Pilvipoutaisessa säässä paikalle oli saapunut 18 henkilöä hiljentymään loppukesän, jo
perinteeksi tulleeseen Jaalan kappeliseurakunnan ja Verlan seudun kyläyhdistyksen
järjestämään tilaisuuteen. Koska sää suosi, meidän ei tarvinnut ”ahtautua” monitoimi
katokseen, vaan voimme terveysturvallisesti istua katoksen lisäksi kahdella pitkällä
penkillä avoneliössä ja kuunnella Minna Tanskan puhetta.
Kanttori Hannu Muukka asettui varmuuden vuoksi katon alle, mistä sähköurkujen ääni
kuului meille hyvin, naapurin Ristolta lainatun sähkön voimalla. Saimme käteemme
virsikirjojen sijaan lauluvihkot, joissa näytti olevan aivan outoja lauluja, kunnes tarkemmin
katsottaessa selvisi sävelten olevan tuttuja kansanlaulujen sävelmiä ja niinpä aloitimme
tilaisuuden laulaen.
Minna Tanska puhui päivälle annetun raamatun tekstin pohjalta itsetutkistelusta, joka
meillä suomalaiskansallisen luonteenlaadun johdosta useasti muuttuu itsehutkisteluksi.
Nykyään varsinkin koulumaailmassa puhutaan itsearvioinnista. Hyvä neuvo tästä
selviytymiseen on realismi ja armollisuus itseä kohtaan. Keskustelu aiheesta virisi vasta,
kun aloimme muistella kokemuksia kuhunkin itseen kohdistuneesta arvioinnista. Siitä hyvin
monella oli muistoja kouluaikaisesta laulukokeesta. Mieliin oli jäänyt miten yksinlaulu koko
luokan kuullen, joko omalta paikalta tai peräti luokan edessä katederilta oli ”sielua”
rassaava kokemus, varsinkin jos ei sattunut olemaan varsinainen laululintusen alku.
Kaikista omista rajoitteistamme huolimatta lauloimme loppulaulut kanttorin johdolla sujuvsti
kansanlaulujen sävelin.
Jo Minnan puheen aikana oli ukkonen kolistellut Nisuksen suunnassa ja nyt Levonkallion
takaa kohosi synkkiä pilviä, joten kyläyhdistyksen puheenjohtaja kutsui ja kehoitti väkeä
reippaasti ja kursailematta siirtymään kirkkokahville. Siinä kahvitellessa jutustelu jatkui
vilkkaasti ja olisi varmaan jatkunut pidenpäänkin, mutta ukkonen jyrähti jo lähellä. Onneksi
väki oli jo osittain poistumassa, kun taivaan vesihanat aukenivat ja vettä alkoi tulla
kaatamalla. Siinä sateessa kyläyhdistyksen väki kokosi penkit ja kahvitarvikkeet suojaan.
Sään puoleen tilaisuus oli ajoitettu melkein minuutilleen ja väki Levonrannasta pääsi pois
kuivana, lukuunottamatta polkupyörällä liikkeellä olleita.
Hiljentymishetki luonnon keskellä, luonnon ehdoilla on aina arvaamaton, mutta antoisa.
Kiitos osallistujille ja yhteistyökumppanillemme Jaalan kappeliseurakunnalle.
Teksti Helena Rantanen; kuvat Kimmo Arkko
