Pääsiäisruokakurssi 28.3.2015

Nyt on taas kaikki paikkakunnan gourmet kokit olleet Masterchef Marja Huimalan koulutuksessa nautinnollisen pääsiäisen aikaansaamiseksi. Tällä kertaa meitä oli kymmenen koulutettavaa.  Pekka Pärssinen edusti ainoana miessukupuolta ‘No stress’ -esiliinassaan ja hyvin edustikin.

Aikaa ei tuhlattu hetkeäkään, vaan työt käynnistyivät sulassa sovussa, kuten tapana on ollut.  Menusta voi itse kukin nähdä, että herkkuja valmistui monenmoisia.  Aina ei voi onnistua, joten tällä kertaa hunajaisista juureksista tuli vähemmän hunajaisia.

Karitsapaisti oli sopivan kypsää ainakin minun makuuni eikä maistunut yhtään villasukalle (ennakkoluulojakin oli).  Ruokalajit täydensivät toinen toisiaan ja kruununa tietysti jälkiruoka. Kaiken kaikkiaan menu oli suunnittelijaltaan jälleen napakymppi.

Kyllä näillä eväillä jokaisen pääsiäisestä tulee yhtä juhlaa.

Teksti Arja Sorvali; kuvat Ritva Musto ja Arja Sorvali

Elokuva 20.3. Seuratalossa

Koska kevättä pukkaa ja Olavi Virran syntymästä tuli helmikuussa kuluneeksi 100 vuotta oli miltei pakko esittää “Kaksi vanhaa tukkijätkää ” -filmi vuodelta 1954. Moni seniorikatsoja tunsi nuoruutensa häivähdyksiä mielessään, kun tukit solahtivat Pernoonkoskessa sekä Tammelan Saaren luonnonpuiston kesähämyisiä maisemia ihaillessa. Ossi Elstelän ohjaama, Toivo Kärjen musiikki  ja Reino Helismaan käsikirjoittama tukkilaiselokuva oli saanut aikanaan lehdistöltä melko suopean vastaanoton. Ohjaaja näytteli vuorineuvos Taneli Saarta ja tytärtään Anneli Sauli. Olavi Virta oli saanut etumies Kari Hongan roolin Tapio Rautavaaran kieltäytyessä uhkaavan näyttelijälakon takia.

Meitä oli elävää kuvaa seuraamassa neljättäkymmentä kotimaisen nostalgisen mv-filmin ystävää Kino-Seuratalossa. Valitettavasti ehkä muutama näytöksestä kiinnostunut katsoja oli jäänyt pois lehti-ilmoituksen puuttuessa.

Leskenlehti 19.3.2015

Leskenlehdet 19.3.2015Vuokkorinteessä ei sentään vielä vuokkoja, mutta leskenlehtiä kyllä.

Ohikulkijoiden havainto herätti talonväenkin horroksesta huomaamaan kevään ensimmäiset leskenlehdet.  Pääsivätpä taas ilmestymään ‘salaa’, vaikka kuinka niitä kytättiin.
Kuva ja teksti Arja Sorvali

Verlan Kirin pilkkikilpailut 7.3.2015

Verlan Kirin jäsentenvälinen paremmuus on jälleen ratkaistu pilkkimällä Vannelahdessa.
Samaiselle päivälle oli kisatarjontaa yllin kyllin jäiden sulaessa pikavauhdilla. Innokkaita pilkkijöitä oli kuitenkin saapunut paikalle riittävästi, että saatiin aikaiseksi kunnon kilpailu. Kannustajiakin oli runsain mitoin. Kolmetuntinen rupeama meni pikaisesti ja olosuhteet olivat hyvät.
Punnituksen lomassa oli kahvia ja grillimakkaraa saatavilla.  Täältä löydät tulokset kokonaisuudessaan Kirin Pilkkikilpailut 2015 Vannelahti

Teksti ja kuvat Ritva Musto

P.s. Kilpailujen “Paras Nainen” kiittää kilpailujen “Parasta Miestä” saamastaan Sonnanjärven tomaattimuikkulahjoituksesta.  Arja Sorvali