Hartaushetki Levonrannassa 15.8.2021

Pilvipoutaisessa säässä paikalle oli saapunut 18 henkilöä hiljentymään loppukesän, jo
perinteeksi tulleeseen Jaalan kappeliseurakunnan ja Verlan seudun kyläyhdistyksen
järjestämään tilaisuuteen. Koska sää suosi, meidän ei tarvinnut ”ahtautua” monitoimi
katokseen, vaan voimme terveysturvallisesti istua katoksen lisäksi kahdella pitkällä
penkillä avoneliössä ja kuunnella Minna Tanskan puhetta.

Kanttori Hannu Muukka asettui varmuuden vuoksi katon alle, mistä sähköurkujen ääni
kuului meille hyvin, naapurin Ristolta lainatun sähkön voimalla. Saimme käteemme
virsikirjojen sijaan lauluvihkot, joissa näytti olevan aivan outoja lauluja, kunnes tarkemmin
katsottaessa selvisi sävelten olevan tuttuja kansanlaulujen sävelmiä ja niinpä aloitimme
tilaisuuden laulaen.

Minna Tanska puhui päivälle annetun raamatun tekstin pohjalta itsetutkistelusta, joka
meillä suomalaiskansallisen luonteenlaadun johdosta useasti muuttuu itsehutkisteluksi.
Nykyään varsinkin koulumaailmassa puhutaan itsearvioinnista. Hyvä neuvo tästä
selviytymiseen on realismi ja armollisuus itseä kohtaan. Keskustelu aiheesta virisi vasta,
kun aloimme muistella kokemuksia kuhunkin itseen kohdistuneesta arvioinnista. Siitä hyvin
monella oli muistoja kouluaikaisesta laulukokeesta. Mieliin oli jäänyt miten yksinlaulu koko
luokan kuullen, joko omalta paikalta tai peräti luokan edessä katederilta oli ”sielua”
rassaava kokemus, varsinkin jos ei sattunut olemaan varsinainen laululintusen alku.
Kaikista omista rajoitteistamme huolimatta lauloimme loppulaulut kanttorin johdolla sujuvsti
kansanlaulujen sävelin.

Jo Minnan puheen aikana oli ukkonen kolistellut Nisuksen suunnassa ja nyt Levonkallion
takaa kohosi synkkiä pilviä, joten kyläyhdistyksen puheenjohtaja kutsui ja kehoitti väkeä
reippaasti ja kursailematta siirtymään kirkkokahville. Siinä kahvitellessa jutustelu jatkui
vilkkaasti ja olisi varmaan jatkunut pidenpäänkin, mutta ukkonen jyrähti jo lähellä. Onneksi
väki oli jo osittain poistumassa, kun taivaan vesihanat aukenivat ja vettä alkoi tulla
kaatamalla. Siinä sateessa kyläyhdistyksen väki kokosi penkit ja kahvitarvikkeet suojaan.
Sään puoleen tilaisuus oli ajoitettu melkein minuutilleen ja väki Levonrannasta pääsi pois
kuivana, lukuunottamatta polkupyörällä liikkeellä olleita.

Hiljentymishetki luonnon keskellä, luonnon ehdoilla on aina arvaamaton, mutta antoisa.
Kiitos osallistujille ja yhteistyökumppanillemme Jaalan kappeliseurakunnalle.

Teksti Helena Rantanen; kuvat Kimmo Arkko

Kesäteatterimatka 1.8.2021

Puolakan bussi lähti klo 12.30 Verlasta kohti Heinolaa mukanaan 29 kyläyhdistyksen jäsentä.  Autossa oli odottava tunnelma, olimmehan matkalla Suomen parhaaseen kesäteatteriin. Perillä olimme niin hyvissä ajoin, että ehdimme tutustua satamaan ja sen tarjontaan ennen teatteriesitystä. 

Teatterin katettu katsomo suojasi auringolta ja sivuilta tuulen vire vilvoitti sopivasti katsojia. Näytelmä, ”Riemurahat”, oli Kari Heiskasen ohjaama farssi.  Näyttelijäkaartiin kuului mm. Katariina Kaitue, Carl-Kristian Rundman, Ulla Tapaninen jne.  Lyhykäisyydessään juoni oli kertomus rahasalkun joutumisesta väärälle omistajalle, josta seurasi lukematon määrä valheita ja hauskojakin väärinkäsityksiä (mielestäni jopa liiallisuuksiin asti).  Päällimmäisenä mieleeni jäi Katariina Kaitueen liikkuminen näyttämöllä.  Ukonilman tehosteääni oli niin voimakas ja luonnollinen, että olin pudota penkiltä. 

Teatteriesityksessä ei ollut väliaikaa, joten Heinolan Heilassa nautitut kahvit karjalanpiirakan kera esityksen jälkeen maistuivat kaikille.  Matkalaiset hyödynsivät parinkymmenen minuutin pysähdyksen ostamalla Heilasta tuliaisia kotijoukoille.

Tervetulleen vaihtelun jälkeen oli mukava saapua kotiin oman ”käsiveskansa” kanssa viettämään rauhallista iltaa.

PS. Monen katsojan mielestä farssi oli juuri sitä mitä kesäteatterinäytelmän kuuluukin olla, joten kirjoittajalla ei ilmeisesti ollut paras kesäpäivä.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Tytti Vesa ja Arja Sorvali

Kohti Heinolaa (as)

Tuttuja ja tuntemattomia (tv)

Näyttämö (tv)

Tapahtumakalenterin tapahtumia 3.7.-27.7.

En tiedä kuinka paljon painoarvoa on tällaisilla tapahtumien kertaamisilla, mutta itse ajattelen, että kun tapahtuma on ilmoitettu, olisi mukava tietää miten se toteutui.  Tietenkin hyvä tapa edellyttää, että järjestäjä ilmoittaa peruuntumisesta, jos siihen olisi aihetta. Edellä mainittu mielessä ajattelin kirjoittaa toteutuneista (sen vähän minkä tiedän).

Verla laulaa ja soi 3.7.

Meillä ei ollut toimittaja paikalla, mutta onneksi valokuvaaja oli, joten saldona on muutama kuva. Laulattajina tässä yhteislaulutilaisuudessa olivat Hannu ja Leena Roitto.  Patruunan puiston hellesäässä oli paikalla yli kolmekymmentä laulajaa ja enempäänkin oli varauduttu.

 

 

 

 

 

 

 

 

kuvat Matti Hälikkä ja Matti Koljonen

Tanssit seuratalolla 3.7.

Niin teksti- kuin kuva-antikin oli vielä heikompi tansseista kuin mitä yhteislaulutilaisuudesta.  Kaikki allaoleva on kuulopuheeseen perustuvaa kommentointia.  Hannu ja Leena Roiton yhtye takasi niin tangoihin kuin muihinkin tanssikappaleisiin tahdin viime vuotiseen tapaan.  Puffetissa oli tarjolla tanssijoille niin suolaista kuin makeaa ja ennen kaikkea juomia, koska ilta oli suorastaan kuuma ilman liikuntaakin. Tansseihin oli saapunut suurin piirtein sama määrä ihmisiä kuin päivän lauleloissa, joten olivatko musiikin parissa viihtyneet siirtyneet uudelle estradille.

Kävelykierros – Verlan talot 27.7.

Kouvolan kaupunkioppaat ry järjesti ”Valkealan tai Venähmaan puolen” taloista ja asukkaista kertovan kävelykierroksen oppaana Hannu Pukkila.  Lähtöaikana sillankorvassa odotti kierroksen alkamista kolmisenkymmentä opastettavaa.  Helle jatkui myös tiistai-iltana, joten keskittyminen ja käveleminen olivat haastavia meille kaikille.    Hannu Pukkilalla on tietoa Verlan tehtaan perustamisesta sekä taloista ja asukkaista paljon enemmän kuin mitä 1,5 tunnin opastettuun aikaan saa mahtumaan.  Itse Valkealan puolen keltaisessa kasarmissa (purettu 80-luvulla) syntyneenä olin ”järkyttynyt” kuullessani syntyneeni Hölmölässä (olisihan Törmälästä varmaan saanut paremman lähdön maailmalle?).  Jos en ihan väärin muista, samassa talossa oli myös neuvola/terveydenhoitajan vastaanotto.  Talossa asui myös Savolaisen Emmu, joka oli tehtaalla konttoristina.  En ollut kovinkaan vanha, kun muutimme Jaalan puolelle, joten muistanko nuo asiat itse vai onko vaan kuulopuhetta?  Venähmaan puolen kävelyopasta voi ostaa museon myymälästä, jos et päässyt kävelykierrokselle ja entinen Werla kiinnostaa.

 

 

 

 

 

 

Kuvat ja tekstit Arja Sorvali