusmestariurastaan päättyen tuberkuloosin heikentämän kuplettimestarin tuupertumiseen kylätansseissa haitarinsa alle. Aikansa megatähti ehti tekstittää yli sata laulua ja levyttää vuosina 1911- 1926 65 kuplettia. Jo 43- vuotiaana kuolleen tähden tunnetuimpia kappaleita olivat mm. Kulkurin valssi, Kalle Aaltonen ja Orpopojan valssi.

Alfred Tanneria esitti onnistuneesti ensimmäisessä elokuvassaan nuori Sakari Halonen ja hänen vaimoaan, Mildaa, Eija Inkeri. Käsikirjoituksen oli laatinut Inkeri Marjanen ja ohjaus Ville Salmisen.

Jos filmit ja koneet kestävät käsittelyämme jatkamme perinteiseen tapaan näytös keväällä ja näytös syksyllä, vannoutuneiden katsojien puutteeseen  ei filmi-iltamme ainakaan tyssää. Kiitokset mukavalle yleisölle!

 

IMG_2157

Alfredin ja Mildan häät

IMG_2154

Kino Verla valmiina näytökseen

Limasieni

Tässä mieleenpainuvin kesän 2014 luontokokemukseni.

Mennessäni viikko ennen juhannusta Vilkinrantaan Lintukymelle havaitsin jo kaukaa, että edellisen kesän lehtikasan päällä loisti näyttävästiWP_20140710_003 kirkkaan keltainen aurinko. Lähempi tarkastelu osoitti keltaisen 20 cm x 20 cm alueen olevan n. 5 cm paksua vaahtomaista mössöä. Limasienistä olin joskus radion luontoillassa kuullut, joksi tätä ilmetystäkin otaksuin. Valokuvahan tästä varhaisen aamun näystä oli saatava ja niinpä palasin illalla kameroineni, mutta loistava keltainen oli muuttunut ruskeaksi ja vaahtokin oli kutistunut, mikä harmi!

Parisen viikkoa edellisestä tapahtui keltaisen limasienen uusi tuleminen, josta oheinen kuva. Nyt olin jo opiskellut limasienen anatomiaa ja otuksella oli jo nimikin: Paranvoi. Para oli muinaissuomalainen henkiolento, jonka väitettiin käyvän salaa lypsämässä lehmiä ja oksentavan osan salaa varastamastaan voista keltaisiksi möykyiksi  sammaleelle Paranvoiksi.

Paranvoi kuuluu limasieniin, joiden katsotaan olevan etäistä sukua ameboille. Limasieniä tunnetaan Suomessa yli 200 lajia, joista näyttävin ja tunnetuin on paranvoi ja sudenmaito. Limasienillä on eläimellisiä kykyjä kuten liikkuminen ravinnon hakuun jopa puuhun voivat kiivetä! Jos asia kiinnostaa, kannattaa elikkoon tutustua vaikka Gooklettamalla. Lisäksi minua kiinnostaa, onko muilla havaintoja limasienistä!

Kirjoittanut Matti Hälikkä

 

Ulkoiluretki Taninkarille 18.10.2014


Kyläyhdistyksen perinteisen syysreippailun kohteena oli tällä kertaa kylän veneranta Taninkari Suolajärvellä.

14 ulkoilijaa, kuulas syksysää ja tuntematon kohde loivat mainiot puitteet patikoinnille plus rehkimisen palkintona maalissa Marjan loihtimat lettukahvit. Kukaan meistä ei ollut venerannassa käynyt joten oma jännitysmomentti syntyi, löydetäänkö määränpäähän? Pelko osoittautui turhaksi, osattiinpa Taninkarille, kun oli kännykässä Heremapsit ja Taunon hiljainentieto.

Paluumatka kiiruhdettiin lennokkaasti lieneekö hillolettujen kutsu alitajunnassa. Niinpä jouduimme Levonrannassa hieman hyvää odottelemaan, mutta ei turhaan! Ah, niin makoisasti katosivat kurpitsa-/mansikkahillolla voidellut kermavaahtokuorrutetut ohukaiset suihimme kera kahvin, teen ja mehun.

Tarjoilusta voimistuneina vedimme laiturin rantatöyräälle sekä puupenkit rovioksi grillin seinustalle odottamaan taas tulevan kesän rientoja.  Voipuneina, mutta tyytyväisinä hajaannuimme tahoillemme lauantai-iltaa viettämään ja odottamaan uutta syysretkeä.

Teksti ja allaolevat kuvat Matti Hälikkä

Kyläturvallisuuskävely Verlassa 1.10.

Joni Tyviö johdattelee illan aiheeseen seuratalon parkkipaikalla

Joni Tyviö johdattelee illan aiheeseen seuratalon parkkipaikalla

Kuulaana syysiltana kokoontui Seuratalon parkkipaikalle kulkuväylien turvallisuudesta huoltakantavia kyläläisiä  esittelemään turvattomiksi kokemiaan kohteita.

Jaalanmyllyllä Enni Keto valisti Ira Pasia sillankorvan petollisuudesta.

Jaalanmyllyllä Enni Keto valisti Ira Pasia sillankorvan petollisuudesta.

Johdattelijoina toimivat Kymenlaakson Kylistä Joni Tyviö ja Kaakkois-Suomen Pelastusalan liiton Kaspelin turvallisuusasiantuntija Ira Pasi.

Tieväylillä turvattomiksi oli koettu Kesonmäen tieliittymä, Verlan Laanin seutu ja kapea silta sekä tie seuratalolle päin, Nisuksen tie ja väylä Tolskalta  Jaalanmyllyn sillalle. Vesiliikenteestä otettiin esille Verlan veneenlaskupaikka ja Lintukymi. Vaaran aiheuttajana kaikissa kohteissa oli kuljettajien käyttämä liian suuri nopeus niin tiellä kuin vesilläkin.

Vaaranpaikoista tehtiin muistio myöhemmin julkaistavaksi ja viranomaisille esitettäväksi.

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä

Valokuvakilpailun tuloksia

I-sija: Arja Sorvali ”025”

 

II-sija: Marita Kiiski ”joulukorttiehdokas”

jaettu III-sija: Inkeri Ahvenisto ”PA 020627”

Jaettu III-sija: Mari Järvinen ”Kuvia Verlasta (4)”

 

jaettu III-sija: Mari Järvinen ”Kuvia Verlasta (17)”

 

 

 

 

 

 

 

Valokuvakilpailun tulokset julkaistiin pikkujouluissa 5.12. Tuomareina toimivat: kuvanveistäjä Marjo Lahtinen, Kymenlaakson kylät ry:n puheenjohtaja Sami Porkka ja kyläyhdistyksen puheenjohtaja Matti Hälikkä. Kilpailukuvia oli saapunut määräaikaan mennessä 133 kpl, joista kukin raatilainen valitsi kolme mieleistään. Valituille kuville kukin tuomari antoi pisteitä 3, 2, 1 ja 0. Voittajakuva sai 8 p, kakkonen 6 p ja kolmoset saivat kukin 2 p. Kaikki kuvat käsiteltiin nimettöminä.

Arkistoon saimme paljon hienoja otoksia, joita kyläyhdistys käyttää eri yhteyksissä mm. julkaisuissa, postikorteissa ym. Ajatuksena on näyttää kilpailuun lähetetyt kuvat valkokankaalla jonkin kyläyhdistyksen tapahtuman yhteydessä.  Onnittelut voittajille ja kiitokset kuvia lähettäneille osallistujille. Nyt kamerat käteen ja kuvia ottamaan myöhemmin julkistettavaan 2014-kisaan. Talvikuvia erityisesti kaivattiin sekä kuvia eri puolilta seudun kyliä.

ELOKUVAT VANHAAN MALLIIN

Vanhojen suomifilmien ystävät kokoontuivat seuraamaan, tämänsyksyistä valintaa, Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvaa perjantaina15.11. Regina Linnanheimon ja Leif Wagerin johdattamana vaivuimme 1800 -luvun lopun tunnelmiin. 1942 filmausten aikana Suomi oli Jatkosodan kurimuksessa, jonka täytyi heijastua myös näyttelemissuorituksissa. Kuvauksiakin oli jouduttu siirtämään vuodella pahimpien myräköiden takia.

Sysimustaan myöhäissyksyyn toi elokuvailta pientä pilkettä ja vaihtelua. Väliajoilla nautittiin kahvit ja pullat, vaihdettiin kuulumisia sekä kuultiin viimeisimmät tiedot kyläyhdistyksen loppuvuoden tapahtumista.

 

Alkua odotellessa taustalla uudenuusi valkokangas

Alkua odotellessa, taustalla uudenuusi valkokangas

Leif Wager tässä kohtaa Italiassa

Leif Wager tässä kohtaa Italiassa

Talkoolaisjuhla lauantaina 28.9.

Merkittävä lisä kyläyhdistyksen varojenhankinnassa saadaan kyläläisten tekemästä talkootyöstä. Lähes samat puurtajat osallistuvat vuodesta toiseen talkootouhuiluun, joten päätimme hallituksessa muistaa Verlan aika -tapahtuman ahertajia kutsumalla heidät Makasiinikahvilaan ruokatarjoilun merkeissä.

Eija Jälkö tarjosi kahvilassaan kesän viimeisenä ruokailuna  maittavan aterian kyläyhdistykselle. Totesimme kahvilasta muodostuneen vuosien myötä kyläläisten ajankohtaisten uutisten ja tuttujen tapaamisen kohtauspaikan.

Verlan aika -tapahtuma saavutti tänä kesänä ennätyksellisen yleisömäärän. Tosin on kuulunut hienoista murinaa, että suuri kävijämäärä kääntää koko kylän ylösalaisin. Tapahtuma lisää kuitenkin Verlan näkyvyyttä ja tuo matkailijoita seudullemme laajemmaltikin. Luullakseni ”Keskiaikalinnamme” kestää hyvin parin päivän antautumisen mennyttä aikaa tunnelmoimaan, ehkä arkkitehti Dippell vähän tällaista ajattelikin suunnitellessaan aikoinaan tehdasrakennuksia.

Juhlava iltapäivä jatkui vielä Levonrannan kesäkauden päättäjäisillä kokkoineen, kilpailuineen ja virvokkeineen.

Kiitokset Eijalle sekä talkooväelle ja toivotan riuskaa intoa ensi kesän koitoksille!

pj Matti

Eija ja talkoolaisia

Eija ja talkoolaisia

Nisuslaisten pöytä

Nisuslaisten pöytä

 

 

 

 

 

Asiointiaituri 17.8.2013/8.8.2024

Laituritalkoita pidettiin lauantaina 17.8.2013 klo 9.

Asiointilaituri vedettiin talkoilla kokonaan maalle. Kaupunginmiesten mukaan vanha laituri korjataan 500 €:lla. Päädyimme kuitenkin ratkaisuun, jossa ostetaan avustusrahalla puutavaraa uutta laituria varten. Kyläläiset lupasivat tuoda tarvikkeita, joilla uusi ehompi laituri saadaan tukevasti ankkuroitua rantaan sekä virtaan. Näin ollen laiturin rakentaminen siirtyy ensi kevääksi. Olkaapa tarkkana ylävirran veneilijät, että olette paikalla kun kevään laituritalkoot alkavat!

vanhan laiturin kiinnitystä sovitellaan

vanhan laiturin kiinnitystä sovitellaan

Äijäenergia toimii ja vanhaa laituria vedetään maalle

Äijäenergia on toiminut ja vanha laituri on vedetty talviteloille

 

 

 

 

 

 

Asiointilaiturin todennäköisesti viimeinen matka 8.8.2024
Vanha hyvin palvellut asiointilaituri siirtyi vähäisemmälle käytölle Levonrantaan. Kylän keskusta on siis ilman laituria muutaman viikon.  Uusi, entistä ehompi, laituri valmistuu pian veneilijöiden käyttöön. Arja Sorvali