Elliween kurpitsakilpailu ja kesän päättäjäiset 2022

Viime vuonna tapahtumaan osallistui vain noin puolet tavanomaisesta, mutta tänä vuonna ilmoitusta noudatti vakiintunut määrä (n. 50) kesän päättäjiä.

Kokko roihusi näyttävästi ja lämmitti laajalle alueelle.  Juhannuskokko lienee syytä unohtaa niin monena vuonna olemme pettyneet, kun voimassa on ollut kielto tulenteosta ja kokon poltto on siirtynyt syksyyn.

Eeva cheefinä ja apukokkina Liisa – yhdistelmä toimi tänäkin kesänä loistavasti.  Kaksikko saa keitokseen aivan eri makuja kuin mitä meidän keittiön nakkisopassa. Keittoa riitti santsikierroksiinkin. Arvilan kotileipomon täytekakku kahvin kera oli piste iin päälle.

Elliweet ratkesivat Anna Laukkasen (tavallinen kurpitsa) ja Veikko Kärkkäinen (kesäkurpitsa) eduksi. Yksi sun toinen kertoi, ettei määrällisesti kurpitsoita tullut paljon, mutta kunnon kilpailu saatiin aikaiseksi osallistujien kesken.  Voittajat saavat puutarhalehtensä ensi vuoden alusta.  Toinen ja kolmas palkinto molemmissa sarjoissa oli kukkasipuleita. Tulosluettelo kokonaisuudessaan Elliween kurpitsakilpailujen tulokset 2022

Kirppiskesä meni ilman arpajaisia, mutta nyt oli mahdollisuus kokeilla arpaonnea.  Moni käyttikin tilaisuuden hyväkseen.  Pääpalkinnon voitti  Heikki Koli, mutta lähes kaikki arpavoitot tuottavat saajalleen valoa syksyn pimetessä.

Kiitos kaikille kuluneesta kesästä ja hyvää syksyä

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

Teksti Arja Sorvali; kuvat Helena Keskitalo (hk) ja Arja Sorvali (as)

Torin/Levonrannan syystalkoot 17.9.2022

Kello 12  ”naisjaosto” ahkeroi torikahvilan autiotuvaksi. Torikomeron tavarat löysivät uudet paikat joko kirppikseltä tai seuratalolta.

Hetki hengähdettiin ja siirryttiin “sitistä” Levonrantaan. Ensi lauantain Elliween –kisan punnitusta ja päättäjäisiä varten meitä oli talkoilemassa 15 ahertajaa.  Pudonneista lehdistä ja pitkähköstä heinästä olivat ainoastaan muistot jäljellä työskentelyn jälkeen.

Yhdessäolo sisälsi rakennussuunnittelua, puutarhatöitä, grillaamista ja lettukestejä ihan vaan kuulumisien vaihtoa unohtamatta.  Tehtäväjakoa ensi lauantaita varten oli myös tarpeen suunnitella.

Piti oleman pilvipoutaa, mutta kahvitteluvaiheessa tuli kunnon kuuro taivaalta.  Toivotaan, että ensi lauantaiksi luvattu pilvipouta pysyy pilvipoutana loppuun asti.

Kiitos talkoolaisille työpanoksestanne ja tervetuloa päättämään kesäkausi joko kurpitsan kanssa tai ilman.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Kesäretki Turkuun 23.-24.8.2022

Aamulla varhain bussin keula Verlasta kohti Porvoota ja aamupalapaikkaa – Tee- ja kahvihuone Helmeä. Kahvila oli tosi pikkuruinen museomainen tila.  Pihalta löytyy lisätilaa villiviinikabinetin muodossa.

Porvoosta suuntasimme Fiskarsiin. Opas kertoi Fiskarsin menneisyydestä ja tästä päivästä, kun kiersimme bussilla (tihkusadetta) alueen pariin otteeseen. Minulle ainakin oli yllätys, että Fiskarsissa on 60 oppilaan koulu ja päiväkoti on lapsia täynnä. Alueella asuvat käsityöläiset ovat ahkeria kaikin puolin. Söimme lounaan Kuparipaja –nimisessä ravintolassa, kokemus oli plusmerkkinen. Oma tutustuminen alueeseen aiheutti ainakin minulle rahanmenoa, koska mukaan tarttui Aino Aallon alennuksessa olleet juomalasit.

Määränpäähän saavuimme aikataulun mukaan ja huoneisiin sijoittuminen kävi nopeasti.  Olimme kaikki melko pitkälti toistemme naapureita. Seuraavaksi kiirehdimme Caribian vesille. Kylpylä ei herättänyt suuria tunteita, mutta kaikki ei miellytä kaikkia. Lotrailun jälkeen iltapalaa ja yöpuulle.

Matkapäivä numero kaksi oli historian täyteinen. Jos jotain muistin/tiesin menneisyydestä niin kahden asiansa osaavan oppaan kerronnan jälkeen, olin ns. ihan pihalla. Vaikuttavia ja kunnioitusta herättäviä rakennuksia ovat niin Turun tuomiokirkko kuin Turun linnakin. En kuitenkaan tekisi oikeutta historialle, joten kuvat puhukoot puolestaan.

Ennen kotiinlähtöä nautimme lounaan Turussa. Paluumatkan aikataulu oli suuntaa antava, joten meillä oli aikaa poiketa Halikossa Design Hill Shopissa täydentämässä kuka mitäkin varastoa (suklaa, Marimekko, Fiskars, Finlayson, Aarikka, hiustuotteet jne. jne.).

Mäntsälässä vielä pikaiset kahvit ja kotia kohti.

Kiitos Jukka Häkämiehelle/Puolakan Valmismatkat tasaisesta ja turvallisesta kuljetuksesta ja Jaalan Kotiseutusäätiölle tuesta matkan toteutuksessa. Kiitos tietysti myös matkaseurasta kaikille mukana olleille.

Arja Sorvali, tämän “kuvakirjan” laatija

Uppotukin metsästys 1940-luvun lopulla

Osuvampikin kategoria artikkelille kuin Uutiset on varmasti olemassa, mutta jos et ole tietoinen artikkelissa kerrotuista asioista, tapahtumat tulevat varmasti ylittämään uutiskynnyksen. Nisuksen kyläkävelyn (13.9.2020) uutisointi sai 25.10.2020 lisäväriä Jorma Pessan tarinoinnista ”Nisuksen tasavallan” elämänmenosta.  Jos olet lukenut tarinan, et tule pettymään tämänkään arjenkuvauksen annista.

Jorma Pessa, kokemusasiantuntija, kertoo alla taustoja tukinuitosta ja tarkkaa kuvausta koulupoikien ansiotyöstä uppotukkien kerääjinä. 

Teksti Arja Sorvali


Uppotukin metsästys

Puuteollisuuden valintoja

Puunjalostusteollisuuden sijoittuminen suurten jokien varsille ei ollut sattuma vaan taloudellisen pohdinnan tulos. Ratkaisihan se mm. kaksi toiminnan osa-aluetta, raakapuun kuljetuksen ja itsetuotetun energian  saannin. Mäntyharjun reitin teollisuutta edustivat vain Kalso Oy:n vaneritehdas Vuohijärvellä ja Verlassa puuhiomo-ja kartonkitehdas. Reitti yhtyi Kymijokeen Jaalan Pyhäjärvessä. Se oli kuitenkin tärkeä raakapuun kuljetusväylä. Varsinaiset rahanhajua tupruttavat tehtaat olivat Kymijoen varressa. Suuria vientisahoja oli lisäksi joen suulla Kotkassa. Puun uitossa siirryttiin vähitellen nippu-uittoon, mutta kun puunkorjuun koko ketju trimmattiin, puunkuljetus siirtyi kumipyörille. Kumipyörien valta-asemasta tuli pysyvä. Tämän vuoksi nippu-uitto esim. Mäntyharjun reitillä jäi lyhyeksi. Automiehet saivat mainetta ja teollisuus säästi satoja miljoonia.

Tämän tarinan tapahtumat ajoittuvat 1940-luvun lopulle, jolloin irtopuun uitto oli vallitsevana.

Koulupojat miesten töissä

Koulupojille oli huonosti tarjolla kesätöitä. Ne olivat joko liian raskaita tai ikä oli esteenä. Keksimme serkkuni Teuvo Ukon kanssa tarjoutua uppotukin nostohommiin. Uittoyhtiö antoi suostumuksen ja tarjosi välineet, veneen ja nostokeksin, joka oli vartavasten suunniteltu tähän työhön. Sen piikikäs kärki oli karhennettu ja sen jatkeena oli holkki, jonka sisällä keksin varsi saattoi tehdä n. 10 cm:n pystyliikkeen. Liikkeen avulla varmistettiin keksin tarttuminen nostokohteeseen. Toiminta-alueena olivat Verlan yläpuoliset vedet, Niskajärvi, Suolajärvi ja myöhemmin myös Vuohijärvi. Puut piti koota rannalle tulvarajan yläpuolelle ja erotella kepeillä eri yhtiöiden tukit ja propsit. Tutuiksi tulivat yhtiöiden merkit, kuten Askolinin A, Eklöfin E, Gutzeitin tähti, Hallan pipari, Inkeroisten kolmio, Kymin pallo, Myllykosken sydän, Ristiniemen risti ja Sunilan Y. Tässä työssä viehätti myös kappalekohtainen palkka. Miehen työstä miehen palkka.

Nuumasalmen kapeikko

Niskajärveltä hinatut lautat piti palastella pienemmiksi pyräiksi, jotta veto kapean ja käyrän Nuumasalmen läpi oli mahdollinen. Salmen jälkeen pyräät koottiin taas isommaksi lautaksi Suolajärven ylitystä varten. Salmen kummallekin puolelle jäi tukkeja seisomaan pohjaan, niistä tuli ns. “kekkoja.” Osa vajosi pohjaan uppotukeiksi, joiden nostoon meillä oli oiva työkalu. Lujasti pohjaan juuttuneet puut saatiin irti venettä keikuttamalla. Komennolla “narut tyriin” tukki sidottiin veneen laitaan. Propsit pinottiin veneen laitojen päälle.

Oravasalmen hautausmaa

Siikakosken virta toi Vuohijärveltä kootut puut Oravasalmen kautta Suolajärven yli hinattaviksi. Virran voima ehtyi salmessa ja siitä tuli monen puun matkan pää. Vettä oli metritolkulla. Pohjan haraaminen pitkällä keksillä oli hyvin raskasta, nosto sinänsä varsin helppoa. Tiesimme paikan Tapanilan Sulon reviiriksi ja meitä kiinnosti lähinnä oliko puita vielä jäljellä. Olihan niitä mutta jätimme nekin Sulon nostettaviksi.

Seikkailuja Vuohijärvellä

Voimantunnon kasvaessa siirryimme Vuohijärvelle. Siikakoskelta Nurmisen Jallun kaupasta hankimme tarvikkeita, köyttä, teetä, sokeria ja säilykkeitä “nötköttiä”. Voi ja leipä oli tuotava kotoa. Vuohijärveä sanotaan Valkealan mereksi, eikä suotta. Edessämme oli kilometrien ulappa, kun ajattelimme että tukit ovat samanlaisia kuin kalat, niitähän on kuulemma aina enemmän vastarannalla kuin kotopuolella. Raskas keluvene olisi ollut liian rankka soutaa mutta onneksemme oli myötätuuli. Nostimme veneen kokkaan koivunlatvan ja ajoimme ulapan yli “purjeilla”. Väittämä vastarannan aarteista piti sikäli paikkansa, sillä Vuohijärven itäpuolta uitettiin paljon ylävesien tukkeja. Mutta tuli sitä luntakin tupaan. Tukkien joukossa oli paljon Kalson tehtaan koivuja, jotka uitettiin kuorimattomina ja olivat hirveän painavia. Karkea pinta haittasi laahausta pinoon kiskottaessakin. Kevättulvan jäljiltä paennut rantaviiva lisäsi vetomatkaa.

Aikamiehetkin asialla

Vuohijärvelle kultaa vuolemaan ilmestyivät työkaverini isä Arvo ja tätimme mies Fabian Ahtiainen, tuttujen kesken “Vaape”. Miehet eivät sitten sodanpäivien olleet yöpyneet metsässä. Arvo oli supliikkimies, hyvä laulumies ja kaikkien kaveri jo paljon ennen karavaanareita. Hän järjesti itselleen ja Vaapelle yöpaikat Vuohijärvi-laivaan. Aamulla Arvo kiitteli kortteerista, jolloin Vaape murahti kuivasti, että “minuva ainakin likist”.

Kalson koivut ja pitkä työmatka sai miehet luopumaan hommasta. Ehdotimme muita kulkutapoja. Mieluummin minä souvan oli Vaapen mielipide. Soutaessa sai toinen olla matkustajana. Vaapella oli matkalla kolme järveä ja muutaman kilometrin kävelymatka.

Leirielämää viikon jaksoissa

Olimme yökalareissuilla tottuneet yöpymään metsässä ilman mitään yövarusteita. Mutta viikon rupeama oli aivan toista. Liioittelin vähän kun sanoin ettei mitään. Olihan sentään kivi päänalusena ja peittona pieru. Paras nukkumapaikka oli veteen viettävä kallio. Se oli lämmin ja turvallinen nuotiopaikka. Asetimme yöksi nuotioon pitkän puun ja jalat sen päälle. Yhtenä yönä heräsin kun jalkoja poltti. Tuli oli edennyt riukua myöten jalkoihin asti. Sihisevä höyrypilvi kohosi ilmaan kun loikkasin veteen sammuttamaan saappaita.

Sade oli meille ylivoimainen vastus. Veneen kääntö suojaksi ei ollut mahdollista veneen varppaustelineen takia. Yritimme rakentaa suojaa halkopinojen väliin. Ei onnistunut, muovia ei vielä silloin ollut saatavissa. Taas yksi raskas ja huonosti nukuttu viikko oli takana. Maanantaina keitetty tee oli entistä tummempaa, vaikka sitä oli jatkettu jo monta kertaa. Edessä oli melkein 20 km:n polkupyörämatka kärrytietä kotiin. Väsytti. Kotona nukahdin kahvipöytään suu täynnä vastaleivottua pullaa.

Inventaari

Tuli aika mitata työn tulokset. Työnjohtaja Issula saapui Siikakoskelle noutamaan matkaopasta puukasojen tarkastukseen. Hän totesi että yksi riittää ja määräsi minut ruuhkavahdiksi sillan alle. Issulan käytössä oli Olympia-keskimoottorilla varustettu vene. Paikalliset tukkijätkät olivat oppineet tulkitsemaan moottorin ääntä. Seurasin lähtöä. Moottorin vauhtipyörässä oli kampi, jonka avulla käynnistys tapahtui. Moottori sihisi ja suhisi hamutellessaan lähtöhuikkaa starttikupista: Issssula, Issssula, Issssula. Moottori tömähti käyntiin ja kysyi: Mihkä nyt, mihkä nyt, mihkä nyt, mihkä nyt? Siikakosken niska oli karikkoinen. Niitä väistellessä moottorin kierrokset vaihtelivat ja se tiedusteli varovasti: Tässsstäkö, tässsstäkö, tässsstäkö? Tultiin ulapalle ja moottori innostui matkanteosta: Jjjätkät, jjjätkät, jjjätkät, jjjätkät……

Inventaari kesti monta tuntia. Sinä aikana olin päästänyt monta sataa tukkia kosken vietäväksi.

Älä koske Verlan puihin

Vuohijärven jälkeen päätimme vierailla vielä kotivesillä. Muistimme, että jokivarressa koulun lahdessa oli usein paljon propseja. Oli kekkoja sekä pohjapuita. Olimme nostaneet puita pari päivää, kun tehtaan ulkotöiden työnjohtaja Soljama ilmestyi paikalle mukanaan taulu Kymin Oy:n vesivarasto ja määräsi homman lopetettavaksi. Saimme jo nostetuista puista täyden maksun. Joku ehdotti että annetaan poikien siivota lahti. Ei sopinut. Seurasimme tulevatko yhtiön omat miehet jatkamaan työtämme. Eivät tulleet. Sinne jäi paljon puuta pilkkimiesten harmiksi. Siihen päättyi sillä kertaa myös meidän uppopuuprojektimme.

Teksti Jorma Pessa

Levonrannan hartaushetki 14.8.2022

Sunnuntaina Levonrannassa kokoontui parikymmentä henkilöä iltapäivän hartaushetkeen.  Jaalan kappeliseurakunnasta paikalla olivat kappalainen Minna Tanska,  kanttori Risto Eskola ja suntio Juha Tanska piti huolen, että tekniikka toimi. Lauloimme muutaman laulun virsikirjan lisäosasta. Minna Tanska kehotti Luukkaan Evankeliumin tekstiin viitaten kuulijoita keskustelemaan oliko heidän mielestään oikein käyttää ns. valkoisia valheita pahaa mieltä tuottavan totuuden sijaan.

Olosuhteet luonnon helmassa hiljentymiseen olivat suurenmoiset.  Ilma oli kaunis ja järveltä kävi leppeä tuuli.  Kahvit ja mustikkapiirakka johdattivat vapaaseen seurusteluun ennen kotiinlähtöä.

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Sanankuulijat saapumassa

Kanttori Risto Eskola ja kappalainen Minna Tanska

Kirkkokahvit valmiina

Kirkkosalin puitteet

Kesäteatterimatka Mäntyharjuun 10.7.2022

Mitähän sitä kertoisi, kysyjille vastaisi?

Meitä oli loppujen lopuksi 32 maksanutta katsojaa valmiina Mäntyharjun ’Turpeita ja timantteja’ varten.  Moni oli nähnyt Tv-version, joka ei varmaankaan ollut tässä tapauksessa etu. Urmas huusi sanottavansa suoraa huutoa, vaikka vähempikin olisi riittänyt.  Kanttori Piiparinen ei pettänyt osasuorituksellaan katsojaa tälläkään estradilla. Valma, rovasti Poutiaisen leski, oli yhtä arvonsa tunteva kuin aiemminkin. Muut osasuoritukset jäivät mielestäni jotenkin latteiksi (kirjoittajan mielipide enkä ole teatterikriitikko).

Väliajalla juodut pullakahvit piristivät kummasti istunnon jälkeen.  Jäätelökään ei ollut hullumpi nautittava lähes helteisenä kesäpäivänä. Kaksi viiva kuusi tippaa sadettakin eturivissä istujat saivat syliinsä, mutta riputteluksi sade jäi.

Väliajan jälkeen esitys sai uutta potkua.  Monen mielestä näytelmästä olisi voinut toteuttaa lyhyemmänkin version eikä tapahtumien kulku olisi siitä kärsinyt.

Paluumatkalla katsojat olivat ikään kuin kyllästyneet näkemäänsä. Koskaan et tiedä lähtiessä nautitko esityksestä paljon vai vähän tai jotain siltä väliltä. Esityksen jälkeen olet asian suhteen asiantuntija.

Tulihan käytyä.

Kiitos mukana olleille matkaseurasta

Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Tanssit 2.7. Verlan seuratalolla

Olen tanssinut viimeksi 7.9.2020, kiitos koronan.  Voi hyvin arvata, että ”tanssijalka” vipatti siitä lähtien, kun ilmoituksia ripustin tauluille. Ilmassa oli siis suuria odotuksia illan suhteen.

Tanssittajaksi oli saatu oikein maan kuulu laulaja, Mikko Järvinen, ja hänen yhtyeensä.  Jos joku ei vielä tiedä, Mikko Järvinen on esiintynyt mm. Dallapéen ja Pauli Granfeltin orkesterin solistina. Hyvin tuntui laulu luistavan oman yhteenkin tahtiin.

Ilmalämpöpumppu teki parhaansa, ettei tunnelma ylikuumentunut.  Viilennyksestä huolimatta pitkään vallinnut helleaalto ja reipas liikunta sai monen parin pyyhkäisemään otsaansa.  Tanssipareja oli lattialla niin paljon, että tuntui todella mukavalta olla osana sitä liikehdintää.

Arja Torikka ja Tuovi Paavilainen huolehtivat puffetista.  Niin suolaiset kuin makeat piirakat tekivät kauppansa tanssiväen tauoilla puhumattakaan juomista.

Tanssipareja olisi sopinut enemmänkin lattialle, mutta määrä osoitti, että tapahtumalle oli tilaus olemassa. Muutamana vuonna on järjestetty ilmaiset tanssit kyläyhdistyksen jäsenille. Mikäli tilaisuuden tunnelmasta voi jotakin aistia, sanoisin, että ehkä selkeämpää on kuitenkin järjestää pääsymaksulliset tanssit, joihin kaikilla on halutessaan mahdollisuus osallistua.

Seuraavaa vuotta ja heinäkuun ensimmäistä viikonloppua odotellessa kiitos kaikille talkoolaisille ja teille, joita varten tanssit oli järjestetty.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry

teksti Arja Sorvali; kuvat Malla Sippula ja Arja Sorvali

Verla lauloi ja soi 2.7. Patruunan puistossa.

Heinäkuun ensimmäisen lauantain yhteislaulutilaisuus sujui leppoisasti helteen helliessä. Tapahtumien suhteen oli jonkinlainen superviikonloppu ja se näkyi Verlassakin. Väkeä oli paljon liikkeellä. Meitä laulatettavia olikin n. 40. Toiset puun varjosta, toiset auringosta nauttien. Ohikulkijoitakin sävelet kiinnostivat, moni pysähtyi hetkeksi kiireettä kuuntelemaan ja istuskelemaan nurmikolle.

Mikko Järvisen ollessa laulattajana ja hanuristi Seppo Grönvallin säestäjänä, me osallistujat lauloimme ja tunnelmoimme tuttujen ikivihreiden tunnelmissa.

Teksti ja kuvat Mari Järvinen

 

Juhannus 2022

 

Oikein miellyttävää keskikesän juhlaa, juhannusta, kaikille jäsenille, entisille jäsenille ja tuleville jäsenille, kyläläisille ja mökkiläisille sekä kaikille teille, jotka satutte sivustolla vierailemaan.

Verlan Seudun Kyläyhdistys ry