Läskisoosia

Innokkaat soosikurssilaisetLauantaina 1.3. klo 10 meitä innokkaita kurssilaisia (12) kokoontui Seuratalolle tavoitteenamme tehdä vanhanajan läskisoosia. Alkupalaverin jälkeen Marja jakoi tehtävät, tosin saimme vähän oman innokkuutemmekin mukaan vaikuttaa valintaan. Ja sitten hommiin!

Sianlihasiivuja olikin kunnioitettava määrä ja sen paistaminen miehinen urakka. Hienosti  sujui tottuneilta miehiltä ja taisi jokunen nainenkin kokeilla taitojaan. Jauhot ja sipulit ruskistettiin silavasta tulleessa rasvassa. Kaikki tämä laitettiin pataan sekä mausteeksi suolaa ja pippuria – vettä vielä ja siinä se, ei kun hautumaan. Uunissa muhi juureksia ja perunat kiehuivat kattilassa.

Odotellessa pöytä katettiin ja päivitettiin kuulumiset. Vihdoin koko komeus laitettiin esille ja kyllä maittoi. Kotia kohti iloisin mielin ja vatsat täynnä. Onneksi vielä jäi pikkuisen makusteltavaa kotiinkin. Ja edelleen oli yhtä hyvää.

Uutta kurssiakin suunniteltiin innokkaina jossain suupalojen välissä.

1 kommenttia: “Läskisoosia

  1. Tein eilen ns. läskisoossia. Kastikesiassa ei ollut silavaa. Jouduin käyttämään voita sipulien ja jauhojen ruskistukseen. Ei ollut edellisen veroista. Kyllä läskisoosissa pitäääää olla LÄSKIÄ.

Vastaa