Syksyn ulkoilupäivä 23.10.

Tänä syksynä ulkoiltiin Kokkokallion maastossa.

Lähdimme Puolakan sahan nurkilta yhdentoista maissa kapuamaan tukiasemamastolle vievää tietä. Kallion laella patikoimme uusittua, sinisillä nauhoilla merkittyä, luontopolkua hiidenkirnulle.  Tutkimusten mukaan onkalo ei olekaan hiidenkirnu, vaan pirun asuinpaikkana toimiva rapautumisonkalo, joka on syntynyt miaroliittisen kideonkalon laajetessa rapautumalla (Kouvolan Sanomat).

Kirnulta jatkoimme kallion Verlan puoleiselle rinteelle, josta ihailimme alapuolella virtaavaa jokea ja kalliomaalauskalliota. Edetessämme sivustan polkua avartuivat näkymät Suolajärven suuntaan, Karittasalmelle ja Uitelmuksen virtaan.

Hetken kuluttua saavuimme ikimetsään, missä ihailimme pahkoja, pakurikääpiä, hulppeita honkia ja haapoja. Poikkesimme lehtomaisen metsän rinteeseen näköalapaikalle, jossa voi istahtaa levähtämään penkille.  Pian saavuttiinkin Rainerin nurkalle Kantokoskentien varteen.

Soratietä astellessa ihailimme Katajanokan siistejä rinnepihoja ja saavuimme Laanin risteykseen. Kesonmäellä syksyn viima aiheutti vilun väristyksiä hikisen taivalluksen jälkeen, joten kiirehdimme Ismon laavun suojaan.

Ismolla oli jo kahvivedet kuumana ja makkarat esilämmityksessä grillitulilla.  Jouduimme heti Seppälän Joken kuvattaviksi ja Joken helikopteri-Kertun esittelyyn. Nokipannukahvin ja pitkopullan vauhdittamana patikointi vaihtui kuulumisiin ajankohtaisista aiheista iltahämäriin asti.

Kiitokset Ismolle, Railille ja Ilpolle ulkoilupäivän vieraanvaraisuudesta!

Teksti ja kuvat Matti Hälikkä ja Arja Sorvali

Kesän lopettajaiset Levonrannassa 1.10.2016

Edellisen päivän talkoissa porukka hääräsi Levonrannassa haravoimassa, puutöissä,  varastojärjestelyissä ym. puuhissa.  Syys-/köyrikokko rakennettiin rantaan kokkolautalle tunnelman luojaksi.

Kesän jännittävin tapahtuma (ainakin kurpitsojen kasvattajille) oli taas käsillä. Pitkin kesää usealta kasvattajalta oli tullut ”kuittauksia”: ”Nyt on muuten tulossa mahtavan kokoinen kurpitsa!”  Tänään kuvitelmat muuttuivat todellisuudeksi, kun vaaka puhui omaa lahjomatonta kieltään.

Tänä vuonna suurimman talvikurpitsan oli kasvattanut Tauno Sorvali ja kesäkurpitsan Arja Sorvali.  Sarjojen parhaat saivat Viherpiha tai Kotipuutarha  lehden.  En malta olla tässä kohtaa mainitsematta, että viime vuonna voittajat olivat samannimiset henkilöt.  Öhm!   Talvikurpitsasarjan toinen oli Raija Lehtinen ja kolmas Eeva Koli.  Kesäkurpitsasarjan toinen oli Matti Hälikkä ja kolmas Rainer Richter.  Lue tulokset kokonaisuudessaan kilpailutuloksia

Lähes puolen sataa henkilöä taputti palkintojen saajille ja muille parhaansa yrittäneille.  Marja Huimala pääkokkina hääri makkarakeiton ääressä.  Soppaa oli jokaiselle vaikka uusinta kierrokselle.  Jälkiruokana oli Arvilan täytekakkua kinuskikuorrutuksella sekä nokipannukahvit.

Kiitos kaikille kesästä.   Verlan seudun kyläyhdistys
Teksti ja kuvat Arja Sorvali

Syksyn ensimmäinen juttutupa 28.9.2016

Ensimmäisen juttutuvan vieraaksi oli kutsuttu Heikki Lahelma, helsinkiläinen ekonomi, joka 80-luvulta alkaen on tehnyt yhteistyötä itänaapurimme kanssa taiteen ja kulttuurin alalla.

Lahelma esitelmöi otsikolla ”Voihan Venäjä, Sonnanjärveläisen Heikki Lahelman tarina”.

Tarina alkoi 80-luvulla Avaruus 2000 näyttelystä, joka avattiin Espoon Dipolissa kesällä 1984. Näyttelyssä vieraili 220 000 kävijää. Sen jälkeen alkoi näyttelyjen sarja, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Suurimpia näyttelyjä on ollut mm. Mammutti-, Silkkitie-, Karl Faberge-, Ivan Aivasovski-ja  Ilja Repin näyttelyt sekä kymmeniä muita näyttelyitä. Myös ulkomaille. Näyttelyissä on käynyt satoja tuhansia vierailijoita.

Tarinansa Heikki Lahelma on julkaissut myös kirjassaan ”Venäläinen Sirkus”, jota on saatavissa kirjakaupoista ja kirjastoista. Tarina oli mielenkiintoinen ja uskomaton kertomus yhden miehen saavutuksista varsin erilaisella saralla.

Kiitos Heikki Lahelmalle tarinasta ja hyvää jatkoa uusien näyttelyiden parissa.

Teksti ja kuvat Kari Mäkinen

Heikki Lahelman kirjan kansi

Heikki Lahelman kirjan kansi

Heikki Lahelma esitelmöi ja Kari Taskinen huolehtii kuvallisesta kerronnasta

Heikki Lahelma esitelmöi ja Kari Taskinen huolehtii kuvallisesta kerronnasta