Hyvää Joulua ja Onnellista Vuotta 2016

Tehdasnäkymä puun katveesta 2

Valokuvakilpailun 2015 voittajakuva – Tehdas puun katveesta Mervi Puolakka

 

JOULUN AIKAA

Aivan niin kuin jotain taikaa, lähestymme joulun aikaa.
Marraskuinen musta maa, lumivaipan ylleen saa
Näin alkaa pieni juhlan tuntu, maassa kun on lumihuntu.
Tähtitaivas tuikkii meille, tuopi valon ihmisteille

Alkaa aika adventin, kansa rientää kirkkoihin.
Siellä nousen seisomaan, hoosiannaa veisaa saa.
Niinpä tässä elämässä, joulunajan hyörinässä,
alkaa kiire joulupajan, viepi meiltä kaiken ajan.

Kuusi sisään kannetaan, kynttilät se ylleen saa.
Tähti latvaan loistamaan, Joulun suurta tunnelmaa.
Näin juhla suuri syntyy vasta, siis muistakaamme joululasta.
joka syntyi seimehen vapahtajaksi ihmisten.

Näin arki väistyköön nyt tieltä, ja tuokohon teille joulumieltä.
Hyvää Joulua ja Rauhaa, sekä kukkuraista puurokauhaa.
(Armi Ihalainen)

VERLAN SEUDUN KYLÄYHDISTYS RY

Pikkujoulut 5.12.2015

Verlan Kirin ja kyläyhdistyksen pikkujoulujuhla vietettiin taas perinteisesti 5.12. seuratalolla. Edellisenä vuonna juhlijoita ei ollut sali pullollaan, joten nyt päätettiin kokeilla erilaista pöytäjärjestystä. Mitä lähemmäksi kello tuli 18.30 sitä punaisemmaksi muuttuivat järjestäjien posket – riittäisikö pöydät/istumapaikat kaikille? Sopu, pikkujoulumieli ja yhteisymmärrys auttoivat lisäpaikkojen järjestelyssä ja tarjottavatkaan eivät loppuneet kesken.

Juhla alkoi juontaja Ilpo Hellstenin säestämänä joululaululla, minkä jälkeen yhdistysten puheenjohtajat toivottivat pikkujouluväen tervetulleeksi. Edellisen vuoden tapaan trio Jopet esiintyi.

Kylän naisista koottu näyttelijäkaarti esitti näytelmän ”Pikkujoulujuttu”, jonka ohjasi Auli Kallio ja puvusti Liisa Kronholm. Näytelmässä avattiin mm. joulukatu, kuultiin Rainerin joulun parhaat ”palat” ja Kettulan muori keitti puuroa koko valtakunnalle. Tämän jälkeen nautittiin Marja Huimalan valmistama riisipuuro.

Yhdistykset muistivat kukkasin 90 vuotta täyttänyttä kunniaverlalaista, Ilkka Lainetta, sekä Kiri 85 vuotta täyttänyttä Esko Lautamattia. Kyläyhdistys huomioi seudulle muuttaneet lahjoittamalla Inkeri Sutelan (o.s. Ahvenisto) kirjan ja Kiri palkitsi kuntolaatikoilla kävijät: Jukakoski/Riikka Hellsten ja Pyörylän th./Tauno Sorvali.

Lapset jännittivät joulupukin saapumista. Joulupukki tulikin suuren lahjasäkin kanssa ja oli erityisen ilahtunut pikkujouluihin saapuneesta lapsimäärästä. Aikuiset nauttivat kahvin Arvilan torttujen kera seuratessaan joulupukin vierailua.

Valokuvakilpailusta on UUTISET-sivulla oma uutinen. Kilpailun voitti Mervi Puolakan ottama kuva.

Arpojen myynti oli vilkasta ja pääpalkintona olleen herkkukorin voitti Orvokki Ollila.
Kiitos pikkujouluväelle, teitte juhlasta lämminhenkisen yhdessäolon.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Timo Forsell sekä Helge Viia ja kulisseissa Arja Sorvali

Valokuvakilpailu 2015 ratkaistu

Tämän vuotiseen valokuvauskilpailuun oli lähetetty 68 kuvaa 11 osallistujalta. Osa kuvista jouduttiin hylkäämään, koska kuvasta pitää pystyä tunnistamaan, että kuvauspaikkana on Verlan seutu. Myös valokuvien kuvaajista oli epäselvyyttä.

Tällä kertaa voittajakuvat valitsivat: Marjo Lahtinen, Marja Huimala ja Timo Forssel. Valinnat julkaistiin kylän pikkujoulussa 5.12. ja kuvakilpailun parhaimmisto on nähtävissä seuratalon eteisen ilmoitustaululla.

Kiitokset kuvakilpailuun osallistuneille! Kyläyhdistyksen hallitus kannustaa osallistumaan rohkeasti jälleen vuoden 2016 kilpaan!

 

I – sija: Mervi Puolakka

Tehdasnäkymä puun katveesta 2

TEHDASNÄKYMÄ PUUN KATVEESTA

 

II- sija: Mervi Puolakka

Puusta pahviksi 2

PUUSTA PAHVIKSI

 

III-sija: Timo Hirvi

Syyskuinen aamupäivä Karitsasalmella 2

SYYSKUINEN AAMUPÄIVÄ KARITTASALMELLA