Eeva Viia kertoi miten heillä kotona lauantaisin äiti leipoi piirakoita pesueelleen. Jos vävykokelaalle ei tarjottu sulhaspiiraita, ei ollut mitään toivoa päästä taloon vävyksi.

Eeva oli jo edellisenä päivänä keittänyt kotiliedellä riisipuuron ja perunat piirakoihin, joten leipureilla oli käytössä jäähtyneet täyteaineet heti aamutuimaan.  Pekka Pärssinen oli ainoana miehenä oppimassa piirakoiden valmistuksen.

Keitettiin perunoita vatruskoihin, mannapuuroa sulhaspiirakoihin, kananmunia munavoita varten.  “Sotkettiin” taikina-aineet keskenään ja alustettiin taikina.  Tärkeää on alustaa taikinaa riittävästi, jotta se kestää ohueksi kaulimisen.  Toinen tärkeä asia oli taikinan säilytys eri valmistusvaiheissa – alustettu taikina ja piirakka-aihiot on säilytettävä muovissa, jotteivät ne kuivu tai muuten ohuet piirakkapohjat halkeilevat yhdisteltäessä ja rypytettäessä.

Itse pääasiassa rypytin piirakoita. En ole koskaan aikaisemmin moista hommaa tehnyt eikä sitä kukaan varmaan epäillytkään. Muutamiin jäi tyhjää tilaa päätyihin ja toisten rypyt olivat liian korkealla, jolloin ne uunissa paloivat. Uuni ei muutenkaan ollut oikein paistopäällä, mutta hyviä maultaan piirakoista tuli siitä huolimatta.

Sultsinat valmistettiin hellan levyllä nopeasti käännellen.  Kuoritaikina oli sama kuin riisipiirakoissa.  Valmiit sultsinat voideltiin toiselta puolelta ja pinottiin voidellut puolet vastakkain.  Voideltu pari laitettiin pinon alimmaiseksi, jotteivät kuoret käpristy.  Viimeiseksi sultsinat täytettiin mannapuurolla ja taiteltiin.  Sulsinat  kuuluu syödä käsin.  Ennen vanhaan isännät pyyhkivät rasvaiset kätensä hiuksiinsa.

Keitin- eli sulhaspiirakat valmistettiin myös samasta taikinasta. Todella ohueksi ajeltu (kaulittu) kuori täytettiin riisillä, taitettiin puoliksi ja reuna suljettiin lautasen reunalla pyöräyttämällä. Piiraat paistettiin voissa paistinpannulla. Kyllä olivat hyviä.

Ilomantsilaisia vatruskoja tehtiin myös.  Vatruskat valmistettiin perunamuusista, johon oli lisätty vähän vehnäjauhoja ja suolaa.  Pyöreät, puoli senttiä paksut pohjat täytettiin riisinokareella ja taitettiin toinen puoli päälle.  Vatruskat suljettiin sormin ja paistettiin äkkikuumassa uunissa, minkä jälkeen ne voideltiin voilla.

Riisi- ja perunapiirakoita useimmat meistä ovat syöneet milloin kenenkin valmistamana, mutta ihan hyviä niistäkin tuli amatöörien toimesta asiantuntijan ohjeilla.

Kuten tekstin pituudesta voit päätellä, laatija on Arja Sorvali.  Allaoleva kuvagalleria samaa käsialaa.

[Näytä kuvaesitys]

Tänä vuonna Marja Huimala tarjoutui järjestämään ruokailun, joten talkooväen kiitoslounas järjestettiin seuratalolla. Liikenteenohjaajilla, torikahviolaisilla, makkaranmyyjillä, Levonrannan häärijöillä, kirpputorilaisilla jne. jne. oli syötävää jos jonkinlaista sorttia salaatin, pää- ja jälkiruoan muodossa.

Lounaalle oli ilmoittautunut huomattavasti enemmän talkoolaisia kuin mitä tilaisuuteen saapui, joten tilaa ja ruokaa oli yllin kyllin paikallaolijoille. Harmillista heille, jotka olivat estyneitä.

Marja talkoili Ilvosen Tuulikin avustuksella 105 prosenttisesti.  Eihän lounas olisi ollut talkooväen tapaaminen ellei lopuksi ruokailijat olisi kantaneet pöydät ja tuolit siisteihin pinoihin.

Pohdittavaksi jäi – pitäisikö talkookiitos kuitenkin onnistua ilman talkoilua?

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Suomenlinna on Verlan kummikylä ja Unescon maailmanperintökohde kuten Verlakin.  Syyskuun 20. päivä lähti Verlasta linja-autolastillinen verlalaisia, ja muutama Verlan ystäväkin oli mukana, kohti Suomenlinnaa. Lauttamatkan jälkeen olimme perillä juuri ennen puoltapäivää.

Viikonloppu oli joka syksyinen Väkevä Viapori –tapahtuma, jossa riitti kaikille mielenkiintoisia tapahtumia, oli näyttelyitä ja musiikki- sekä käsityötapahtumia. Suomenlinnakeskus tarjosi tietoa saaresta ja sukellusvene Vesikkoon pääsi tutustumaan myös sisälle. Sotamuseo oli myös mielenkiintoinen kohde. Sää ei oikein meitä suosinut, sillä kun pääsimme perille Suomenlinnaan alkoi sataa ja jokainen juoksi sateelta turvaan vaikka puiden alle, jos ei muualle ehtinyt. Pieniä poutajaksojakin oli päivän mittaan jolloin pääsi tutustumaan saareen kauniiseen maisemaan ja vanhoihin taloihin. Moneen niistä pääsi sisälle tutustumaan esim. taidetta romusta –näyttelyyn ja lelumuseoon, missä olisi vierähtänyt pitempikin aika. Sieltä jokainen löysi monta tuttua nukkea tai autoa ym. lelua lapsuudestaan.

Saareen tutustumisen jälkeen meille oli varattu ruokailu Suomenlinnan upseerikerholta, joka normaalisti ei ole avoinna yleisölle kuin tilauksesta. Hyvän ruoan lomassa voi tutustua kerhoon ja kuvitella kuinka siellä upseerit viettivät iltaa. Ruokailun jälkeen olimme jo sen verran väsyneitä päivän kävelystä ja hyvästä ruoasta, että lähdimme kohti lauttarantaa ja kaupunkia, jossa bussi odotti meitä kotimatkaa varten.

Uutisen välitti Arja Sorvali, teksti Marja Huimala ja kuvat Kari Mäkinen