Syksyn ulkoilupäivä 23.10.

Tänä syksynä ulkoiltiin Kokkokallion maastossa.

Lähdimme Puolakan sahan nurkilta yhdentoista maissa kapuamaan tukiasemamastolle vievää tietä. Kallion laella patikoimme uusittua, sinisillä nauhoilla merkittyä, luontopolkua hiidenkirnulle.  Tutkimusten mukaan onkalo ei olekaan hiidenkirnu, vaan pirun asuinpaikkana toimiva rapautumisonkalo, joka on syntynyt miaroliittisen kideonkalon laajetessa rapautumalla (Kouvolan Sanomat).

Kirnulta jatkoimme kallion Verlan puoleiselle rinteelle, josta ihailimme alapuolella virtaavaa jokea ja kalliomaalauskalliota. Edetessämme sivustan polkua avartuivat näkymät Suolajärven suuntaan, Karittasalmelle ja Uitelmuksen virtaan.

Hetken kuluttua saavuimme ikimetsään, missä ihailimme pahkoja, pakurikääpiä, hulppeita honkia ja haapoja. Poikkesimme lehtomaisen metsän rinteeseen näköalapaikalle, jossa voi istahtaa levähtämään penkille.  Pian saavuttiinkin Rainerin nurkalle Kantokoskentien varteen.

Soratietä astellessa ihailimme Katajanokan siistejä rinnepihoja ja saavuimme Laanin risteykseen. Kesonmäellä syksyn viima aiheutti vilun väristyksiä hikisen taivalluksen jälkeen, joten kiirehdimme Ismon laavun suojaan.

Ismolla oli jo kahvivedet kuumana ja makkarat esilämmityksessä grillitulilla.  Jouduimme heti Seppälän Joken kuvattaviksi ja Joken helikopteri-Kertun esittelyyn. Nokipannukahvin ja pitkopullan vauhdittamana patikointi vaihtui kuulumisiin ajankohtaisista aiheista iltahämäriin asti.

Kiitokset Ismolle, Railille ja Ilpolle ulkoilupäivän vieraanvaraisuudesta!

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä ja Arja Sorvali

Vastaa