Elokuvailta 6.11.2015

Elokuvailtojen pitkä perinne jatkui musiikkiaiheisella elämäkertaelokuvalla vuodelta 1948 Ruusu ja kulkuri. Elokuva kertoo basso baritonilaulaja Abraham “Aappo” Ojanperästä. Unohdettu laulajasuuruus oli merkittävä henkilö laulutaiteen historiassa, koska oli maamme ensimmäinen koulutettu laulaja ja toimi alansa tienraivaajana Suomessa.

Seurataloon kokoontui kolmekymmentä mv-elokuvan uskollista katsojaa nauttimaan aidosta vanhanajan elokuvateatteritunnelmasta. Vanha filmikone toimi luotettavasti ja saimme kahvitella kahden filminkelan vaihdon ajan.

IMG_3463IMG_3464

Vastaa