Joulumyyjäiset 15.12.2024

Elimme jännittäviä aikoja edellisenä päivänä, kun lumen tulo ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Turhaan huolestuimme. Aamulla kymmeneen mennessä kaikki tiet oli aurattu lähiympäristöstä ja Porkan Ari teki viimeiset silaukset seuratalon kulkuväylillä.

Kello 12:teen mennessä myyjät järjestivät myyntipöytänsä valmiiksi ja myyjäisväki pääsi tutustumaan tämän vuotiseen tarjontaan. Käyttöesineitä puusta, joulukoristeita, koruja ja laukkuja löytyi pukinkonttiin. Mm. villasukkia oli varmasti jokaiseen makuun ja kokoon.

Oman lisänsä toivat joulupöytään hankittavat porkkana- ja lanttulaatikot, kuivat kakut, piparit, leivät ym. herkut. Jokaiselle löytyi varmasti jotakin ostettavaa jouluksi.

Kyläyhdistyksen arpajaisissa oli jo 3. kerran päävoittona Eija Arvilan lahjoittama punainen räsymatto. Myös Voikkaan Apteekki, Woikantori ja Urheilu Jokinen tukivat toimintaamme lahjoittamalla arpavoittoja. Kiitos arpojen ostajille.

Puffetissa oli vilskettä ensin keittiön puolella ja klo 12 lähtien kabinetissa. Riisipuuron keittäjinä takuuvarma duo, Eeva ja Virpi, joten puuro teki kauppansa kiitosmaininnoin.

Tänä vuonna oli mahdollisuus ostaa suolaista välipalaa ulkogrillistä.  Kabanossi maistuikin monelle ja jälkiruokana torttukahvit puffetissa.

Kun seuratalo hiljeni myyjäisistä, järjestäjät paketoivat joulukoristeet ensi joulua varten. Verlan Joulu, Pikkujoulut ja Joulumyyjäiset pitivät huolen, että talkoolaisilta on ns. ”löysät pois” ennen kotijoulun valmistelua.

Hyvää joulun alusaikaa

teksti Arja Sorvali; kuvat Ari Porkka ja Arja Sorvali

H-hetki-koittanut

Näkymä grilliltä Verlantielle Ari Porkka

Myyjäismeininkiä

Arpajaisjännitystä

Vastaa