Verla-päivä

Odottamattoman rankka helleaalto on tyrehdyttänyt kaikkien kirjoittajien “runosuonen” ja verenluovutus huolehti omalla (Arja Sorvali) kohdallani lopusta.

Ei hätää, Matti Hälikän kynä on jo hyvässä terässä, kuten allaolevasta tekstistä näkyy.
Oli jälleen arvailujen varassa paljonko yleisöä saapuisi tämänkertaiseen Verla-päivään.  Tällä kertaa 18.7. sattui perjantaiksi ja sää oli mitä parhain, lisäksi oli kulunut tehdasmuseon avaamisesta 50-vuotta. Näillä asetelmilla yleisö kansoitti jälleen museoalueen tungokseen asti. Tilaisuuteen varatut autoparkit täyttyivät äärimmilleen.

Ohjelmallisen osuuden avasi Eero Niinikoski puheellaan, joka käsitteli tehtaan historiaa menneestä nykypäivään.

Verla-päivän  valokuvat on ottanut Matti Hälikkä lukuunottamatta muutamaa Arja Sorvalin perhosnäyttelykuvaa.

Verlan seudun opas ja postikortti

Verlan seudun opas

Verlan seudun opas

 

Verlan seudun kyläyhdistys on teettänyt neljän vuodenajan maisemakortin ja päivitetyn uusintapainoksen Verlan seudun oppaasta (edellinen v. 2006), joita voi ostaa mm. kesätorin kahviosta.  Postikortin hinta on euro ja Verlan seudun oppaan saat kahdella eurolla hienona 4-väripainatuksena.  Kortin tuotto menee kyläyhdistyksen toimintaan. Opas on painatettu osin apurahalla ja hinta on alle omakustanteen.

Kesätorilla on myytävänä myös mm. Elämää ja asumista Verlassa -kirjasta sekä useampia muita Verlaa ja lähiseutuja koskevia julkaisuja sekä mm. yhdistyksen T-paitoja.

Tervetuloa torille tutustumaan teoksiin.

Verla kortti

Verla kortti

 

Levonrannan hartaushetki

Sunnuntaina Levonrannassa kokoontui kaksikymmentä henkilöä iltapäivän hartaushetkeen.  Aluksi lauloimme muutaman laulun, minkä jälkeen rovasti Heikki Kiviluoto puhui armosta.  Lopuksi lauloimme jälleen toivomiamme lauluja.

Olosuhteet luonnon helmassa hiljentymiseen olivat suurenmoiset.  Ilma oli kaunis ja järveltä kävi leppeä tuuli.  Kahvit ja makoisat pullat johdattivat vapaaseen keskusteluun ja kuulumisien vaihtoon.

Teksti ja kuvat Ritva Musto

Verlalaisten matka Saksan Werlaan 5.-8.6.2014

Aamulla anivarhain

Aamulla jo ennen auringonnousua starttasi parikymmentä matkalaista Puolakan bussilla kohti lentokenttää, josta matkamme alkoi kohti Berliiniä ja Tegelin lentokenttää.  Helsingin kentällä liittyi vielä muutama matkalainen porukkaan niin, että meitä oli yhteensä 28.  Osa oli jo pari vuotta sitten Italian Verlassa mukanaolleita ja osa uusia verla-matkalaisia.  Tegeliin saavuimme jo kymmenen tienoissa, joten meille jäi koko päivä aikaa tutustua Berliiniin ennen kuin matkamme jatkui eteenpäin.

Matkakohteena mm. Berliini, Potsdam, Braunschweig, Goslar ja Pfalz Werla.

Marja Huimalan laatiman matkakertomuksen voit lukea kokonaisuudessaan täältä Verlalaisten matka Saksan Werlaan  Kuvat Jokke Seppälä.  Uutisen matkasta välitti Arja Sorvali.

Verla soi, lauloi ja tanssi

Jo totuttuun tapaan kylän lauantait käynnistää tori, missä tällä kertaa oli myynnissä myös perunaa ja mansikkaa.

Patruunan puistossa musisoi klo 14 yllätysvieraina duo Meksikosta, minkä jälkeen paikalliset lauluntaitajat pääsivät ääneen.  Nessu Marttila laulatti yleisöä aurinkoisessa kesäsäässä.

Kohti päivän/illan huipennusta – Mulkkareiden keikka seuratalolla!

Kouvolan Sanomat 4.7. Menot -palsta  KS Mullqvistit Verlassa 5.7.

Kello 21 lippuja oli myyty jo 155, joten ihmismääräkin takasi lämpöisen ja ajoittain jopa kuuman tunnelman.  Musiikkihan oli taattua Mulkkarikamaa, joten orkesterin huikeaa uraa seuranneena tiesin mitä odottaa.  En usko, että uudet tuttavuudetkaan joutuivat pettymään.

Puffetin hoitajat Arja T. ja Marja talkoilivat tosissaan, sillä meitä palveltavia riitti eikä keittiössäkään ‘lämmin luita rikkonut’.

Fanituotteita oli kiitettävästi saatavilla, joten ‘Pormestarikin’ verhoutui upouuteen Hugo -paitaan.

Puoleen yöhön mennessä oli liihoteltu valssit, hypitty humput ja taivuteltu tangot.  Yölinnun siivin orkesteri saatteli meidät kotimatkalle niin kuin tapana on AINA ollut.

Kruununa illalle – saimme taputtaen toivottua vielä Lumiperhosen siipien lepatuksen vihonviimeisenä kappaleena.  Useamman kommentti illan aikana – Tätä on tarjolla aivan liian harvoin.  Kuvat ja kirjoitus Arja Sorvali

Juhannus

Muistin virkistykseksi – uskomatonta, mutta totta – todistettavasti on ollut satamatta muutaman tunnin aamupäivällä ja illalla 20.6.

Suuri joukko ihmisiä oli löytänyt tiensä Levonrantaan lähinnä aikaisempien juhannuksien perusteella, koska mainontaa tilaisuudesta ei suuremmin ollut.  Jälleen kokko paloi hanurimusiikin saattelemana.  Akustiikka rannassa on senverran puutteellinen, että soittaja piti nähdä, jotta tajusi juhlassa myös musiikkia olevan.

Aatonaaton iltatori sai hyvän vastaanoton, kunnes sade sotki kaupankäynnin.  Aattona ilma oli huomattavasti kuivempi heti aamusta, mutta osa kauppiaista oli jäänyt jo juhannuksen viettoon.  Toripäivät torikahvilajuttuineen saattoivat ihmiset juhannustunnelmaan.

Juhannuksen kuvasato on torikuvien osalta Ritva Muston käsialaa ja teksti  iltajuhlakuvineen Arja Sorvalin.